Kaupunki

Suppauksen suosio räjähti Helsingissä – laudalla pääsee vaikka saareen lounaalle

Suppaus eli seisten melominen vetoaa helsinkiläisiin. Nyt lajilla halutaan houkutella myös turisteja.

Paljaat jalat tärisevät leveän sup-laudan päällä, kädet hapuilevat varovaisesti melalla tyynen veden pintaa. Harmaan pilvinen sää luo Töölönlahdelle unenomaisen tunnelman.

Kruununhakalainen Selina Ranta, 19, ja kalliolainen Suvi Kangasmäki, 30, ovat saapuneet ensimmäistä kertaa suppaamaan. Aamulenkillä Töölönlahdella nähdyt suppailijat ja Sup Finland -yrityksen laituri houkuttelivat naiset testaamaan uutta lajia.

”Ei meillä ole vielä mitään hajua reitistä. Vähän voisi tässä lahdella kierrellä”, Ranta sanoo epävarmasti.

Seuraa opetushetki, kun Sup Finlandin perustaja Miriam Bisi ja ohjaaja Elisa Kuuttila käyvät läpi suppauksen perusteet. Pian Ranta ja Kangasmäki melovat kohti Hakaniemeä omin avuin.

Miriam Bisillä on yhdeksän vuoden kokemus suppaamisesta niin harrastuksen kuin kisaamisenkin kautta. Hän päätti tuoda lajin Helsinkiin vuonna 2009 – siitäkin huolimatta, että tuolloin Suomessa toimineet kaksi maahantuojaa lyttäsivät idean alkuunsa.

”Elokuussa 2010 järjestimme ilmaispäivän, johon osallistui 300 ihmistä. Heistä vain kymmenen uskalsi nousta laudalle, mukaan lukien omat lapseni”, Bisi kertoo nauraen.

Kymmenestä kokeilijasta jokainen halusi uudelleen laudan päälle. Kului muutama vuosi ennen kuin helsinkiläisille tuntematon laji alkoi saada kaupungissa jalansijaa.

Vuonna 2012 perustetun Twenty Knotsin omistajajäsen Joel Mikkonen muistelee vuoden 2013 kesää käänteentekevänä. Silloin suppauksen suosio kasvoi räjähdysmäisesti Helsingissä.

Bisi ja Mikkonen eivät pelkää kilpailua. Molemmat pitävät hyvänä asiana sitä, että alalle tulee uusia vuokraamoja, sillä silloin myös lajin tunnettuus kasvaa Helsingissä. Bisi pyrkii kertomaan asiakkailleen aina hyviksi havaitsemistaan vuokraamoista, jotka sijaitsevat eri puolilla pääkaupunkiseutua.

”Minusta tuntuu, että asiakkaita riittää kaikille. On hienoa, että Helsingistä löytyy monipuolisesti erilaisia paikkoja vuokrata lautoja. Olisi tylsää supata aina samassa paikassa tai kulkea samoja reittejä”, Mikkonen sanoo.

Töölöläinen Ulla Alakangas, 34, ja kalliolainen Mirkka Taskinen, 37, innostuivat suppaamisesta niin paljon, että he päättivät ostaa omat laudat. Pumpattavat laudat ja hiilikuitumelat ovat säilössä Alakankaan pienellä parvekkeella.

Alakankaalle uusi harrastus avasi hänen silmänsä kotikaupungin suhteen.

”Helsingissä on todella paljon kahviloita ja ravintoloita, jonne voi mennä sup-laudalla. Tämä kesä jää mieleen kesänä, jolloin suppailtiin kahville ja lounassalaatille saareen, hypittiin mereen uimaan ja tutkittiin Helsingin merellisiä saloja. Kehitimmekin ystäväni kanssa oman hashtagin #SUPcityHelsinki”, Alakangas kertoo.

Taskisen mukaan oman laudan omistamisessa parasta on vapaus: kun omistaa laudan, ei ole painetta palata vuokra-ajan päättyessä, vaan voi seikkailla ja tutkia lähiympäristöjä oman aikataulun mukaan.

”Helsingissä voi mennä käytännössä mihin vain, missä on turvallista suppailla. Pumpattavan laudan saa kätevästi mukaan vaikka lentokoneeseen ja mökille. Ihmiset ovat olleet kiinnostuneita kahdesta ’surffisiskosta’, jotka kantelevat kolmimetrisiä lautoja keskellä kaupunkia”, Taskinen kertoo.

Helsingin rannat ovat heränneet viime vuosina uuteen elämään. Hernesaaren ranta, Löyly ja pian aukeava Kauppatorin Allas tarjoavat ruokaa ja elämyksiä kaupunkimaisemassa, kun taas esimerkiksi Suomenlinna, Lonna ja Vallisaari ihastuttavat luonnollisuudellaan. Alakankaan mukaan kahvilat ja ravintolat voisivat alkaa mainostaa palvelujaan suppailijoille.

”Lähes kaikki nähtävyydet löytyvät veden lähettyviltä. Olisi siistiä, jos meillä täällä pohjoisessa olisi lautaparkkeja ravintoloiden ja kahviloiden edustoilla”, Alakangas sanoo.

Myös kaupungin Visit Helsinki -markkinointiyhtiö on herännyt suppauksen suosioon. Tänä kesänä kaupunki on panostanut matkailupalveluissa etenkin merelliseen Helsinkiin. Urban nature -nimiselle kartalle on poimittu kaikki Helsingistä löytyvät sup-lautavuokraamot.

