Valikko
Kaupunki

Rekkamielenosoitus tukkii liikennettä tiistai­aamuna Helsingissä – poliisi kehottaa suosimaan joukko­liikennettä

Rekkaprotesti.fi-ryhmä järjestää mielenosoituksen vastustaakseen Suomen sisäisten kuljetusten helpottamista ulkomaisille autoille.

Rekka-autoilijat tukkivat mielenosoituksellaan Helsingin aamuliikennettä varhain tiistaiaamuna. Autoilijat vastustavat tempauksellaan EU:n vaatimia kabotaasisäännöksiä, joita eduskunta käsittelee juuri tiistaina.

Säännökset lisäisivät mahdollisuutta ajaa Suomen sisäisiä rahtikuljetuksia muihin EU-maihin rekisteröidyillä autoilla.

Mielenosoituksen järjestää Rekkaprotesti.fi-niminen ryhmä. Protesti perustuu yleiseen ammattikuljettajille lähetettyyn kutsuun.

”Tällä hetkellä ei ole mitään tietoa, montako autoa saadaan liikkeelle kesälomien ja lyhyen varoitusajan takia. Osa kuskeista ei varmaan saa isoa autoa alle, mutta olemme sanoneet, että henkilöautollakin voi tulla”, sanoo Rekkaprotesti.fi-ryhmän tiedottaja Kirsi Kanerva.

Rekkaprotesti.fi -ryhmä katsoo, että lakia ei tulisi muuttaa, eikä ainakaan aiotulla aikataululla.

”Säädösten vaikuttavuudesta suomalaisiin kuljetusyrityksiin ei ole tehty minkäänlaista selvitystä. Sitä pitäisi ensin tutkia ja äänestää eduskunnassa vaikka vasta syksyllä”, Kanerva sanoo.

Rekka-autot lähtevät liikkeelle tiistaiaamuna kello 7.30 Vuosaaresta ja ajavat keskustaan poliisin saatamina. Rekkojen ajama reitti on Kehä III – Lahdenväylä – Sturenkatu – Helsinginkatu – Mannerheimintie ja Eduskuntatalo, johon autot pysähtyvät.

Helsingin poliisi toivoo autoilijoilta kärsivällisyyttä, vaikka tilannetta helpottaakin jonkin verran se, että kesälomien takia aamuliikennettä on normaalia vähemmän.

”Mielenosoitus on pahimpaan ruuhka-aikaan, emmekä vielä tiedä, millainen kaaos siitä tulee. Osallistujien määrä ei ole tiedossa”, komisario Heikki Kallio sanoo.

”Suosittelemme joukkoliikennettä, etenkin Mannerheimintien osalta. Kun rekat pysähtyvät Eduskuntatalon eteen, vain yksi ajokaista on käytössä. Raitiovaunut kulkevat siitä parhaiten.”

Mielenosoituksen taustalla on Suomen ja komission vuosia kestänyt kädenvääntö kansallisista kabotaasirajoituksista, jotka ovat selvästi EU-sääntöjä tiukemmat.

EU-asetuksen mukaan Suomeen tavaraa toimittava, toiseen EU-maahan rekisteröity auto saa paluumatkallaan tehdä viikossa kolme Suomen sisäistä kuljetusta, minkä jälkeen auton on poistuttava maasta.

Suomi on kuitenkin kansallisessa lainsäädännössään rajoittanut kabotaasiliikennettä tiukemmin: kabotaasikuljetuksia saa olla kolmessa kuukaudessa enintään kymmenen.

Vaikka liikennevaliokunta on hyväksynyt komission vaatimat muutokset kansallisiin sääntöihin, komissio on haastanut Suomen EU-tuomioistuimeen.

Muutettu klo 14.28: Poliisin ilmoittama rekkojen uusi ajoreitti. Muutettu 16:28: Kabotaasisäännökset rajoittavat muihin EU-maihin rekisteröityjen autojen, ei ulkomaalaisten kuljettajien Suomen sisäistä rahtiliikennettä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Liikenne
  • Mielenosoitukset
  • Tavaraliikenne

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    2. 2

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    3. 3

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    4. 4

      Yhdeksällä miljoonalla eurolla tietokoneita ja elektroniikkaa suoraan vääriin käsiin – näin Helsingin opetusviraston laitepetos onnistui

    5. 5

      Kasvukivut sekoittivat Finnairin – tässä selitys Miamin-lentojen perumiselle

    6. 6

      Theresa May allekirjoitti historiallisen erokirjeen – EU-perhe käynnistää tänään monimutkaisen avioeron, jossa on sovittava ”asunnosta, lapsista, koirista ja kesämökistä”

    7. 7

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    8. 8

      Trump ryhtyi romuttamaan ilmastopolitiikkaa – Tiistaina allekirjoitetun asetuksen ennustetaan elvyttävän kannattamatonta hiilivoimaa

    9. 9

      Apu loppuu poliisin suruviestin jälkeen, syytetyn joutuu kohtaamaan taukohuoneessa – näin henkirikoksen uhrien omaiset kuvaavat kärsimystään

    10. 10

      Rajan yli salakuljetetut liuskat paljastavat Pohjois-Korean arjen – Maailmalla kerää huomiota kirja, jonka tekijä on mysteeri

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    2. 2

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    3. 3

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    4. 4

      Opetan lukiossa asioita, joita en ole opiskellut päivääkään

    5. 5

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    6. 6

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    7. 7

      Nainen brittipolitiikassa on yhä sääriensä summa – tabloidin seksistinen kansikuva onnistui hätkähdyttämään jopa Britanniassa

    8. 8

      Tiedoksi niille, jotka surevat pakolaisten aiheuttamia kustannuksia: Leirittämällä ja eristämällä he vasta kalliiksi tulevatkin

    9. 9

      Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

    10. 10

      Rajan yli salakuljetetut liuskat paljastavat Pohjois-Korean arjen – Maailmalla kerää huomiota kirja, jonka tekijä on mysteeri

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    6. 6

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    7. 7

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    8. 8

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    9. 9

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    10. 10

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    11. Näytä lisää