Kaupunki

Helsingistä tuli pyöräilyhullujen kaupunki – kaupunkipyörien kesän käyttäjätavoitteet rikottiin jo toukokuussa

Parhaimmillaan yli puolet viidestäsadasta kaupunkipyörästä on yhtä aikaa liikenteessä.

Toukokuun alussa kaupungille ilmestyneet kaupunkipyörät ovat olleet suuri menestys niin kaupunkilaisten kuin turistien keskuudessa.

HSL:n tiedotuspäällikkö Sari Kotikangas kertoo, että tälle kesälle asetetut käyttäjätavoitteet rikottiin jo toukokuussa.

”Nyt ollaan jo pitkällä yli 10 000 rekisteröityneen käyttäjän”, kertoo Kotikangas.

Parhaimmillaan yli puolet viidestäsadasta kaupunkipyörästä on yhtä aikaa liikenteessä. Huippuaikoina pyörillä ajetaan noin kahdeksan matkaa päivässä, ja keskimäärin niillä kuljetaan noin kuusi matkaa päivässä.

”Käyttäjiä on todella paljon jopa kansainvälisesti vertailtuna. Määrä on samaa tai parempaa luokkaa kuin monessa muussa maassa. Pyöriä käytetään suunnilleen saman verran kuin Pariisissa”, kertoo Samuli Mäkinen, Helsingin kaupungin liikenne­laitoksen projekti-insinööri.

”Voimme olla todella tyytyväisiä.”

Jotta pyörät palvelisivat kaupunkilaisia mahdollisimman hyvin, Tuukka Mattlarin työpäivä on alkanut aamukuudelta. Mattlar on kesätöissä CityBike Finlandilla, joka hoitaa kaupunkipyörien käytännön ylläpidon ja huollon. Tämä tarkoittaa sitä, että Mattlar tyhjentää ja täyttää pyöräasemia sitä mukaan kun pyörät liikkuvat kaupungilla.

Useimpina aamuina Mattlarin työpäivät alkavat Ruoholahden Itämerentorin pyöräasemalta. Asema on etenkin aamuisin ruuhkainen, sillä se sijaitsee Länsiväylän alussa ja monien työpaikkojen lähettyvillä.

”Se täyttyy nopeasti, ja sieltä voi hakea pyöriä monestikin aamun aikana”, Mattlar kertoo.

Rautatieaseman viereiset pyöräasemat ovat yhtä suosittuja. Erityisen paljon pyöräliikennettä on Töölönlahdenkadun pyöräasemalla.

”Kun aamuisin tulee juna, puolet pyöristä lähtee siinä samalla matkaan.”

Aamuruuhkan jälkeen Mattlar suhaa edestakaisin keskustassa turistien suosimilla asemilla. Erityisesti Kauppatorin viereiset asemat täyttyvät ja tyhjentyvät nopeasti.

Mattlar kertoo, että iltaisin pyöriä taas kannattaa hakea alueilta, joissa on paljon asuntoja, kuten Töölöstä.

”Jotenkin arvaan, että nyt voisin hakea pyöriä Unioninkadulta”, Mattlar sanoo.

Tosiaan, aurinkoisena kesäpäivänä Kauppatorin viereisellä pyöräasemalla on vain kaksi vapaata paikkaa. Ihmiset hakevat ja jättävät pyöriä tiuhaan tahtiin samalla kun Mattlar taluttaa pyöriä kuljetusauton kyytiin.

”Tässä tärkeintä on priorisointi. Ruuhka-aikoina pitää miettiä ja päätellä mihin mennä seuraavaksi”, Mattlar sanoo. Hänellä on apuvälineenään älypuhelin, josta näkyy asemien täyttöasteet reaaliaikaisesti.

Ensimmäisen kerran kaupunkipyörät esiteltiin 2000-luvun alussa. Silloin pyörää sai käyttää kolikkopanttia vastaan. Kun käyttäjiä ei valvottu mitenkään, pyöriä katosi ja niitä rikottiin.

”Puolen tunnin käyttöaika on hyvä systeemi, sillä se pitää pyöriä ihmisten saatavilla ja pärjäämme vähemmällä määrällä. Pyörät pysyvät pyörimässä eivätkä ne sitten seiso uimarannalla viittä tuntia”, Sari Kotikangas sanoo.

Mattlar on huomannut saman. ”Kiinnitän aina huomiota pyörään numero yksi. Siihen saattaa törmätä useasti päivän aikana ja ihan eri paikasta. Pyörät liikkuvan paljon eri puolella kaupunkia.”

”Kun seuraa keskustelua somessa, huomaa, että kaupungista löytyy paljon paikkoja, joissa olisi tilausta pyörille. ­Esimerkiksi Uimastadionille on pyydetty pyöriä paljon”, Kotikangas sanoo.

Uimastadion saa todennäköisesti oman pyöräasemansa ensi kesänä, sillä sinne on kaupunkipyörien laajentumisen suunnitelmaluonnoksen mukaan kaavailtu omaa pyöräasemaa.

”Projektissa on ollut opittava se, miten löytää asemille sopivat paikat ja miten pyörät sopivat Helsinkiin”, kertoo Samuli Mäkinen.

Mäkinen on tyytyväinen siihen, miten hyvin pyörät on otettu vastaan. Toisin kuin edeltäjänsä, uudet pyörät ovat säästyneet ilkivallalta.

”Kerran auto peruutti aseman päälle ja tolppa vääntyi, mutta ei sen kummempaa”, Mäkinen sanoo.

