Kaupunki

Interpol välittää tietoa suomalaislasten itsetuhoisista nettikirjoituksista

Ask.fm-palveluun kirjoitetut viestit voivat päätyä Irlannin ja Interpolin kautta keskusrikospoliisiin.

Koulukiusaaminen, masennus ja ahdistus purkautuvat joskus nettiin kirjoitettuina itsetuhoisina viesteinä. Joskus taas itsemurha mainitaan vitsinä tai siitä kirjoittamalla haetaan huomiota.

Harva kuitenkaan arvaa, että Suomessa kirjoitettu viesti voi johtaa viranomaistoimenpiteisiin ensin Irlannissa ja sen jälkeen kansainvälisessä poliisijärjestössä Interpolissa. Interpol taas välittää tiedon Suomeen keskusrikospoliisille, josta ollaan tarpeen mukaan yhteydessä paikallispoliisin.

Rikoskomisario Sari Sarani keskusrikospoliisista kertoo, että Interpol välittää Suomeen säännöllisesti viestejä, joita nuoret ovat kirjoittaneet Ask.fm-nettipalveluun. Nettipalvelun ideana on, että siellä voi esittää kaikenlaisia kysymyksiä anonyyminä ja toiset käyttäjät vastaavat niihin.

Viestejä alkoi tulla Suomeen Interpolin kautta alkuvuodesta 2015, jolloin Ask.fm-sivuston palvelimet siirrettiin Latviasta Irlantiin.

”Irlannin poliisin automaattinen verkkotiedustelu on niin tehokasta, että heidän seulaansa jää myös suomeksi kirjoitettuja viestejä”, Sarani kertoo.

Saranin mukaan Interpolin kautta on tullut helmikuusta 2015 lähtien tieto noin 70:stä Ask.fm-palveluun kirjoitetusta viestistä. Suurimmassa osassa niistä on esitetty itsetuhoisia ajatuksia.

Saranin mukaan suurimmasta osasta viestejä huomaa heti, ettei kyse ole aidosta itsetuhosta. Noin viisi prosenttia viesteistä on kuitenkin ollut niin huolestuttavia, että krp:n verkkotiedustelu on selvittänyt viestin lähettäjän henkilöllisyyden. Sen jälkeen tieto on välitetty paikallispoliisille.

”Muutamassa tapauksessa paikallispoliisi on mennyt paikalle ja on käynyt ilmi, että perheessä on ollut oikea hätä, johon on sitten voitu puuttua”, Sarani kertoo.

Sarani toivoo, että nettiin ei kirjoitettaisi vitsillä itsetuhoon viittaavia viestejä, koska ne saattavat johtaa turhiin viranomaistoimenpiteisiin.

Vanhemmilta Sarani taas toivoo, että nämä yrittäisivät pysyä aktiivisesti kärryillä lasten ja nuorten netin käytöstä ja siitä, mitä heille oikeasti kuuluu.

”Vanhempien vuorovaikutus lasten ja nuorten kanssa saisi olla usein tiiviimpää, jotta paha olo ja ahdistus huomattaisiin kotona ja apua löytyisi muualta kuin netistä”, Sarani sanoo.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Sosiaalinen media
  • netti
  • some
  •  Keskusrikospoliisi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Poliisi: Hengitysoireita aiheuttanut aine Mannerheimintiellä saattoi olla peräisin ruokapalosta

    2. 2

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    3. 3

      Poliisilta lisätietoa Ruissalon iäkkäiden vainajien tapauksesta: Miehen epäillään ampuneen vaimonsa ja sitten itsensä

    4. 4

      17-vuotias tyttö loukkaantui yliajossa Vantaalla – poliisi pyytää havaintoja paikalta paenneesta autoilijasta

    5. 5

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Olympiavoittaja ollut kodittomana kolme kuukautta – pakeni kotoaan ja harkitsi itsemurhaa

    8. 8

      Ensin Mikko sai kuulla olevansa liian lihava, sitten liian laiha ja lopulta liian naismainen – Jatkuva pilkka sai sairastumaan syömishäiriöön ja samalla kariutui myös rakkauselämä

    9. 9

      Pian Helsingin ainoaksi synnytyssairaalaksi jäävä Naistenklinikka on vakavissa sisäilmaongelmissa – Husin mukaan remonteista selvitään

    10. 10

      Jos löytötavaraa ei vie poliisille, voi syyllistyä kavallukseen – Poliisi: Facebookissa ilmoittelu ei välttämättä riitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    2. 2

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    3. 3

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    4. 4

      Professori tyrmää pääsykoe­uudistuksen: ”Käytännössä oikeus­tieteelliseen pääsisi vain laudaturin papereilla” – Lukiolaisten mielestä uudistuksen lähtökohta on oikea

    5. 5

      Poliisi: Hengitysoireita aiheuttanut aine Mannerheimintiellä saattoi olla peräisin ruokapalosta

    6. 6

      Delfiininpoikanen ajautui rantaveteen Espanjassa ja kuoli vartissa, koska ihmiset halusivat ottaa kilvan kuvia sen kanssa

    7. 7

      Globalisaation aika on ohi, kun Yhdysvaltain mahti murenee – ja silloin on tapana rytistä

    8. 8

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    9. 9

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi

    10. 10

      Suomessa on jo niin paljon julkisesti hölynpölyyn hurahtaneita, että jopa ”ajatuksia lukeva” Pete Poskiparta kavahtaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      HS testasi eineslihapullat: Raati löysi kaksi pyörykkää, jotka nousivat ylitse muiden

    5. 5

      Unitutkija: Suomalaisten ruokailurytmi vaikeuttaa nukahtamista – Päivän pääateria kannattaisi syödä vasta illalla

    6. 6

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    7. 7

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    8. 8

      Nyt on jollakulla ollut ylimääräistä aikaa: Malminkartanon täyttömäen portaiden yli 200 askelmaa maalattiin valkoisiksi keskiviikkoyönä

    9. 9

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    10. 10

      On yksinkertaisesti väärin olla rikas

    11. Näytä lisää