Valikko
Kaupunki

Näin Vihdin tapahtumia on kommentoitu: ”Hyökkäys järjestäytynyttä demokraattista yhteiskuntaa vastaan”

Presidentti Sauli Niinistö ja pääministeri Juha Sipilä (kesk) ovat esittäneet surunvalittelunsa.

Vihdin perjantainen poliisisurma on poikkeuksellinen, vahvistaa poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen.

”Tällainen on hyökkäys järjestäytynyttä demokraattista yhteiskuntaa vastaan”, hän sanoo HS:lle.

Poliisi kuoli myöhään perjantai-iltana ammuskelussa Vihdissä ja toinen poliisi loukkaantui vakavasti. Myös epäilty ampuja kuoli.

Kolehmaisen mukaan aseiden käyttö on yleistynyt poliisiin kohdistuvassa väkivallassa.

”Väkivaltaa poliisit kohtaavat usein, mutta nyt siinä ovat valitettavasti entistä enemmän mukana teräaseet ja muut”, hän sanoo.

Kolehmainen ei ota kantaa, voiko Vihdin tapauksella olla vaikutuksia poliisin työhön ja toimintatapoihin.

”Tästä tapauksesta ei voi sanoa mitään liittyen työturvallisuuteen, koska tutkinta on kesken.”

Jo aiemmin lauantaina Kolehmainen lähetti lausunnon, jolla hän kommentoi tapahtumia.

”Poliisin tehtävä on suojella. Tiedämme hyvin riskit, joita ammattiimme liittyy. Hinta on silti aivan liian kova, kun ne riskit toteutuvat. Poliisi kunnioittaa menehtyneen muistoa suruliputtamalla tänään valtakunnallisesti”, hän sanoo lähettämässään lausunnossa.

Sisäministeri Petteri Orpo (kok) esitti surunvalittelunsa yhteisöpalvelu Twitterissä:

Myös sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg välitti osanottonsa Twitterissä:

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) otti kantaa tapahtumiin valtioneuvoston kanslian tiedotteessa.

”Kyseessä on järkyttävä tragedia. Syvä osanottoni menehtyneen poliisin omaisille, läheisille ja työyhteisölle. Kunnioitan suuresti poliisin ammattikuntaa. He vaarantavat henkensä suojellakseen yhteiskuntaamme”, pääministeri Sipilä sanoo.

Myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö on esittänyt surunvalittelunsa.

”Ammutuksi joutuneet poliisit, kuten jokainen suomalainen poliisi, ovat omalla jokapäiväisellä työllään osaltaan varmistaneet, että Suomi on maailman turvallisimpia maita. Siksi väkivallanteko poliisia kohtaan on väkivaltaa koko suomalaista yhteiskuntaa vastaan”, presidentin lausunnossa sanotaan.

Helsingin poliisi on huomioinut tapahtuneen Twitterissä:

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Vihdin poliisisurma
  • Poliisi
  • Henkirikokset
  • Vihti

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    2. 2

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    3. 3

      Ruotsinlaivan esiintyjää epäillään matkustajan pahoinpitelystä – Tallink Siljan mukaan tapaus on ”yksittäinen ikävä ylilyönti”

    4. 4

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    5. 5

      ”Miten homeinen pitää olla, että puhuu vielä naisartisteista”, sanoo Paula Vesala – Pekka Kuusiston johtaman festivaalin ohjelmisto on alusta loppuun naisia, ja tämän takia siinä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä

    6. 6

      Voiko päänsärky kertoakin aivoverenvuodosta? Tai aggressiivisesta kasvaimesta? Stressaava elämäntilanne voi altistaa luulotautisuudelle – Näin pääset eroon turhista terveyshuolista

    7. 7

      Pitääkö Putin Jeltsinin lupauksen? Unto Hämäläinen uskoo, ettei Venäjä vehkeile Suomen presidentinvaalissa, ja siihen on syy

    8. 8

      Suomalaiset parit muuttavat yhteen yllättävän nopeasti – Yhteen muuttaminen on aina kriisi suhteelle, mutta näin siitä selviää

    9. 9

      Trump Twitterissä: Transsukupuoliset eivät voi palvella Yhdysvaltain armeijassa

    10. 10

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    2. 2

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    3. 3

      Leipäjono kiemurteli Helsingissä yli kilometrin matkan Myllypurosta Kurkimäkeen

    4. 4

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    5. 5

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    6. 6

      Suomen EU-politiikkaa vetää arvostettu, karu ja pelättykin mies – Hän on palvellut viittä pääministeriä, mutta silti hänestä ei löydy edes Wikipedia-artikkelia

    7. 7

      Lahokaviosammal uhkaa panna Helsingin rakentamis­suunnitelmat uusiksi yli 10 000 asukkaan uudessa kaupunginosassa

    8. 8

      200 miljoonan euron tieteisseikkailu on kaunis katastrofi – kakkivia kärsäotuksia, Google Translaten läpi ajettua dialogia ja juoni, josta ei tajua mitään

    9. 9

      Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

    10. 10

      Suomalaiset parit muuttavat yhteen yllättävän nopeasti – Yhteen muuttaminen on aina kriisi suhteelle, mutta näin siitä selviää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    3. 3

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    4. 4

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    6. 6

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    7. 7

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    8. 8

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    9. 9

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    10. 10

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    11. Näytä lisää