Bisin mukaan suppausta pitäisi hyödyntää entistä enemmän turismissa. Esimerkiksi laivalla päiväksi saapuvat turistit voisivat olla kiinnostuneita tutustumaan Helsinkiin suppaamalla.

Sup Finland ja Twenty Knots saavat useita yhteydenottoja lähialueen hotelleilta ja turisteilta. Sup-lautoja vuokraaviin yrityksiin tulee paljon asiakkaita, jotka eivät ole kokeilleet suppausta koskaan aikaisemmin. Mikkosen mukaan useat asiakkaista eivät ole liikkuneet vesillä lainkaan.

Puolentoista tunnin suppailuretken jälkeen ensikertalaiset Ranta ja Kangasmäki lipuvat takaisin laiturille. Laudalla liikkumiseen on ehtinyt jo tottua, ja liikkeet ovat varmemmat.

”Kyllä me sinne Hakaniemeen uskallettiin! Oli kyllä tosi mukavaa. Hyvin siinä kesti pystyssä, vaikka ajattelin, että putoan Töölönlahteen”, Kangasmäki sanoo.

”Minulle tuli yllätyksenä, miten uudesta näkökulmasta näin Helsinkiä. Huomasin esimerkiksi kahvilan, jota en ollut aiemmin nähnyt”, Ranta kertoo.

Havaijin rannoilta Suomen vesistöihin

Stand up paddle (sup) eli suppaus on surffaamisen alalaji, jossa melotaan seisten laudalla.

Suppauksen juuret ulottuvat vuosituhansien taakse. Afrikan ja Etelä-Amerikan kansat käyttivät lautoja ja meloja kalastamiseen, matkustamiseen, sotimiseen ja aalloilla ratsastamiseen. Afrikkalaiset soturit käyttivät myös keihäitä meloinaan liik­kuessaan hiljaa kanootilla vihollisalueelle.

Moderni suppaus sai alkunsa Havaijin saarilla 1960-luvun alussa, kun paikalliset meloivat laudoilla ja ottivat kuvia turisteista, jotka opettelivat surffaamista. Vuosikymmenten aikana myös surffaajat omaksuivat suppauksen omakseen.

2000-luvulla suppauksesta on tullut yksi maailman nopeimmin suosiotaan kasvattaneista urheilulajeista. Hiljalleen laji on päässyt irti stereotypiasta, jonka mukaan sup-laudalla vain makoillaan uimapuvussa. Etenkin sup-laudalla kuntoilu ja kisaaminen yleistyvät nopeasti.

Aktiiviurheilijalle suppaus tarjoaa kehittävää, kokonaisvaltaista oheistreeniä lajiin katsomatta. Lajissa olennaista on saada isot lihakset käyttöön. Kädet toimivat vipuvarsina, ja keskivartalo tekee paljon töitä.

”Sup-lautailun vedossa voidaan hyödyntää samaa ajatusta kun murtomaahiihdon tasatyönnössä. Perusajatus on, että melan lapa toimii vedessä kuin jarrulevynä, jonka avulla työnnämme itseämme eteenpäin”, kuvailee Twenty Knots -vuokraamon Joel Mikkonen.

Kesä-, heinä- ja elokuu ovat Suomessa lajin pääkuukausia, mutta suppausta voi harrastaa yhtä hyvin aikaisin keväällä ja myöhään syksyllä, kunhan vesistöt eivät ole jäässä.

Kylminä kuukausina veteen putoamisen riski on erityisen tärkeää ottaa huomioon.

Märkäpuku ja tossut pitävät suppaajan lämpiminä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Vesiurheilu
  • Harrastukset
  • suppaus
  • Turismi
  • Helsinki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    2. 2

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    3. 3

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    4. 4

      Pohjois-Korea: Trump julisti sodan twiitissään – diktatuuri uhkaa ampua alas Yhdysvaltojen pommikoneet

    5. 5

      Millaista palkkaa nuorten unelma-ammateista todellisuudessa maksetaan? HS:n testi paljastaa niin muusikon kuin koodarinkin ansiot

    6. 6

      Suomalaistutkijat aikovat selvittää laittoman päihteen vaikutusta masentuneen aivoihin – eettinen lautakunta puoltaa, ja psykedeelikin on jo valmiina

    7. 7

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    8. 8

      Nopeasti hyvää lautaselle – Tässä 7 ruokaa, joiden tekemiseen menee 15 minuuttia tai vähemmän

    9. 9

      Surkeaa eroseksiä, suhteen pilannut Pate Mustajärvi: Näin suomalaiset haluavat erota ja tulla jätetyksi

    10. 10

      Uusi maailman rikkain nainen on älykkö, joka soittaa pianoa ja kirjoittaa kirjoja – kosmetiikkadynastia L’Oréalin perijätär kaihtaa seurapiirejä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    2. 2

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    3. 3

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    4. 4

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    5. 5

      Ikäviä uutisia veronmaksajalle: Koululounaan jättää syömättä joka kolmas teini – Miksi inhokkiruokia tarjotaan niin sinnikkäästi?

    6. 6

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Surkeaa eroseksiä, suhteen pilannut Pate Mustajärvi: Näin suomalaiset haluavat erota ja tulla jätetyksi

    8. 8

      Nopeasti hyvää lautaselle – Tässä 7 ruokaa, joiden tekemiseen menee 15 minuuttia tai vähemmän

    9. 9

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    10. 10

      Lestadiolaisten joukossa elää niitäkin, jotka eivät suostu ehkäisy­kieltoon – ”Naisen ruumiin taakka kaatuu myös miehille”, sanoo tutkija

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    7. 7

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää