Valikko
Kaupunki

Lasten ohikulkuun kyllästynyt autoilija ajoi ekaluokkalaisen äidin jalan yli Helsingissä

”Epäilty selitti tapausta sillä, ettei hän halunnut enää lasten kulkevan yhtenään parkkipaikan ohi”, kertoo rikoskomisario Heidi Niemi

Autoilija ajoi kävellen liikenteessä olleen naisen jalkaterän yli Kumpulan siirtolapuutarhan tuntumassa Helsingin Käpylässä, kertoo Helsingin poliisi. Yliajon epäillään olleen tahallinen.

Tilanteessa oli aineksia vielä vakavampaankin lopputulokseen, sillä naisen edessä kulki 30 ekaluokkalaisen ryhmä.

Yliajo tapahtui jo viime viikon torstaina, mutta poliisi tiedotti asiasta vasta tämän viikon torstaina.

Poliisi kertoi ryhmässä olleen päiväkotilapsia, mutta HS:n tavoittaman paikalla olleen äidin mukaan kyse oli kuitenkin iltapäiväkerhoon menossa olleista ekaluokkalaisista. Lapset olivat päättäneet juuri elämänsä ensimmäisen koulupäivän Käpylän peruskoulussa ja kulkivat ohjaajien kanssa kohti Intianpuiston iltapäiväkerhoa.

Poliisi tavoitti iäkkään autoilijan tapahtumapaikalta. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Heidi Niemi kertoo miehen kiistävän, että hänellä olisi ollut tilanteessa minkäänlaista vahingoittamistarkoitusta.

Autoilija on kuitenkin maininnut poliisille kyllästyneensä lasten reittivalintoihin.

”Epäilty selitti tapausta sillä, ettei hän halunnut enää lasten kulkevan yhtenään parkkipaikan ohi, ja että kyseisellä tieosuudella olisi myös läpikulkukielto”, Niemi sanoo.

Autoilija ja kävelijät kohtasivat, kun koululaisryhmä käveli Kumpulan siirtolapuutarhan kohdalla, Käpylän kaupunginosan puolella kohti Intianpuistoa. Mukana oli Niemen mukaan myös lasten vanhempia ja isovanhempia.

Kävelijöitä lähestyi edestäpäin auto, jonka kuljettaja ei hidastanut lainkaan vauhtiaan joukon nähtyään. Mies ei törmännyt lapsiin, mutta ajoi päin takana kulkeneen naisen pohjetta. Autoilija jatkoi pysähtymättä ajoaan, ja poliisin mukaan naisen jalkaterä jäi vielä renkaan alle.

”Tämä nainen ei ollut lastenhoitaja, vaan sivullinen. Hän kuului kuitenkin ryhmään”, Niemi kertoo.

HS:n tavoittaman silminnäkijän mukaan tilanteessa loukkaantunut nainen oli yhden koululaisen äiti.

Lapset eivät säikähtäneet tilannetta, sillä he kävelivät loukkaantuneen naisen edessä, eivätkä huomanneet, mitä tälle tapahtui.

”Nainen huusi kovaa, eli varmasti häneen sattui”, yksi mukana olleista äideistä kertoo HS:lle.

Poliisin kuulema todistaja on kertonut, että hänkin oli vaarassa jäädä auton alle. Tämä ihminen onnistui kuitenkin väistämään autoa.

Poliisi epäilee autoa ajanutta miestä pahoinpitelystä ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Lisäksi hänet määrättiin vakavan piittaamattomuuden vuoksi väliaikaiseen ajokieltoon.

Helsingin poliisi tutkii tällä hetkellä myös toista tieraivoksi tulkittavaa tilannetta. Kevyen liikenteen väylä Baanalla maanantaina tapahtuneessa välikohtauksessa kellonsoitosta ja ohituksesta suivaantuneen miehen epäillään kuristaneen naispyöräilijää.

Poliisi valvoi koulujen alkamispäivästä eli viime viikon torstaista lähtien tehostetusti liikennettä Helsingissä. Keskiviikkona päättyneen tehovalvonnan saldo oli seuraavanlainen: kiinni jäi 94 ylinopeutta ajanutta, 27 punaisia päin ajanutta, kymmenkunta suojatien eteen pysähtyneen ajoneuvon ohi pysähtymättä ajanutta sekä yli 40 kännykkää ajon aikana käyttänyttä kuljettajaa.

Oikaisu 18.8. kello 15.30: Toisin kuin uutisessa aiemmin kerrottiin, autoilija ei ajanut törmäyksen jälkeen pois tapahtumapaikalta. Tarkentuneiden tietojen mukaan lapsiryhmässä oli ekaluokkalaisia, ei päiväkotilapsia. Käpylän leikkipuiston sijasta he olivat matkalla Intianpuistoon Kumpulaan.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pahoinpitelyt
  • Liikenne
  • Helsinki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Miten kävi Saaralle? ”Yritettiin tehdä kansainvälistä, tehtiin ihan Tokmannia”

    2. 2

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    3. 3

      Rajan yli salakuljetetut liuskat paljastavat Pohjois-Korean arjen – Maailmalla kerää huomiota kirja, jonka tekijä on mysteeri

    4. 4

      Kaupungeissa on jotain, mikä koettelee mielenterveyttä – urbaani psykoosi on kaupunkilaisten oma oireyhtymä

    5. 5

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    6. 6

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    7. 7

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    8. 8

      Yhdeksällä miljoonalla eurolla tietokoneita ja elektroniikkaa suoraan vääriin käsiin – näin Helsingin opetusviraston laitepetos onnistui

    9. 9

      Theresa May allekirjoitti historiallisen erokirjeen – EU-perhe käynnistää tänään monimutkaisen avioeron, jossa on sovittava ”asunnosta, lapsista, koirista ja kesämökistä”

    10. 10

      Sotatanner – raportti Malmön monikulttuurisesta helvetistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    2. 2

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    3. 3

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    4. 4

      Opetan lukiossa asioita, joita en ole opiskellut päivääkään

    5. 5

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    6. 6

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    7. 7

      Nainen brittipolitiikassa on yhä sääriensä summa – tabloidin seksistinen kansikuva onnistui hätkähdyttämään jopa Britanniassa

    8. 8

      Tiedoksi niille, jotka surevat pakolaisten aiheuttamia kustannuksia: Leirittämällä ja eristämällä he vasta kalliiksi tulevatkin

    9. 9

      Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

    10. 10

      Rajan yli salakuljetetut liuskat paljastavat Pohjois-Korean arjen – Maailmalla kerää huomiota kirja, jonka tekijä on mysteeri

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    6. 6

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    7. 7

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    8. 8

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    9. 9

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    10. 10

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    11. Näytä lisää