Valikko
Kaupunki

Myllypuroon kaavaillaan uutta päiväkotia – vanha päiväkoti Neulanen puretaan

Myllypurossa asuvien päiväkoti-ikäisten lasten määrän arvioidaan kasvavan lähivuosina.

Myllypuroon ollaan rakentamassa uutta päiväkotia. Nykyinen, peruskorjausta kaipaava päiväkoti Neulanen aiotaan purkaa ja tilalle suunnitellaan uutta, yksikerroksista 289 lapsen päiväkotia. Nykyisessä Neulasessa on päiväkotipaikkoja 118 lapselle.

Myllypurossa on tarvetta uudelle isommalle päiväkodille, koska alueella asuvien 1–6-vuotiaiden lasten määrän ennakoidaan kasvavan noin 135 lapsella vuoteen 2024 mennessä. Uuden rakennuksen rakentamisen arvioidaan maksavan noin kymmenen miljoonaa euroa.

Myös nykyisen päiväkoti Neulasen ympärillä sijaitseva koulurakennus ja parakkirakennus aiotaan purkaa. Helsingin kaupunginhallitus käsittelee projektin hankesuunnitelmaa maanantaisessa kokouksessaan.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Myllypuro
  • Helsinki
  • Päivähoito

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Sinnikkyyttä voi opettaa, ja se on nyt erityisen tärkeää, sanoo erityisluokan­opettaja – ”Lapset ja nuoret eivät enää tajua, miten paljon työtä asiat vaativat”

    2. 2

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    3. 3

      Perussuomalaisten kansanedustaja laulaa levyllään ”punahuorasta” – Kannen kuvassa uhataan aseella naista punaisten muistomerkillä

    4. 4

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    5. 5

      Mechelininkadun puut parturoidaan pois – ”Maisema näyttää varmasti kolholta”

    6. 6

      HS asensi kohutun ”Mustan laatikon” testiautoon – tällaista tietoa se keräsi

    7. 7

      Helsingin epäily tarkentui: Virkamies veti välistä oppilaiden tietokoneisiin tarkoitettuja rahoja – päätti jopa 55 miljoonasta eurosta

    8. 8

      ”Jos mieheni ei olisi halunnut lapsia, olisin varmasti ollut tyytyväinen ilman” – Erimielisyys lasten hankkimisesta on parisuhteissa yleistä

    9. 9

      Nyt on hyvä hetki kilpailuttaa sähkösopimus – tässä helpot pikaohjeet, joilla säästät satasia

    10. 10

      Tiedustelupalvelu CIA avasi arkistojaan nettiin – ufoja, vakoilutarinoita sekä satoja Suomea koskevia asiakirjoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    2. 2

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    3. 3

      Viranomaiset hakivat espoolaispojan kesken koulupäivän – vakavasti sairas äiti ei pääse tapaamaan satojen kilometrien päähän vietyä lastaan

    4. 4

      Perussuomalaisten kansanedustaja laulaa levyllään ”punahuorasta” – Kannen kuvassa uhataan aseella naista punaisten muistomerkillä

    5. 5

      Ennen musiikkiluokille jonotettiin, nyt niitä ajetaan alas: ”Musiikista tulee tätä menoa vain eliitin harrastus”

    6. 6

      ”Jokainen, jolla on auto, häviää” – Veronmaksajien mukaan Bernerin esitys uhkaa romahduttaa käytettyjen autojen arvon jo nyt

    7. 7

      Helsingin epäily tarkentui: Virkamies veti välistä oppilaiden tietokoneisiin tarkoitettuja rahoja – päätti jopa 55 miljoonasta eurosta

    8. 8

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    9. 9

      Olen 48-vuotiaana erinomaisessa kunnossa – silti työnhakuni tyssäsi ”iän asettamiin rajoituksiin”

    10. 10

      Vanhemmat ovat menneet digiloikasta sekaisin, ja siksi monien lasten sanavarasto laahaa pahasti jäljessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ulkomailla asuneet suomalaiset kertovat rajusta paluusokista: ”Tuntui siltä, että ainoa vaihtoehto on lähteä taas pois”

    2. 2

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    3. 3

      Uudet seksitavat lisäävät rajusti nielusyöpien määrää – tutkija ehdottaa HPV-rokotusohjelman laajentamista poikiin

    4. 4

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    5. 5

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    6. 6

      Joukko Munkkiniemen yhteiskoulun lukion oppilaita karkasi bileristeilylle Ruotsiin – Rehtori: ”Viitteitä suuresta salajuonesta”

    7. 7

      Heli Kurjanen kehitti maailman myydyimmän kuukautiskupin – suorasukainen markkinointi on järkyttänyt Yhdysvalloissa

    8. 8

      Kukaan ei tunne 25-vuotiasta Axel Thesleffiä, mutta hänen biisinsä oli viime vuoden suurin Suomi-hitti, jota on kuunneltu yli 130 miljoonaa kertaa – Miten se on mahdollista?

    9. 9

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    10. 10

      Viranomaiset hakivat espoolaispojan kesken koulupäivän – vakavasti sairas äiti ei pääse tapaamaan satojen kilometrien päähän vietyä lastaan

    11. Näytä lisää