Kaupunki

Hernesaaren meritäytöt alkavat pian – muoviryönän keräyspuomeja ei voi taaskaan käyttää

Panoslankojen ja impulssiletkujen puhdistamiseen kiinnitetään nyt entistä enemmän huomiota, kaupunki lupaa.

Helsingin Hernesaaren eteläkärjen edustalla tehdään tällä hetkellä ruoppausta, jossa merenpohjan savi poistetaan ennen elokuun puolivälissä alkavia meritäyttöjä. Ruoppaus- ja täyttötyöt liittyvät Hernesaaren uuteen risteilijälaituriin. Nykyisten kahden laituripaikan lisäksi risteilijöille valmistuu kolmas laituri Hernesaareen kesäkaudelle 2019.

Täyttötyöt kestävät joulukuuhun asti. Täyttötöissä käytetään avolouhintatyömailta tuotua ja ennen käyttöä käsiteltyä louhetta.

Panoslankojen ja impulssiletkujen eli niin sanotun muoviryönän puhdistamiseen kiinnitetään nyt entistä enemmän huomiota, sanoo Helsingin kaupungin rakennusviraston projektinjohtaja Jukka Repo.

”Siivousryhmiä on aktivoitu. Ne käyvät siivoamassa eri rannoilla sieltä löytyvät roskat pois.”

Lisäksi meritäyttöjä seuraa veneryhmä, joka kerää pintaan nousevat roskat pois. Roskien leviämisen estäviä puomirakenteita Hernesaaren meritäytöissä ei Jätkäsaaren tapaan pystytä vilkkaan vesiliikenteen takia käyttämään, Repo myöntää.

”Aivan rannassa puomiratkaisua käytetään, mutta ulapalla sitä ei olla käyttämässä liikenteen takia.”

Hernesaaren meritäytöistä syntyvää muoviroskaa vähentää todennäköisesti eniten kuitenkin itse louhe, joka tulee suurimmaksi osaksi Olympiastadionin remontin ja stadionin maanalaisten tilojen louhinnoista. Tämä täyttöaines on länsimetron tunnelityömaan louheeseen verrattuna paljon puhtaampaa.

Samalla kun meritäytöt alkavat, heinäkuussa alkanut ruoppaus vähitellen loppuu. Suunnitelmien mukaan 4,4 hehtaarin alue on ruopattu elokuun loppuun mennessä. Elokuun ajan ruoppausta tehdään ympäri vuorokauden seitsemänä päivänä viikossa.

Meritäytöissä syntyy yhteensä noin 1,6 hehtaaria uutta maa-aluetta. Merta täytetään aluksi 12 tuntia päivässä maanantaista lauantaihin. Töiden päätteeksi louhemassa nousee noin 2 metriä merenpinnan yläpuolelle.

Rakennusvirasto pyytää veneilijöiltä ja muilta täyttöalueen lähellä liikkuvilta ylimääräistä tarkkaavaisuutta mahdollisten vaaratilanteiden välttämiseksi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Hernesaari
  • Roskaaminen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    4. 4

      Panettelu on taitolaji, mutta sanasotaan ajautuneet Trump ja Kim ovat siinä korkeintaan keskinkertaisia – Nämä valtiomiehet ovat olleet paljon viiltävämpiä

    5. 5

      Jo puoli tuntia liikuntaa päivässä voi pitää kuoleman kauempana, iso tutkimus osoittaa – silti yhä harvempi suomalainen liikkuu

    6. 6

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    7. 7

      Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

    8. 8

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    9. 9

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    10. 10

      Trump haukkui rodullista tasa-arvoa vaativat NFL-pelaajat ja peruutti NBA-mestarin kutsun Valkoiseen taloon ”epäröinnin” vuoksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    3. 3

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    4. 4

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    5. 5

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    6. 6

      Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

    7. 7

      Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

    8. 8

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    9. 9

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    10. 10

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    3. 3

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    8. 8

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    9. 9

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää