Valikko
Kaupunki

Puita tappava bakteeritauti leviää Helsingin puistoissa – voi johtaa hevoskastanjoiden katoamiseen

Viime kesänä ensimmäisen kerran Suomessa todennettua bakteeritautia on löytynyt tänä kesänä Sibeliuksen puistosta Taka-Töölöstä.

Viime vuonna ensimmäisen kerran Suomessa havaittu puita tuhoava bakteeritauti jatkaa leviämistään Helsingissä. Ainoastaan hevoskastanjoihin tarttuvaa bakteeria on löytynyt tänä kesänä Sibeliuksen puistosta Taka-Töölöstä.

Bakteeri tunnistettiin Helsingin kaupungin rakennusviraston puuasiantuntijan Juha Raision mukaan elintarviketurvallisuusvirasto Eviran laboratoriokokeissa.

Sama Pseudomonas syringae pv. aesculi -bakteeri tappoi puita jo viime kesänä Kallion Tokoinrannassa.

”Elättelimme vielä silloin toiveita siitä, että pystymme rajaamaan taudin leviämisen. Nyt näyttää siltä, että bakteeria voi jatkossa löytyä sieltä täältä”, Raisio kertoo.

Tokoinrannassa kaadettiin vuosi sitten noin kymmenen bakteerin runtelemaa hevoskastanjaa. Tästä huolimatta siellä on havaittu tänä kesänä lisää oirehtivia puita.

Bakteeri voi aiheuttaa puiden nopean tuhoutumisen tai heikentää niitä vähitellen. Tauti näkyy Raision mukaan muun muassa ruskeina ja vuotavina bakteerilaikkuina.

”Puu voi kituuttaa vuosiakin bakteerin kanssa”, Raisio sanoo.

Taudinkulkua ei Helsingin kaupungin rakennusviraston mukaan tunneta vielä tarkoin, mutta bakteeri voi kulkeutua paikasta toiseen esimerkiksi maan tai taimien mukana. Märät ja viileät säät voivat vauhdittaa taudin leviämistä.

Helsingin tärkeimmässä hevoskastanjapuistossa, Hesperian esplanadilla, bakteeria ei ole toistaiseksi havaittu.

Helsingin kaupunki voi joutua lopettamaan hevoskastanjoiden istuttamisen kokonaan, mikäli bakteeritauti pääsee leviämään hallitsemattomasti. Raision mukaan rakennusvirasto seuraa taudin leviämistä nyt tarkasti. Tarkkailussa on muun muassa se, onko joillakin hevoskastanjoilla toisia parempi sietokyky bakteeria vastaan.

”Hevoskastanja on näyttävä puulaji, joten toivon mukaan se säilyy Helsingissä jatkossakin.”

Raisio muistuttaa, että hevoskastanjoita riivaava bakteeritauti on vain yksi uusista vitsauksista, joiden pelätään leviävän tekemään tuhojaan myös Suomen luontoon.

Evira esimerkiksi varoitti heinäkuun alussa hollanninjalavataudista, joka on aiheuttanut pahoja puutuhoja muualla Euroopassa. Eviran mukaan tautia havaittiin 1960-luvulla muutamassa puussa Suomessa, mutta se onnistuttiin nujertamaan.

”Liittyisikö näiden leviäminen sitten ilmaston lämpenemiseen”, Raisio pohtii.

Aasiasta Eurooppaan

 Pseudomonas syringae pv. aesculi -bakteeri on todennäköisesti levinnyt Eurooppaan Aasiasta.

 Bakteeria on löytynyt 2000-luvun alusta lähtien useista EU-maista ja Norjasta.

 Vain hevoskastanjat voivat saada tartunnan Pseudomonas syringae pv. aesculi -bakteerista.

Lähde: Evira

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kasvitaudit
  • Helsinki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Ilmavaivoja ruisleivästä, ummetusta mustikoista – Katso, missä ruoka-aineissa saattaa piillä vatsavaivojen syy

    2. 2

      Oikeustieteilijät pöyristyivät: Suomessa ei ole kahdeksaan kuukauteen hallitusta ja presidenttiä valvovaa oikeuskansleria – ”Täysin kestämätöntä perustuslain kannalta”

    3. 3

      Kun veli sairastui skitsofreniaan, Tiina Tuomisen elämässä alkoi vuosien salailu: ”Kun kerroin työkavereille, tajusin, miten paljon salaisuus oli syönyt minua”

