Kaupunki

Pasilan aseman laiturien montut ovat ensimmäinen merkki väliaikaisesta rakennuksesta – katso lukijoiden kuvat myllätystä asemasta

Nykyinen asema puretaan laitureita ja raiteiden yläpuolisia rakenteita lukuun ottamatta kokonaan.

Keski-Pasila

Pasilan aseman purkutyöt Helsingissä ovat alkaneet vauhdilla. Monet kaupunkilaiset ovat heränneet asemahallin häviämiseen vasta nyt, kun purkutyöt ovat jo todenteolla käynnissä.

Vasta 26 vuotta sitten valmistunut Pasilan asemarakennus puretaan kokonaan asema-aukion tasoon asti. Ainoastaan laiturit ja aivan raiteiden yläpuolella olevat rakenteet jäävät paikalleen.

Tällä hetkellä asemasta puretaan Ratapihantien puoleista sivua, kertoo YIT:n työpäällikkö Jani Kuivamäki. Niin sanotun apteekin siiven pitäisi olla purettuna ensi viikolla. Syksymmällä purkutöitä tehdään enemmän asemarakennuksen länsipuolella.

Osa asemarakennuksen Ratapihanpuoleisista sisätiloista on jo rajattu pois yleisestä käytöstä. Aseman sisällä tyhjennetään nyt pieniä liiketiloja ja puretaan väliseiniä.

Samaan aikaan asema-aukiota saneerataan. Asema-aukio suljettiin lähes kokonaan työmaakäyttöön kesäkuun alusta alkaen. Saneerausta tehdään niin pitkälle syksyyn kuin vesieristeitä pystyy lämpötilojen puolesta tekemään.

Nykyinen asema poistuu käytöstä ensi kesänä. Sitä ennen tilalle rakennetaan väliaikainen asema, jotta junille kulkeminen onnistuu jatkossakin.

Väliaikaisen aseman rakentaminen on jo alkanut perustusten rakentamisella. Laitureilla voikin nähdä monttuja ja betonivaluja, jotka ovat osa väliaikaista asemaa.

Asemarakennuksen rakentaminen alkaa elokuun alkupuolella ja valmistuu vuodenvaihteessa. Väliaikainen asema otetaan käyttöön ensi keväänä.

Kuivamäen mukaan vielä mietitään vaihtoehtoja, mistä väliaikaiselle asemalle kuljetaan. Liikkumiselle pyritään hakemaan ratkaisua, joka olisi rakentamisen ajan mahdollisimman pysyvä, jotta ihmisten ei tarvitsisi jatkuvasti olla tarkkana muuttuvien järjestelyiden takia. Alueella liikkumiseen vaikuttavat kuitenkin myös muut Keski-Pasilassa tehtävät rakennustyöt.

Kaikkia kaupunkilaisia tieto Pasilan aseman purkutöistä ei ole vielä tavoittanut. Työmaallekin on satanut valtavasti palautetta. Asemalla käy päivittäin kymmeniätuhansia ihmisiä, eivätkä ihmiset ole vielä työmaan alkuvaiheessa tottuneet uusiin liikennejärjestelyihin.

”Nyt purkutyöt ja uuden rakentaminen alkavat vaikuttaa isommin päivittäiseen liikenteeseen”, Kuivamäki kertoo.

Kuivamäen mukaan aseman läheisyydessä on varauduttu ohjaamaan liikennettä poikkeuksellisen aktiivisesti. Aseman sisäpuolella on useampia huomioliivein varustautuneita auttajia, jotka opastavat junilta tulevia ihmisiä. Ulkopuolella liikennettä ohjaa kymmenkunta liikenteenohjaajaa.

”Ei ole normaalia, että näin massiivisesti ohjataan liikennettä. Nyt päädyttiin siihen, koska näyttää siltä, että kaikki eivät jaetusta informaatiosta huolimatta ole sisäistäneet, että työmaa on alkanut”, Kuivamäki sanoo.

Pasila on Suomen toiseksi vilkkain rautatieasema

 Keski-Pasilaa ja sen keskustaa Triplaa rakennettaessa myös Pasilan rautatieasema uudistuu. Uusi asemahalli avautuu samaan aikaan kauppakeskuksen kanssa vuonna 2019.

 Uuden asemahallin päälle rakennetaan kymmenen lisäkerrosta. Asemalle on tarkoitus tulla kongressikeskus ja toimistotiloja.

 Aseman käyttäjämäärien on arvioitu kaksinkertaistuvan nykyisestä asemaremontin valmistuessa.

 Aseman lisäksi Pasilaan rakennetaan 1,5 kilometrin mittainen lisäraide, jonka on tarkoitus helpottaa pääradan liikennettä merkittävästi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Rakentaminen
  • Tripla

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tapamme ostaa vaatteita muuttuu, ja se ravistelee kauppaa – Seppälä haettiin konkurssiin, Lindexin tulos puolittui

    2. 2

      Saksalaismedia: Kolmella Turun puukotusten marokkolaisepäillyistä rikostausta Saksassa

    3. 3

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    4. 4

      Paavi puolustaa jälleen siirtolaisia: yksilön turvallisuus menee kansallisen turvallisuuden edelle

    5. 5

      Turun puukotusten pääepäilty Abderrahman Mechkah oli valittanut turvapaikkapäätöksestään – Poliisi pysäytti hänet Saksassa vuonna 2015, poistui sieltä alkuvuodesta 2016 hakematta turvapaikkaa

    6. 6

      Yhdellä Turun pidätetyistä on rikostaustaa Suomessa – 18-vuotias mies on tuomittu pakottamisesta seksuaaliseen tekoon

    7. 7

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    8. 8

      Tutkijat kertovat, miten lähes kenestä vain voi tulla viattomia tappava terroristi

    9. 9

      Sdp:lle lankesi ratkaisijan rooli uusien tiedustelulakien voimaantulossa – Olisiko uusilla laeilla voitu estää Turun puukotukset?

    10. 10

      Tanskan poliisi löysi naisen ruumiin merestä Kööpenhaminan edustalta – Poliisi: Liian varhaista sanoa, onko kyseessä sukellusveneestä kadonnut ruotsalaistoimittaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotusten pääepäilty Abderrahman Mechkah oli valittanut turvapaikkapäätöksestään – Poliisi pysäytti hänet Saksassa vuonna 2015, poistui sieltä alkuvuodesta 2016 hakematta turvapaikkaa

    2. 2

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    3. 3

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    4. 4

      Miksi tästä piti tehdä niin vaikeaa? Näin hahmotat paremmin uuden 327-ratikan reitin

    5. 5

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    6. 6

      Arlandan miljoonaryöstö vanheni – Nyt Suomessa palkkamurhasta tuomittu ruotsalaisrikollinen sanoo suunnitelleensa kaiken

    7. 7

      Yhdellä Turun pidätetyistä on rikostaustaa Suomessa – 18-vuotias mies on tuomittu pakottamisesta seksuaaliseen tekoon

    8. 8

      Mysli on monesta vaihtoehdosta paras aamiainen – Tarkista nämä asiat, kun valitset mysliä, asiantuntija muistuttaa

    9. 9

      Tanskan poliisi löysi naisen ruumiin merestä Kööpenhaminan edustalta – Poliisi: Liian varhaista sanoa, onko kyseessä sukellusveneestä kadonnut ruotsalaistoimittaja

    10. 10

      Turkulainen rakennusliike järjestää työnseisauksen Turun terrori-iskun vuoksi ja kritisoi hallitusta: ”Hallitus ei ole onnistunut, jos Suomessa joutuu pelkäämään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    8. 8

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää