Valikko
Kaupunki

Päihtynyt mies ammuskeli Espoon Otaniemessä

Hätäkeskus sai ilmoituksen kellarissa kuuluneista laukauksen äänistä. Ulkopuoliset eivät tiettävästi olleet vaarassa.

Poliisi on ottanut Espoon Otaniemessä kiinni miehen, jonka epäillään ammuskelleen kerrostalon kellaritiloissa.

Mies oli kiinni otettaessa vahvasti päihtynyt, Länsi-Uudenmaan poliisilaitos kertoo tiedotteessa. Hänen hallussaan olleet aseet on takavarikoitu.

Kellarista kuuluneista laukauksen äänistä tehtiin ilmoitus hätäkeskukseen sunnuntai-iltana. Poliisin mukaan tiloissa ei ollut epäillyn ammuskelijan lisäksi muita ihmisiä, eikä ammuskelusta tiedetä olleen vaaraa ulkopuolisille.

Poliisin tutkinta on kesken. Epäillyn ampujan motiivista ei ollut maanantaiaamuna tietoa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ampuma-aserikokset
  • Espoo

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Yle sai JSN:ltä langettavan päätöksen ulkopuoliseen painostukseen taipumisesta

    3. 3

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    4. 4

      Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa

    5. 5

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    6. 6

      JSN: ”Pääministerin toiminta tulkittavissa painostusyritykseksi”

    7. 7

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    8. 8

      Entiseltä tennistähdeltä mahtava reaktio yllättävään eläinvieraaseen kesken pelin: ”En usko, että tällaista tapahtuu enää koskaan”

    9. 9

      Pääministeri May: Lontoon iskujen tekijä oli syntynyt Britanniassa ja turvallisuupalvelun ennalta tuntema

    10. 10

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    2. 2

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    3. 3

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    4. 4

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    5. 5

      Neljä kuoli ja 40 loukkaantui terrori­hyökkäyksessä brittiparlamentin edustalla – hyökkääjä ajoi autolla ihmisten yli, tunkeutui parlamentin alueelle ja puukotti poliisin kuoliaaksi

    6. 6

      Poliisi varoittaa lapsia Venäjältä levinneestä ahdistavasta itsemurhapelistä – pelin osuutta itsemurhiin on myös epäilty

    7. 7

      Tutkimus: Seksin jälkihehku liimaa pareja yhteen – vaikutuksen kesto on vakio

    8. 8

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    9. 9

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    10. 10

      Harva tietää mitä tehdä, kun läheisen mieli järkkyy – ”Ei kannata sanoa, että kyllä se päivä vielä paistaa risukasaankin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    2. 2

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    3. 3

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    7. 7

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    10. 10

      Instagramin seuratuin ihminen poisti Instagramin puhelimestaan eikä halua enää seurata sitä, koska väsyi turhia asioita tursuavaan someen

    11. Näytä lisää