Kaupunkipyörien määrä kasvaa ensi kesänä

 Tänä kesänä pyöriä on liikenteessä 500 ja pyöräasemia 50.

 Ensi kesänä verkosto laajenee Munkkinimeen

ja Kumpulaan asti, jolloin pyöriä tulee olemaan 1 500 ja asemia 150.

 Kaupunkipyörän saa käyttöönsä rekisteröitymällä käyttäjäksi ja näyttämällä matkakorttia.

 Pyörää voi käyttää rekisteröitymättä pelkällä pankkikortilla Kaivopuiston, Unioninkadun, Kiasman ja Hakaniemen metroaseman Rautatientorin itäisen, pyöräasemille.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kaupunkipyörät
  • Helsinki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Presidentti Niinistö: ”Jos Viro ja Venäjä joutuvat sotaan, syttyy maailmansota – mutta ei sellaista voi tapahtua”

    2. 2

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    3. 3

      Poliisi: Hengitysoireita aiheuttanut aine Mannerheimintiellä saattoi olla peräisin ruokapalosta

    4. 4

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

    5. 5

      Tutkija tyrmää Pentti Linkolan ”todellisuuspakoiset” ajatukset: ”Niitä ovat viljelleet äärioikeistolaiset tai uskonnolliset fundamentalistit”

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Elintärkeillä lääkkeillä rahastaneen Martin Shkrelin oikeudenkäyntiin oli mahdotonta saada puolueettomia valamiehiä – pöytäkirjat ovat hulvatonta luettavaa

    8. 8

      Ensin Mikko sai kuulla olevansa liian lihava, sitten liian laiha ja lopulta liian naismainen – Jatkuva pilkka sai sairastumaan syömishäiriöön ja samalla kariutui myös rakkauselämä

    9. 9

      Töölön namusetää kutsuttiin ”ihmispedoksi”, ja hänen teoistaan kirjoitettiin lehdissä laajasti

    10. 10

      Pian Helsingin ainoaksi synnytyssairaalaksi jäävä Naistenklinikka on vakavissa sisäilmaongelmissa – Husin mukaan remonteista selvitään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    2. 2

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    3. 3

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    4. 4

      Professori tyrmää pääsykoe­uudistuksen: ”Käytännössä oikeus­tieteelliseen pääsisi vain laudaturin papereilla” – Lukiolaisten mielestä uudistuksen lähtökohta on oikea

    5. 5

      Poliisi: Hengitysoireita aiheuttanut aine Mannerheimintiellä saattoi olla peräisin ruokapalosta

    6. 6

      Delfiininpoikanen ajautui rantaveteen Espanjassa ja kuoli vartissa, koska ihmiset halusivat ottaa kilvan kuvia sen kanssa

    7. 7

      Globalisaation aika on ohi, kun Yhdysvaltain mahti murenee – ja silloin on tapana rytistä

    8. 8

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

    9. 9

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    10. 10

      Ensin Mikko sai kuulla olevansa liian lihava, sitten liian laiha ja lopulta liian naismainen – Jatkuva pilkka sai sairastumaan syömishäiriöön ja samalla kariutui myös rakkauselämä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      HS testasi eineslihapullat: Raati löysi kaksi pyörykkää, jotka nousivat ylitse muiden

    5. 5

      Unitutkija: Suomalaisten ruokailurytmi vaikeuttaa nukahtamista – Päivän pääateria kannattaisi syödä vasta illalla

    6. 6

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    7. 7

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Nyt on jollakulla ollut ylimääräistä aikaa: Malminkartanon täyttömäen portaiden yli 200 askelmaa maalattiin valkoisiksi keskiviikkoyönä

    10. 10

      On yksinkertaisesti väärin olla rikas

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Törkyinen, ällöttävä, riemastuttava ja koskettava – The Greasy Strangler on ehkä oudoin elokuva, jota Suomen valkokankaille on koskaan tuotu
    3. Tämän hetken hittipelissä yksinhuoltajaisä deittailee muita isiä ja kasvattaa tytärtään – tällainen on Dream Daddy, joka uusii pelimaailman normeja
    4. Helsingin hiippakunta ripotteli piispanvaalituloksia julki kesken äänestyksen – ”Meidän vaalisysteemimme on outo”
    5. Tutkija tyrmää Pentti Linkolan ”todellisuuspakoiset” ajatukset: ”Niitä ovat viljelleet äärioikeistolaiset tai uskonnolliset fundamentalistit”
    6. Epäily: Lahtelaisapteekille maksettu useita satojatuhansia euroja aiheettomia lääkekorvauksia – tapaus etenee syyttäjälle
    7. FT: Yhä useampi yhdysvaltalais­yritys kieltää palvelunsa äärioikeistolaisilta ryhmiltä ja verkkosivuilta – eivät myönnä rajoitusten johtuvan poliittisista mielipiteistä
    8. Uusi kiinalainen automerkki tuo katumaasturinsa Eurooppaan – Kiinan autoteollisuus tunnetaan kopiointiskandaaleista
    9. Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan
    10. Pianokilpailun suomalaiskuopus nosti oman nimensä arvonnassa ja joutuu aloittajaksi – ”nyt tulee kavereilta kuraa ja minulle kiire”
    11. Iäkkään miehen epäillään ampuneen vaimonsa ja itsensä Ruissalossa – ampujalla ei ollut lupaa aseeseen
    12. Näytä lisää