Valikko
Kaupunki

Vihdissä haavoittunut poliisi toipuu sairaalassa – viranomaiset ovat jo kuulleet asianosaisia

Poliisi kuoli myöhään perjantai-iltana ammuskelussa Vihdissä ja toinen poliisi loukkaantui vakavasti. Poliisi tutkii tapausta murhana ja murhan yrityksenä.

Vihdissä perjantai-iltana vakavasti haavoittunut poliisi on yhä sairaalahoidossa, kertoo poliisi.

”Hän on kovaa vauhtia toipumassa”, tapauksen tutkintaa johtava krp:n rikosylikomisario Thomas Elfgren kertoi HS:lle sunnuntaina.

Nurmijärventiellä Vihdissä perjantai-iltana tapahtuneessa ammuskelussa kuoli noin 30-vuotias poliisi. Hän työskenteli Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksella. Hän kuoli tapahtumapaikalle, vahvisti poliisi sunnuntaina.

Myös haavoittunut poliisi on noin 30-vuotias. Hänet on leikattu sairaalassa. Elfgren ei kommentoi, millä tavalla poliisi haavoittui ammuskelussa.

”Ne ovat terveystietoihin kuuluvia asioita, joita ei voi missään olosuhteissa kertoa julkisuuteen”, hän sanoi.

Tapahtumat saivat alkunsa perjantai-iltana, kun Länsi-Uudenmaan poliisi sai noin iltayhdeksältä tiedon ammuskelusta Vihdissä.

Poliisin mukaan Nurmijärventiellä sijaitsevalla kiinteistöllä oli ammuttu kohti traktorissa ollutta ihmistä. Elfgrenin mukaan hän olisi ammuskelusta epäillyn miehen veljen pojanpoika. Hän on alaikäinen, kertoo Ilta-Sanomat.

Paikalle menneet poliisipartiot eristivät kiinteistön. Noin kello 23 poliisi epäili paikallistaneen ammuskelusta epäillyn vihtiläisen 67-vuotiaan miehen.

Poliisi lähestyi kiinteistöä miestä käskyttäen. Kun poliisi oli menossa kiinteistöön sisään, mies avasi tulen. Hän osui kahteen poliisimieheen.

Poliisi löysi miehen kuolleena kiinteistön alueelta. Poliisi epäilee hänen ampuneen itsensä. Miehen vaimo oli kiinteistössä ammuskelun aikana.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen poliisipäällikkö Jari Liukku sanoi lauantaina krp:n tiedotustilaisuudessa, että poliisi oli jo tehnyt alustavan arvion toiminnastaan tapahtumapaikalla.

”Sen perusteella on toimittu voimassaolevien ohjeiden mukaisesti tässä tilanteessa”, hän totesi.

Poliisi tutkii tapausta murhana ja murhan yrityksenä. Tutkintanimikkeet voivat muuttua esitutkinnan aikana.

Krp:n mukaan epäilty poliisisurma tehtiin luvattomalla sarjatuliaseella. MTV:n mukaan mies olisi ampunut rynnäkkökiväärillä.

Elfgren ei kuitenkaan kerro tarkemmin, millainen ase epäillyllä oli.

”Se tieto tulee, kun esitutkinta on siltä osin tehty”, hän sanoi.

Poliisi selvittää aseen alkuperää.

Lauantaina poliisi kertoi, että ammuskelusta epäiltyyn mieheen on kohdistunut viime vuosina useita rikosepäilyjä. Rikosnimikkeinä ovat olleet esimerkiksi laittomat uhkaukset, lähestymiskiellon rikkomiset, vainoaminen sekä salakatselu.

Miehen lähestymiskiellot ovat poliisin käsityksen mukaan koskeneet naapurissa asuvaa veljenpoikaa, poliisi on kertonut.

Poliisin mukaan miehen aseluvat oli peruutettu rikosnimikkeiden vuoksi.

HS:n haastattelemien vihtiläisten mukaan epäillyn ampujan maine ”kuumakallena” tunnettiin lähialueella hyvin.

Näin vihtiläiset kuvailevat epäiltyä ampujaa. Lue uutinen aiheesta tästä.

Elfgren arvioi sunnuntaina, että tapauksen esitutkinta kestää viikkoja tai kuukausia.

Hänen mukaansa poliisi aikoo kuulla ihmisiä, joilla se olettaa olevan tapahtumiin liittyvää tietoa.

”Aloitimme osittain jo tapahtumayönä. Olemme päässeet hyvään alkuun, mutta en voi kertoa tarkemmin, mitä olemme tehneet”, hän sanoi.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    2. 2

      Merkillinen välikohtaus Itämerellä ihmetyttää – se liittynee Venäjän lisääntyneeseen uhoon

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Kolmen päivän katkaisuhoito ei riitä koko kesän jatkuneen tissuttelun lopettamiseen – tuntuu, että puolisoni on jätetty heitteille

    5. 5

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    6. 6

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    7. 7

      Elokuussa uudistuva opintotuki saa yhä kritiikkiä, tukiin voi vaikuttaa sopimuskikkailulla – kokosimme yhteen, mikä kaikki opintotuessa muuttuu ja mikä siinä hiertää

    8. 8

      Turvapaikan­hakijana Suomeen tullut lääkäri joutuu odottamaan vuosia, että saa harjoittaa ammattiaan – kotouttamiseen sijoitettiin enemmän rahaa kuin koskaan, mutta näkyykö se käytännössä?

    9. 9

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    10. 10

      Ilmastonmuutos takoo ennätyksiä – Suomen pitäisi tehdä muutakin kuin kiukutella hiilinielujen laskentatavasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    2. 2

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

    3. 3

      Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä

    4. 4

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    5. 5

      CNN listasi maailman 50 upeinta luonnonihmettä – Suomesta mukaan mahtui yksi kohde

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Aurinkovoide ei suojaa ihoa, jos sitä käyttää väärin: ”Riskeihin ei suhtauduta tarpeeksi vakavasti” – Testaa, suojaudutko auringolta oikein

    8. 8

      Rintasyövästä kertaalleen parantuneen Astrid Swanin syöpä on uusiutunut

    9. 9

      ”Ne nipistää lapsilisistä / kiristää tilistä budjettii” – Paleface tunnetaan kantaa ottavista sanoituksista, mutta ovatko ne totta? Tarkistimme faktat

    10. 10

      Poliisi ampui yöpukuisen naisen Minneapolisissa hämärissä olosuhteissa – Nyt poliisipäällikkö joutui jättämään tehtävänsä australialaisnaisen ampumisen vuoksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    9. 9

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    10. 10

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    11. Näytä lisää