Kaupunki

Päihdepotilaat työllistävät pääkaupunkiseudun sairaaloita – ”Huumeiden käyttäjiin ei välttämättä osata suhtautua oikein”

Eniten sairaaloita työllistävä päihde on alkoholi. ”Päihtymistila ei saisi vaikuttaa hoitoon”.

Päihdeongelmaisia potilaita tulee pääkaupunkiseudun sairaaloihin entistä enemmän. Anestesialääkäri Vesa Kontisen mukaan kymmeniä prosentteja sairaaloiden kuormituksesta liittyy tavalla tai toisella päihteisiin – suurimmaksi osaksi alkoholiin.

HS:n haastattelemat narkomaanit kertoivat tulleensa käännytetyiksi sairaaloista, vaikka hoidon tarvetta olisi. Kontisen mielestä päihdeongelma ei estä esimerkiksi leikattavaksi tulemista, mutta se aiheuttaa erityistoimenpiteitä.

”Tarvittavat leikkaukset pystytään päihdepotilaallekin tekemään, ja hänet pystytään nukuttamaan tai puuduttamaan. Hoitotapoja voidaan joutua soveltamaan potilaan tilanteen mukaan, jotta hoito olisi turvallista”, Kontinen sanoo.

Esimerkiksi alkoholistille ei välttämättä voi tehdä maksansiirtoa, vaikka tarve olisi.

Lisäksi asenneilmapiiri terveydenhuollossa voi Kontisen mukaan aiheuttaa sen, ettei päihdepotilas saa apua kroonisiin ongelmiin. Osa hoitoonpääsyn vaikeudesta liittyy potilaan vaikeuteen noudattaa sovittua.

”Jos elämä pyörii päihteiden ympärillä, ei välttämättä tule paikalle sovittuna aikana, tai voi olla kiinnostunut vain tietynlaisista kipulääkkeistä”, Kontinen kuvailee.

Vantaalla Peijaksen päivystyksen osastoylilääkäri Mikko Holmberg kertoo kipulääkkeiden väärinkäyttäjien aiheuttavan päänvaivaa, kun aina ei tiedä, onko kipulääkkeen tarve todellinen. Huumeiden käyttäjiin ei välttämättä osata suhtautua oikein etenkään kesällä, kun henkilökunnassa on vaihtuvuutta.

”Hoitohenkilökuntaa kyllä muistutetaan siitä, että päihdetila ei saisi vaikuttaa hoitoon. Joskus kuitenkin päihtymystila tai vieroitusoireet hankaloittavat yhteistyötä potilaan kanssa.”

Työllistävin päihdeongelma Peijaksessa on alkoholin vieroitusoireet.

”Klassisin vieroitusoire on niin sanottu juoppohulluus eli delirium, joka tulee pari päivää alkoholin käytön lopettamisen jälkeen. Se on lääketieteellinen hätätilanne.”

Holmberg uskoo, että alkoholiongelmia osataan kuitenkin hoitaa rutinoituneesti, koska niitä on niin paljon.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Huumeet
  • Alkoholihaitat
  • Sairaanhoito

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    2. 2

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    3. 3

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    4. 4

      Suomalaiset ovat aina rakastaneet Pentti Linkolaa, mutta ulkomailla häntä rakastavat eniten uusnatsit

    5. 5

      Keskusrikospoliisi tiedottaa Turun iskun tutkinnasta lisää tänään – Näihin neljään kysymykseen kaivataan vielä vastausta

    6. 6

      Laura Huhtasaari puhuu kovia mutta hymyilee kivasti ja korostaa äitiyttään – imago on kopioitu Marine Le Peniltä ja muilta oikeistopopulisti­naisilta

    7. 7

      Poliisi jättää vangitsemisesityksen Turun puukotusten pääepäillystä maanantaina – muiden epäiltyjen osalta tilanne epäselvä

    8. 8

      Laura Huhtasaari: Naiset ovat kansallis­mielisyyden ”sotureita”

    9. 9

      Nykyajan suurin uhkakuva kumpuaa antiikin Kreikasta – Ovatko Kiina ja Yhdysvallat samalla tuhon tiellä kuin Ateena ja Sparta?

    10. 10

      Poliisi mallinsi Turun puukotusten tapahtumat keskustassa – Oranssiin liiviin pukeutunut poliisi esitti puukottajaa ja ”iski” taputtamalla uhreja esittäviä selkään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    3. 3

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    4. 4

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    5. 5

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    6. 6

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    7. 7

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    8. 8

      Solidaarisuus­mielenilmaus keräsi Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristi tunnelmaa Turun keskustassa

    9. 9

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    10. 10

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää