Valikko
Kaupunki

Heinäkuu tyhjensi pääkaupunkiseudun – liikenteessä, päiväkodeissa ja kirjastoissa selvästi tavallista vähemmän väkeä

Heinäkuussa ei tarvitse seisoa pääkaupunkiseudun ruuhkissa.

Heinäkuun lämmössä pääkaupunkiseutu rauhoittuu.

Viime vuonna 33 prosenttia Suomen työllisestä työväestä piti lomansa heinäkuussa. Suomen suosituin lomakuukausi näkyy myös pääkaupunkiseudulla. Paikat, jotka ovat normaalisti täynnä vilinää ja melskettä, tyhjenevät.

Helsingin 344:stä päiväkodista ja ryhmäperhepäiväkodista on kesällä auki 38 päiväkotia.

Päiväkoti Franzeniaan kaksi viikkoa sitten tullutta Sisu Sai­niota, 2, ja tämän äitiä Eveliina Sainiota kesäloma vielä odottaa.

Tällä hetkellä Franzeniassa on noin 120 lasta kahdestakymmenestä eri päiväkodista. Työntekijöitä on parisenkymmentä. Kesäajan ulkopuolella päiväkodissa on normaalisti kaksinkertainen määrä niin lapsia kuin hoitajiakin.

Sisu Sainio ei ole juurikaan tykännyt olla väliaikaisessa kesäpäiväkodissa. Tuttu päivähoitopaikka Kaisla on vaihtunut uusiin ihmisiin ja paikkoihin. Arki kuitenkin sujuu normaalisti, vaikka kesähoitopaikka onkin huomattavasti kauempana kuin Sisun tavallinen päiväkoti, Eveliina Sainio kertoo.

Helsingin suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa on yhteensä noin 23 000 lasta. Heinäkuun ensimmäisellä viikolla päiväkodeissa oli paikalla noin 2 200 lasta. Määrä laskee vielä heinäkuun aikana, kertoo varhaiskasvatusviraston kehittämispäällikkö Mikko Mäkelä.

Kesällä Franzenian kaltaiset suuret päiväkodit näyttävät lähes tyhjiltä.

Liikenteestäkin sen huomaa – heinäkuussa ei tarvitse seisoa pääkaupunkiseudun ruuhkissa. Loma-aikana tiet ovat huomattavasti tyhjempiä kuin muulloin.

Eron huomaa selkeästi esimerkiksi Vantaan Tammistossa.

Kun maaliskuun toisella viikolla vuonna 2015 Tuusulanväylällä sijaitsevan Liikenneviraston mittauspisteen ohitti noin 72 000 ajoneuvoa päivässä, heinäkuussa ohittajia oli melkein 13 000 vähemmän.

Länsiväylällä maaliskuun ja heinäkuun ero oli noin 14 000 autoilijaa ja Kannelmäen kohdalla Kehä I:llä noin 10 000 autoilijaa.

Myös joukkoliikennevälineissä on väljempää. HSL:n tilastojen mukaan matkustusmäärät vähenevät heinäkuuksi kaikissa liikennevälineissä, mutta busseissa ero talveen on selkein.

Linja-autolla matkustettiin Helsingin sisäisillä linjoilla heinäkuussa 2015 noin 5,2 miljoonaa kertaa. Syyskuussa linja-autolla matkustettiin kaksi miljoonaa kertaa useammin kuin heinäkuussa.

Raitiovaunuissa kuljettiin viime heinäkuussa 3,7 miljoonaa kertaa, mikä sekin on lähes miljoona vähemmän kuin syyskuussa, jolloin ratikkamatkoja tehtiin 4,6 miljoonaa.

”Sen huomaa, että ihmisiä on heinäkuussa vähemmän. Ruuhka-aikaan ei joudu seisomaan”, päivittäin raitiovaunulla töihin kulkeva Eveliina Sainio toteaa.

Joukkoliikennevälineistä vain Suomenlinnan lautta kasvattaa heinäkuussa matkustusmääriään. Vuoden 2015 heinäkuussa Suomenlinnan lautalla matkustettiin 350 000 kertaa.

HSL:n liikennetutkijan Liisa Maanaviljan mukaan joukkoliikenteellä kuljetaan eniten koulu-, opiskelu- ja työmatkoja. Ihmiset vaihtavat kesäksi joukkoliikenteen mielellään pyöräilyyn niin työ- kuin muillakin matkoilla.

Yllättäen myös pyöräilijöiden määrä vähenee heinäkuussa.

Keväisin ihmiset kaivavat fillarit esiin ja lähtevät innolla polkemaan kohti kesää, mutta heinäkuussa pyöräilijämäärät hieman pienenevät joka vuosi.

Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston liikenneinsinöörin Niko Palon mukaan pyöräilijöiden määrään vaikuttavat sään lisäksi loma-ajat, aivan kuten ne vaikuttavat muuhunkin liikenteeseen.

Vaikka vapaa-ajanmatkoja tehtäisiinkin kesäisin paljon fillarilla, kaupungissa on heinäkuussa ylipäätään niin paljon vähemmän asukkaita, että liikennemäärät pienenevät.

”Me suomalaiset olemme vieläkin niin mökkikansaa”, Palo sanoo.

