Kaupunki

VR:n makasiinien raunioista kehitetään muistomerkki – raunioista ei ehkä jää jäljelle mitään

Muistomerkki on osa Töölönlahdelle suunniteltavaa puistoa. Makasiinien rauniot saatetaan purkaa kokonaan muistomerkin tieltä.

Helsingin Töölönlahdella sijaitsevat VR:n makasiinien rauniot saattavat olla lähitulevaisuudessa vain osa historian havinaa.

Helsingin kiinteistölautakunta hyväksyi torstaina, että makasiinien rauniot puretaan tarvittavin osin ja rauniosta kehitetään muistomerkki osaksi paikalle suunniteltavaa puistoa.

Muistomerkissä saatetaan hyödyntää raunioiden osia, mutta on mahdollista, että rauniot katoavat täysin.

Kaupunki aikoo myös järjestää konsepti- ja suunnittelukilpailun, joka tähtää uuden makasiinipaviljongin rakentamiseen puistoalueen päätyyn Töölönlahdenkadun varrelle. Paviljonki toimisi tapahtumapaikkana.

Makasiinien rauniot on suojeltu asemakaavassa. Kiinteistölautakunnan päätöksen mukaan kiinteistövirasto voi hakea raunioille purkulupaa ja sitä varten tarvittavaa poikkeamispäätöstä asemakaavan suojelumääräyksestä vasta sen jälkeen, kun kokonaissuunnitelma puistoalueesta paviljonkeineen on hyväksytty.

Keisarinaikaisten makasiinien ensimmäiset osat rakennettiin 1800-luvun lopulla ja niitä laajennettiin 1900-luvun alussa. Vuoden 2006 tulipalo tuhosi makasiinit lähes täysin.

Tulipalolta selviytynyt jäänne on tällä hetkellä ympäröity suoja-aidalla ja pressulla. Raunioiden tiilet ovat huonossa kunnossa, ja niiden on todettu sisältävän huomattavia määriä myrkyllistä kivihiilipikeä.

Koska makasiinien jäänteelle ei ole keksitty järkevää käyttötarkoitusta, Helsingissä on jo pitkään pohdittu raunion purkamista tai säilyneen osan korvaamista uudella.

Aiemmin tällä viikolla Kiinteistölautakunnan varapuheenjohtaja Jasmin Hamid (vihr) kertoi olevansa raunioiden säilyttämisen kannalla.

”Rauniot ja niiden historia ovat tärkeät monelle helsinkiläiselle”, Hamid sanoi.

Makasiinien raunioiden ympärillä tapahtuu juuri nyt paljon. Uuden keskustakirjaston on tarkoitus aueta raunioiden viereen vuonna 2018.

Kirjaston viereen on myös suunnitteilla pienten lasten leikkipaikka ja puutarha.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Helsinki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    2. 2

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    3. 3

      Liika istuminen pidentää selän lihaskalvoja, ja siksi asentomme painuu kasaan – Uusi treenimuoto voi auttaa selkävaivoihin

    4. 4

      Päivähoidon maksut alenevat – keskituloisen kahden lapsen perheen maksut laskevat yli 1 200 euroa vuodessa

    5. 5

      Venäjä-tutkinta etenee yhä lähemmäs Trumpin lähipiiriä – FBI-agentit tiirikoivat sisään entisen kampanjapäällikön asuntoon ja kuvasivat miehen puvut

    6. 6

      Tuomittu lapsenraiskaaja iski jälleen Keravalla – tuomittiin 12-vuotiaan tytön hyväksikäytöstä

    7. 7

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    8. 8

      Suora lähetys HSTV:ssä juuri nyt: Eduskunta keskustelee viinasta – kaupassa myytävien juomien vahvuus on alkoholilain suurin kiistakysymys

    9. 9

      Valtiovarain­ministeriön arvio: Hallituksen budjetti leikkaa pienituloisimmilta 37 euroa vuodessa, antaa rikkaimmille lisää noin 400 euroa

    10. 10

      Trafi laski erilaisten autojen verot: Dieselautoilija maksaa kymmenessä vuodessa veroja 17 000 euroa, sähköautoilija 4 000 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Jari Sillanpään huumedraama etenee pikavauhtia alkusysäyksestä kliimaksiin – tarinan huippukohta nähdään jo puolentoista viikon päästä Oulussa

    3. 3

      Nainen kuoli synnytyksessä Helsingin Kätilopistolla – kätilöt olivat syyttömiä, katsoi hovioikeus

    4. 4

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    5. 5

      Ammattikouluissa ei tarvitse osata mitään saadakseen tutkinnon, arvioi tutkija – HS:n kyselyn mukaan opettajilla on paine päästää kaikki läpi kursseista

    6. 6

      Juristeille riemuvoitto oikeudessa: Elokuvan verkossa jakanut mies joutui maksamaan 33 000 euron oikeudenkäyntikulut sadan euron hyvityksen päälle

    7. 7

      Tässä kokonaisuudessaan listaus Suomessa käytettävistä virallisista virkanimikkeistä, joissa esiintyy ”-nainen”

    8. 8

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    9. 9

      Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö, johon tulee 15 uutta virkaa – Sipilä: ”Olen huomannut, miten tärkeää tutkimukseen perustuva tieto on”

    10. 10

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      Kymmeniä Suomi iskee -mielenosoittajia saapui Kolmen sepän patsaalle vastustamaan turvapaikanhakijoita – sitten tapahtui jotain ennennäkemätöntä

    4. 4

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    5. 5

      Mittaatko onnea väärillä mittareilla? Hyvään elämään on olemassa vain yksi lääke

    6. 6

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    7. 7

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    8. 8

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    9. 9

      ”Hirvittäviä kuvia” huippupoliitikoista ottanut kuvaaja sai viime vuonna valtioneuvoston kanslian kimppuunsa – Nyt hän kutsui näyttelyyn kaikki ministerit, mutta yksikään ei tullut

    10. 10

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    11. Näytä lisää