Kaupunki

Helsingistä tulee Suomen kolmas pormestarin johtama kaupunki

Uudistus tulee voimaan kuntavaalien jälkeen ensi vuoden kesäkuussa.

Helsingin muuttuminen Suomen kolmanneksi pormestarijohtoiseksi kaupungiksi varmistui keskiviikkona.

Ensimmäinen pormestari tarttuu toimeen vuoden kuluttua kesäkuussa. Turussa ja Tampereella pormestarimalli on otettu käyttöön jo aiemmin.

Helsingin valtuustopuheissa muutosta pidettiin vuoron perään sekä dramaattisena että vaatimattomana alkuna isolle uudistukselle.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tatu Rauhamäki (kok) piti johtosääntöuudistusta vasta ensimmäisenä askeleena pitkässä uudistusten ketjussa. Johtamisuudistuksen ja toimialojen mylläyksen jatkoksi Helsinki valmistelee ensi syksynä asukkaiden osallistumismahdollisuuksien parantamista.

”Paljon on tehtävä vuodessa, jotta tämä uudistus on valmis”, Rauhamäki arvioi.

Keskiviikkona hyväksytyillä hallintosäännöillä Helsinki lakkauttaa nykyiset 35 virastoa ja synnyttää neljä uutta toimialaa. Helsingin ruoriin tarttuvat luottamushenkilöt, pormestari ja neljä apulaispormestaria. Pormestari johtaa kaupunginhallitusta ja apulaispormestarit neljää lautakuntaa.

Virkamiesvalmistelun kärkenä on kansliapäällikkö, jolle on keskitetty nykyistä enemmän valtaa, muun muassa kaupunginhallituksen esittelijän tehtävät. Poliitikot olivat tyytyväisiä, että viime vaiheen neuvotteluissa kansliapäällikön valtaa oli riisuttu.

”Kansliapäällikölle oli syntymässä turhan vahva rooli. Nyt hän on lähempänä tavallista kuolevaista”, Osku Pajamäki (sd) kommentoi.

Valtuustokeskustelussa moni asetti toiveensa suoran demokratian ja asukasvaikuttamisen kasvuun, mutta oli huolissaan siitä, miten se käytännössä toteutettaisiin. Valtuutettu Erkki Perälä (vihr) tosin arvioi, ettei demokratia välttämättä lisäänny lautakuntapaikkoja lisäämällä.

Uudistusta on vauhdittanut apulaiskaupunginjohtajien valinnoista kummunnut kritiikki. Veronika Honkasalo (vas) luonnehti viimeaikaisia valintoja ”hämäräksi systeemiksi”.

”Se on syönyt poliittista luottamusta meiltä kaikilta. Kaupunkilaisten silmissä olemme kaikki olleet osa tätä mätää tuolileikkiä”, Honkasalo epäili.

Vasemmistoliitto kannatti uudistusta, vaikka monet sen valtuutetut suhtautuivat puheenvuoroissaan uudistuksen yksityiskohtiin kriittisesti.

Perussuomalaiset sekä valtuutettu Yrjö Hakanen (skp) olivat uudistukseen kaikkein tyytymättömimpiä, mutta heidän muutosesityksensä eivät menestyneet.

Otso Kivekäs (vihr) katsoi, että johtamisjärjestelmän uudistus käytännössä siirsi Helsingin parlamentarismiin. Pormestariston on nautittava valtuuston luottamusta eivätkä he ole itsenäisiä virkamiehiä kuten nykyiset kaupunginjohtajat ja apulaiskaupunginjohtajat ovat.

”Paluuta entiseen ei ole enää ole”, Kivekäs arvioi.

Muutoksen käytännön järjestelyt alkavat jo ensi maanantaina, kun kaupunginhallitus laittaa uuden kansliapäällikön viran hakuun. Myös seitsemäksi vuodeksi valittavia neljää uutta toimialajohtajaa ryhdytään hakemaan kesän aikana.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Helsinki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    2. 2

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    3. 3

      Nimikiista kuumenee! Opiskelijaporukka kaappasi Tampereen yliopiston englanninkielisen osoitteen – ehdottavat yliopiston nimeksi Tampereen ei-turkulaista yliopistoa

    4. 4

      Utopiana pidetty Tallinna-tunneli onkin nyt tärkeä osa suurempaa kuljetusreittiä Jäämereltä Berliiniin asti – Valtion suunnitelmassa junat sujahtaisivat meren alle Helsingissä

    5. 5

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    6. 6

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    7. 7

      Kielipetturiksi leimattu Ahvenanmaan edustaja Britt Lundberg: ”Ajoin läpi suomenkielisiä helpottavan kompromissin”

    8. 8

      Mystinen arabisheikki opiskeli jujutsua valenimellä ja loi miljardeillaan lukkopainista kansainvälisen menestystarinan – mutta mitä suomalainen Marko tekee hänen organisaatiossaan?

    9. 9

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    10. 10

      Axl Smith -uutisointi toi langettavat kolmelle suurelle medialle – uutisointi virheellistä ja loi negatiivisia mielikuvia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    2. 2

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    3. 3

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    4. 4

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    5. 5

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    6. 6

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    7. 7

      Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    10. 10

      ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    5. 5

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    6. 6

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    7. 7

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    11. Näytä lisää