Valikko
Kaupunki

Opri Vuori oli erilainen, ja siksi hän joutui kiusaamiskierteeseen

Kiusaaminen voi olla niin traumaattista, että se aiheuttaa mielenterveys­ongelmia. Monia kuitenkin kiusataan juuri mielenterveys­ongelmien takia.

Kiusaaminen alkoi ala-asteella. Opri Vuori oli erilainen kuin muut lapset, sillä hänellä oli niin sanottu pakko-oireinen häiriö.

Se ilmeni jo pienenä. Vuori esimerkiksi pesi toistuvasti kä­siään tai palasi kotoa lähtiessään vielä uudelleen tarkistamaan ulko-oven: tulihan se varmasti lukkoon?

Pakko-oireidensa takia häntä kiusattiin koulussa. Se jatkui vuosia.

”Tuli sellainen olo, että on täysin arvoton. Vääränlainen”, Vuori, 21, kertoo.

Usein ajatellaan, että koulukiusaamisen kohteeksi joutuminen on niin traumaattista, että se aiheuttaa kiusatulle mielenterveyden ongelmia. Moni joutuu kuitenkin kiusatuksi juuri mielenterveysongelmien takia.

”Lapset ja nuoret voivat olla aika ilkeitä ja ajattelemattomia. Voi käydä niin, että joku joutuu kiusaamisen kohteeksi, koska ei ihan pärjää joukossa ja vaikuttaa erilaiselta”, kertoo Tampereen yliopistollisen sairaalan nuorisopsykiatrian ylilääkäri Riittakerttu Kaltiala-Heino.

Kiusaaminen tekee mielenterveysongelmista kärsivän elämästä entistä tuskallisempaa.

”Jos nuoruusiän aikana sairastaa vakavia mielenterveyden häiriöitä, se usein hidastaa kehitystä monella tavalla ja vaikeuttaa opiskelua. Nuori ei jaksa tehdä päätöksiä ja valintoja, eikä pysty tavoittelemaan niitä päämääriä, joihin pitäisi päästä”, Kaltiala-Heino sanoo.

Ei kotoa vain lähdetä, se on prosessi, kertoo YouTube-videolla esiintyvä stand up -koomikko.

Nolla, nolla, nolla, nolla. . . Sitten kahvinkeitin: töpseli irti seinästä. Takaisin hellan eteen: nolla, nolla, nolla, nolla... Ja lopulta, kun pääsee ulko-ovelle: kiinni, kiinni, kiinni, kiinni, koomikko jatkaa.

Yleisö nauraa.

Vitsi on yksi esimerkki siitä, kuinka neurooseista saatetaan tehdä pilaa. Opri Vuorta tämäntyyppinen pilailu ärsyttää.

”Pakko-oireisesta häiriöstä tehdään kaikenlaisia komediajuttuja ja niille nauretaan. Että onpa hauskaa, kun toi tekee noin. Naureskelijat eivät tajua, että pahimmassa tapauksessa se sairaus voi viedä hengen.”

Vuoren mielestä mielenterveysongelmia vähätellään paljon. Hän arvelee sen johtuvan siitä, että ihmiset eivät tiedä niistä riittävästi eivätkä ymmärrä, kuinka vakavia ne voivat olla.

Silmätikuksi voi joutua myös sellainen, joka pelkää sosiaalisia tilanteita.

Kiusaajien pilkka osuu silloin siihen, joka ei osaa käyttäytyä ”normaalisti” julkisilla paikoilla. Kaikki eivät ymmärrä, että siinä on kyse enemmästä kuin pelkästä ujoudesta.

Kaltiala-Heinon mukaan kiusaaminen on omiaan pahentamaan mielenterveyden häiriöitä entisestään. Kiusaaminen myös vaikeuttaa parantumista.

Näin on käynyt esimerkiksi helsinkiläiselle Elviira Salmiheimolle, 17. Hän kärsii masennuksesta ja traumaperäisestä stressihäiriöstä.

”Minua on kiusattu kasiluokalla ja se sai masentumaan entistä pahemmin”, Stadin ammatti­opistossa lähihoitajaopinnot aloittava Salmiheimo kertoo.

Salmiheimon mukaan kiusaaminen oli lähinnä nimittelyä.

Vuori ja Salmiheimo ovat kuitenkin onnekkaita siinä, että heillä molemmilla on ystäviä, jotka tukevat heitä ja hyväksyvät heidät sellaisina kuin he ovat.

”Ystävien tuki auttaa”, Salmiheimo sanoo.

Kirjoittaja on Nuorten ääni -toimituksen toimittaja.

Sekä kiusatuilla että kiusaajilla voi olla ongelmia

 Kiusaaminen ja mielenterveysongelmat liittyvät monilla tavoin toisiinsa.

 Kiusaamisen kohteeksi joutuneilla lapsilla ja nuorilla on useiden tutkimusten mukaan enemmän mielenterveysongelmia kuin niillä, joita ei kiusata.

