Kaupunki

Uusilla ulkokuntosaleilla pääsee treenaamaan kovaa ja ilmaiseksi – HS esittelee 21 Helsingin lähiliikuntapaikkaa

Lähiliikuntapaikkoja syntyy tällä hetkellä pääkaupunkiseudulle kovaa vauhtia. Suosiota ovat saavuttaneet uudet ulkokuntosalit, joista kovaan treeniin mieltynytkin löytää haastetta – ja saa kaupan päälle raitista ilmaa hien hajun sijaan.

Oulunkylä/Haaga

Veto, työntö, nosto, kierto. Pirkkolan lähiliikuntapaikalla Helsingissä näkyy tiukkoja urheilutrikoita ja vielä tiukempaa asennetta. Kuntosalien hien hajun ja kelmeiden valoputkien sijaan täällä nautitaan männynneulasten tuoksusta, elokuun syvästä auringosta ja pilvien liikkeistä, joita voi tarkkailla makuultaan penkkipunnerrus­laitteesta.

Seuraavaksi pilvien katseluvuorossa on Espoosta paikalle saapunut Juha Rautiainen, 40. Laitteen maksimipaino eli 60 kiloa ei harteikkaalle miehelle riitä. Nyt tarvitaan poikaa apuun.

Joona Rautiainen, 7, asettuu mielissään istumaan penkkipunnerruslaitteen painojen päälle ja liikkuu pian rytmikkäästi ylös ja alas isin treenin mukana.

”Mukavinta tässä on, että saa olla yhdessä pojan kanssa”, Juha Rautiainen sanoo.

Pääkaupunkiseudulle on viime aikoina syntynyt kovaa vauhtia uusia lähiliikuntapaikkoja.

Helsinkiin niitä valmistuu nykyään liikuntaviraston mukaan noin kaksi vuodessa, ja lähiliikuntapaikkoja on nyt jo pääkaupungissa parikymmentä. Osassa uusimmista lähiliikuntapaikoista, kuten Helsingin Pirkkolassa, Lassilassa ja Roihuvuoressa sekä Espoon Leppävaarassa ja Vantaan Kartanonkoskella, on myös kovan treenin ystäville tarkoitettu ulkokuntosali. Muutenkin lähiliikuntapaikat ovat nykyaikaistuneet ja monipuolistuneet eri kuntoilijaryhmät ja lapset huomioon ottaviksi.

”Vanhan ajan tukkipattereita löytyy edelleen ulkoilureittien varsilta, mutta muutama vuosi sitten teettämämme asiakaskyselyn mukaan ihmiset toivovat niiden sijaan laajempia ulkokuntosalikokonaisuuksia”, kertoo Helsingin liikuntaviraston ulko­liikuntapalveluiden osastopäällikkö Stefan Fröberg.

Taustalla ovat Fröbergin mukaan ihmisten kasvaneet vaatimukset.

”Pururadat eivät enää riitä. Ennen lähiliikunta tarkoitti lähimetsää, nyt se tarkoittaa varta vasten kuntoilutarkoitukseen rakennettua paikkaa. Kun Pirkkolaan tuli ulkokuntosali, saimme valtavasti hyvää palautetta.”

Lähiliikuntapaikoille tarkoitettujen määrärahojen määrää on vuosien saatossa lisätty.

”Lähiliikuntapaikkojen ideologia on, että ne ovat ihan kaikille avoimia ja ilmaisia. Vielä 1980-luvulla oli tyypillistä, että piti kuulua urheiluseuraan, jos halusi sisälle urheilupuistoon”, Fröberg sanoo.

Helsingin liikuntavirasto ei ole tutkinut, kuinka paljon käyttäjiä nimenomaan lähiliikuntapaikoilla on, sillä monet niistä ovat kytköksissä suurempiin liikuntapuistoihin. Niillä lähiliikuntapaikoilla, joilla HS tämän jutun yhteydessä vieraili, etenkin uudet laitteet näyttävät saavuttaneen suuren suosion. Lähiliikunta­paikoilla näkyi laajasti eri-ikäisiä ihmisiä, ja huomionarvoista oli lasten suuri osuus.

”Lähiliikuntapaikat rakennetaan aina pitäen mielessä, ketä alueella asuu. Eli onko esimerkiksi paljon vanhuksia tai lapsia”, huomauttaa Fröberg.

Vaikka ulkokuntosalit ovat saaneet hyvän vastaanoton, ei lähiliikuntapaikkoja voi Fröbergin mukaan rakentaa vain niin sanottuja kovia treenaajia ajatellen.

”Kokonaisuudessa he ovat kuitenkin marginaalinen ryhmä.”