    4. 4

      New York Times: Venäläiset keskustelivat, miten Trumpiin voisi vaikuttaa

    5. 5

      ”Töihin on kiva tulla, kun on pientä vipinää” – Tutkimusten mukaan työpaikkasuhteet voivat lisätä työmotivaatiota

    6. 6

      Tutkimus: Noin puolet suomalais­nuorista ei koe mitään puoluetta omakseen – nuorten kielteisyys romaneja kohtaan yllätti tutkijat

    7. 7

      Kiky-sopimus teki monien helatorstaista tavallisen työpäivän, eikä se miellytä kaikkia – ”Toki tämä päähän ottaa”

    8. 8

      Kesätorstaisin Mauno Koivistolle ei saanut puhua politiikkaa, muuten seuraukset olivat tylyt – lentopallokaverit muistelevat peli-iltoja Kultarannassa

    9. 9

      Rohkeinta on olla intiimi – Aikuisten seksipuhe on usein teinien tasolla

    10. 10

      Ariana Grande keskeytti kiertueensa – järkyttyi pahoin konsertissaan tapahtuneesta pommi-iskusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rohkeinta on olla intiimi – Aikuisten seksipuhe on usein teinien tasolla

    2. 2

      Täytyykö kolmekymppisistä repiä kaikki irti, pohtii 34-vuotias isä ja luokanopettaja – Nyt hän hoitaa kotona lapsia, jotta ei tarvitse myöhemmin katua

    3. 3

      Kiky-sopimus teki monien helatorstaista tavallisen työpäivän, eikä se miellytä kaikkia – ”Toki tämä päähän ottaa”

    4. 4

      Oikeustieteilijät pöyristyivät: Suomessa ei ole kahdeksaan kuukauteen hallitusta ja presidenttiä valvovaa oikeuskansleria – ”Täysin kestämätöntä perustuslain kannalta”

    5. 5

      Kaupunkipyörien palautuksissa ongelmia, käyttäjät saaneet lähes sadan euron mätkyjä – ”Kyllä tällaisesta väärinymmärryksestä johtuvat tilanteet on lähtökohtaisesti hyvitetty”

    6. 6

      Leonardo da Vincin äidin arvoitus ratkesi viimein: Keksijä-taiteilija oli 15-vuotiaan orpotytön lapsi, josta varttui aikamme ylistetyin nero

    7. 7

      Video näyttää golfkentällä löntystelevän karhun – poliisi varoittaa Espoossa liikkuvasta yksilöstä

    8. 8

      Alkoholi­lain uudistus voi kaatua kokonaan – keskusta vastustaa vahvojen juomien tuloa kauppoihin

    9. 9

      Heikki Aittokosken essee: Kauna on aikamme avainsana, ja toistuvat terrori-iskut voivat panna Euroopan vielä kovalle koetteelle

    10. 10

      Tytöt ja nuoret naiset tinkivät ehkäisystä rahanpuutteen takia – ”Asun yksin ja mietin, ostanko ruokaa vai e-pillereitä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      200 tonnia kemikaaleja muutti rehevöityneen suomalais­järven turkoosin­kirkkaaksi kuin Välimeri – ”Muutos on aivan uskomaton”

    2. 2

      Britannia ei usko Manchesterin pommittajan toimineen yksin, poliisi otti kiinni lisää ihmisiä

    3. 3

      Luokkahyppy voi myös kaduttaa – yliopistoon päätynyt duunarin lapsi ikävöi takaisin työväenluokkaan

    4. 4

      Keskustelutilaisuus päättyi riitaan: Taloustieteen huippuprofessori kyllästyi Suomeen, irtisanoutui ja palaa takaisin Ruotsiin – ”Tutkimustiedolla ei ole täällä juuri mitään merkitystä”

    5. 5

      Luokkajako lentokoneessa näkyy ilmaraivona

    6. 6

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    7. 7

      Kemikaalein puhdistettu järvi nousi supersuosituksi, video veden alta todistaa häkellyttävän hyvän näkyvyyden: ”Norjan meret jäävät toiseksi”

    8. 8

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    9. 9

      Kauppatieteiden opiskelija havahtui turhanpäiväiseen kulutukseensa ja alkoi vältellä kaikkea muoviin pakattua – nyt hän tekee jopa deodoranttinsa itse

    10. 10

      Onko tämä kaikkien aikojen seuramatka? 800 suomalaista lähtee Afrikkaan testaamaan ripulirokotetta, joka voi pelastaa miljoonia lapsia – sinä voit hakea mukaan matkalle

    11. Näytä lisää