 Myös koulukiusaajilla on tutkimusten mukaan muita enemmän mielenterveysongelmia.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Vakava kiusaamisepäily Helsingissä: korkea virkamies polkee jalkaa, karjuu, paiskoo esineitä ja nöyryyttää julkisesti

    2. 2

      Pohjois-Korean vakavin uhka ei ole ydinase – maailma ei mahda diktatuurille mitään, koska sen tykistö muuttaisi Etelä-Korean pääkaupungin tulimereksi sekunneissa

    3. 3

      Kun työtuttava kertoi kahdesta kumppanistaan, tajusin nuorten arvomaailman muuttuneen

    4. 4

      Menestyksen salaisuus on taidossa rentoutua – Professori listasi olennaisimmat mielen taidot, joilla voi lisätä psyykkistä vahvuuttaan

    5. 5

      S-kauppoihin tulee brittiläisen Tescon tuotteita – erityisesti gluteenittomien elintarvikkeiden määrä kasvaa

    6. 6

      Pohjois-Korean ohjus osui yöllä Japanin talousvyöhykkeelle – Japani raivoissaan, Yhdysvallat varoitti sodan kauheuksista

    7. 7

      Jäseniä menettänyt Soldiers of Odin kiistää olevansa henkitoreissaan ja aikoo seuraavaksi avata kahvilan – ”Menemme oikeaan suuntaan”, sanoo kansallissosialistiksi esittäytyvä perustaja

    8. 8

      Unohda eksoottiset superruuat, muista ruisleipä – Nämä kuusi kotimaista ruokaa ovat terveysvaikutuksiltaan ylitse muiden

    9. 9

      Helsinki ei kertonut Munkkiniemen jätevesivuodosta, koska oli helatorstain aatto kello 15.30 – ”Ihmiset olivat jo lähdössä töistä pois”

    10. 10

      Rankasti kiusatut Helsingin kaupungin työntekijät kertovat nyt kokemastaan – ”Me tiesimme liikaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko suomalaisia perusti 46 vuotta sitten Israeliin kylän, jossa palkat menivät yhteiseen pottiin ja yhteisö tarjosi vaatteet ja asunnon – Mitä kuuluu Jad Hashmonaan nyt?

    2. 2

      Miehet puukottivat toisensa sairaalakuntoon Helsingin Hakaniemessä – lapsiperheet kauhistelivat tapahtumia aivan vierestä

    3. 3

      Pohjois-Korean ohjus osui yöllä Japanin talousvyöhykkeelle – Japani raivoissaan, Yhdysvallat varoitti sodan kauheuksista

    4. 4

      Kun työtuttava kertoi kahdesta kumppanistaan, tajusin nuorten arvomaailman muuttuneen

    5. 5

      Vakava kiusaamisepäily Helsingissä: korkea virkamies polkee jalkaa, karjuu, paiskoo esineitä ja nöyryyttää julkisesti

    6. 6

      F1-sarjakin irvailee Räikkösen olemukselle – yksi kuva palkintopallilta kiteyttää Räikkösen tunnelmat: ”Tämä oli yksi niistä päivistä”

    7. 7

      ”Se oli totuuden hetki” – Ranskan Macron kertoi, miksi hän kätteli niin pitkään Trumpia

    8. 8

      Jos presidentti Mauno Koivisto olisi kuollut lauantaina 13.5., olisiko seuraavana päivänä liputettu äideille vai noudatettu suru­liputusta?

    9. 9

      Junaan jääneillä löytötavaroilla tehdään armotonta bisnestä

    10. 10

      Kuuro Tomas Vaarala on lähettänyt yli 60 työhakemusta mutta ei pääse edes palkattomaan harjoitteluun – ”Haluaisin vain samalle viivalle muiden kanssa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Britannia ei usko Manchesterin pommittajan toimineen yksin, poliisi otti kiinni lisää ihmisiä

    2. 2

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    3. 3

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    4. 4

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    5. 5

      Älä varaa lentoja liian aikaisin, aseta verkkoselain ”salattuun” tilaan – näin löydät halvat lentoliput verkosta

    6. 6

      Junaan jääneillä löytötavaroilla tehdään armotonta bisnestä

    7. 7

      Joukko suomalaisia perusti 46 vuotta sitten Israeliin kylän, jossa palkat menivät yhteiseen pottiin ja yhteisö tarjosi vaatteet ja asunnon – Mitä kuuluu Jad Hashmonaan nyt?

    8. 8

      Kiky-sopimus teki monien helatorstaista tavallisen työpäivän, eikä se miellytä kaikkia – ”Toki tämä päähän ottaa”

    9. 9

      Tellervo Koivisto jätti jäähyväiset aviomiehelleen Mauno Koivistolle

    10. 10

      Oikeustieteilijät pöyristyivät: Suomessa ei ole kahdeksaan kuukauteen hallitusta ja presidenttiä valvovaa oikeuskansleria – ”Täysin kestämätöntä perustuslain kannalta”

    11. Näytä lisää