Helsingin Lassilan uudessa lähiliikuntapaikassa näkyy enemmän lapsia kuin aikuisia. Yksi syy on maatrampoliini, jolla hyppii samaan aikaan kolme lasta. Jonoa alkaa kerääntyä.

Läheltä Kannelmäestä saapunut Selvete Jusufi kuntoilee uusissa Gympark-laitteissa, joissa vastuksena on oman kehon paino. Vieressä heiluvat lapset Sara, 3, ja Leona, 2.

”Käyn 2–3 kertaa viikossa. Ei täällä tarvitse mitään jumppavaatteita. On hauskaa, kun voi käydä samalla reissulla kun haen lapset hoidosta”, Selvete Jusufi kertoo.

Hän sanoo, että lasten kanssa lähiliikuntapaikalla kuluu helposti muutamakin tunti kerralla.

”Täällä käy myös paljon vanhuksia, joista osa tulee pyörätuolilla. Ja välillä näkee vanhempia, joiden vauvat konttaavat vieressä, kun he itse kuntoilevat.”

Jusufi naureskelee hyväntuulisena lapsilleen. Leona ujostelee kuvaajan kameraa, ja Sara hivuttautuu linssin eteen.

”On tosi kivaa käydä täällä. Että kiitos vaan sille, joka tämän on keksinyt.”

Juttua varten on haastateltu myös Espoon liikuntapaikkapäällikkö Jari Järveä ja Itä-Vantaan liikuntapaikkojen hoitajaa Jouni Kivistöä.

Lähiliikuntapaikat pääkaupunkiseudulla

 Lähiliikuntapaikka ei ole yksiselitteinen käsite, mutta esimerkiksi Helsingissä sillä viitataan liikuntaviraston mukaan paikkaan, jossa voi harrastaa ulkokuntoilua laitteilla.

 Lähiliikuntapaikoilta löytyy esimerkiksi ulkokuntosaleja, oman kehon painoa hyödyntäviä laitteita ja pumptrack-ratoja, joissa voi muun muassa pyöräillä, skeitata ja rullaluistella.

 Helsingin ja Vantaan kaupungit pitävät listaa lähiliikuntapaikoistaan, mutta paikkojen kuntoilulaitteiden määrä ja taso vaihtelevat. Espoo ja Kauniainen eivät listaa erikseen lähiliikuntapaikkojaan.

 Uudemmille lähiliikuntapaikoille on tyypillistä, että kuntoilulaitteet on suunnattu eritasoisille treenaajille ja eri ikäryhmät on huomioitu.

 Yksi lähiliikuntapaikka maksaa noin 250 000 euroa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuntoilu
  • Liikunta
  • Pääkaupunkiseutu
  • Helsinki
  • Espoo
  • Vantaa
  • Kauniainen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Krista heräsi siihen, että häntä raiskattiin – Helsingin poliisin tilastoissa toistuu klassinen tarina

    2. 2

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    3. 3

      Nobinan lakko voi sekoittaa pääkaupunkiseudun bussiliikenteen torstaina – kaikki nämä linjat uhkaavat pysähtyä

    4. 4

      Ymmärrän, miksi presidentti Trumpia ketuttaa

    5. 5

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    6. 6

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    7. 7

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    8. 8

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    9. 9

      ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    10. 10

      Valhe pakolaisille maksettavista bordellikäynneistä levisi nopeasti – Tällaista on arki Saksan valeuutisia torjuvassa Correctiv-keskuksessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    2. 2

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    3. 3

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    4. 4

      Nobinan lakko voi sekoittaa pääkaupunkiseudun bussiliikenteen torstaina – kaikki nämä linjat uhkaavat pysähtyä

    5. 5

      ”Ehtivät he sen sanoa, että olen mätäpaise” – Tom-Kristian Heinäaho kasvoi Jehovan todistajaksi ja nousi liikkeen vanhimmistoon, mutta sitten runokilpailu paljasti hänen salaisuutensa

    6. 6

      ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    7. 7

      Huono palkka ja raskas arki – moni lastentarhan­opettaja harkitsee alan vaihtamista: ”Tuli kiky ja lomarahat meni”

    8. 8

      Merika Kallionpää oli uskonnollisen yhteisönsä tähti, kun häntä varoitettiin toisesta uskovasta naisesta – suhde ja kaapista tuleminen syöksivät Kallionpään sivuraiteelle

    9. 9

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    10. 10

      ”Älä nyt pelästy, isäsi tulee kuolemaan”, outo ääni varoitti – Tutkija päätyi sattumalta tekemään väitöskirjan suomalaisten yliluonnollisista kokemuksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    5. 5

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    6. 6

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    7. 7

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    8. 8

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    11. Näytä lisää