Syksyä kohti koulujen lomien loppuessa pyöräilijöiden määrä jälleen kasvaa.

Elokuu onkin varsin vilkas pyöräilykuukausi. Viime vuoden elokuussa Helsingin keskustan läpi kulkevalla Baanalla polki noin 133 000 pyöräilijää, mikä on yli 42 000 pyöräilijää enemmän kuin sen vuoden heinäkuussa.

K-Market Pasaatin kauppiaan Marko Säilynojan mukaan myös kaupankäynnin vuoden hiljaisin aika sijoittuu heinäkuulle.

”Ihmiset vaan lähtevät jonnekin landelle lomailemaan. Ne katoavat ihan täysvaltaisesti”, Säilynoja kertoo.

Kauppiaan mukaan ihmisten ostoskäyttäytyminen muuttuu säiden mukaan. Toukokuun myydyimpien tuotteiden listalle mahtui vielä kasviksia, heinäkuussa ne ovat korvautuneet oluella ja energiajuomalla.

Jos muut paikat hiljenevät, kirjaston palveluista nautitaan lomallakin.

Helsingin kaupunginkirjaston erikoissuunnittelijan Joni Juntumaan mukaan kirjastoista lainataan suunnilleen saman verran kirjoja läpi vuoden. Sen sijaan kirjastokäynnit vähenevät.

”Ihmiset käyvät harvemmin, mutta lainaavat kerralla enemmän”, Juntumaa sanoo.

Myöhemmin kesällä Eveliina ja Sisu Sainiokin pääsevät viettämään lomaa. Suunnitelmissa on mökkireissuja pitkin Suomea. Eveliina Sainio on huomannut, että Helsinki on jo selkeästi lomalla.

”Kaupungilla näkee terassifiilistä. Heinäkuussa Helsingissä on oikein mukava ja leppoisa tunnelma”, Sainio sanoo.

Tältä näyttää puolityhjissä kulkuvälineissä. HS.fi/HSTV

Päivittäistavara­kaupan myydyimmät tuotteet heinäkuussa 2016

 Pirkka III-olut

 Riisipiirakka

 Salaattiannokset

 Kevyt maito

 Rasvaton maito

 Juhlamokka

 Pirkka puolen litran olut

 Maitorahka

 A. Le Coq -olut

 Euroshopper-energiajuoma

Lähde: K-Market Pasaati

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kesäloma
  • Liikenne
  • Joukkoliikenne
  • Bussiliikenne
  • Päiväkodit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Näin paljon autosi arvo alenee, kun ajat sen ulos autokaupasta – data-analyytikon gradutyöstä syntyi laskuri, joka paljastaa autokaupan todellisuuden

    2. 2

      Suomalainen unisex-symboli ei ollutkaan uusi: Merkin suunnittelija vastaa plagiointisyytöksiin

    3. 3

      Käräjäoikeus määräsi Uberin maajohtajan Joel Järvisen omaisuutta takavarikkoon 250 000 euron edestä

    4. 4

      Netflix peruu sarjojaan, ja se on hyvä uutinen

    5. 5

      Prada myy klemmaria, hinta vain 163 euroa – Somessa nousi äläkkä ja Microsoftin vanha Clippy-animaatioassistentti sai uuden elämän

    6. 6

      Parisuhde tuntuu puuduttavalta nykymaailman helppouden keskellä – Pitkästä liitosta on rakastuminen kaukana

    7. 7

      Tiina luuli saaneensa pojan, mutta lapsi sanoo olevansa tyttö ja pukeutuu pinkkiin – Alaikäisten transsukupuoli­suuden selvitykset lisääntyvät räjähdysmäisesti

    8. 8

      Valtio myi 128-vuotiaan arvorakennuksen Punavuoresta 14 miljoonalla – taloon aiotaan rakentaa taas asuntoja

    9. 9

      Pitkän uran tehneellä Annikki Tähdellä oli poikkeuksellinen ääni – teki vielä 2000-luvulla keikkoja hoivakodeissa

    10. 10

      Syyte: Sarjakuristaja valmisteli alaikäisen tytön kuristamista Helsingissä – tyttö kertoi selvittäneensä syytetyn nimen Instagramin avulla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Asiantuntija: Moni tekijä maailmanlaajuisessa verkkohyökkäyksessä viittaa venäläisrikollisiin – tällainen viesti saastuneen koneen näytölle ilmestyy

    3. 3

      Parisuhde tuntuu puuduttavalta nykymaailman helppouden keskellä – Pitkästä liitosta on rakastuminen kaukana

    4. 4

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    5. 5

      Tiina luuli saaneensa pojan, mutta lapsi sanoo olevansa tyttö ja pukeutuu pinkkiin – Alaikäisten transsukupuoli­suuden selvitykset lisääntyvät räjähdysmäisesti

    6. 6

      Microsoft lakkautti viimein puhelinyksikkönsä – kaikki Nokiasta siirtyneet menettivät työpaikkansa Suomessa

    7. 7

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    8. 8

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    9. 9

      Mika Kaurismäki muistelee kuollutta Michael Nyqvistiä: ”Corona-baarissa hän kävi pelaamassa biljardia Antti Reinin ja muiden kanssa”

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    7. 7

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    8. 8

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    9. 9

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    10. 10

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    11. Näytä lisää