Valikko
Kaupunki

Helsingin nopeusrajoituksia saatetaan laskea – ”Liikennekulttuuri on selvästi muita Pohjoismaita jäljessä”, sanoo liikenne­suunnittelupäällikkö

Liikennesuunnittelupäällikkö Reetta Putkosen mukaan Helsinki ei laske ajonopeuksia ”kiusatakseen autoilijoita”.

Helsinki saattaa päättää nopeusrajoitusten laskemisesta vielä tämän syksyn aikana.

Kaupunki tarkastelee paraikaa katujen ajonopeuksia niin sanotun nopeusjärjestelmätyön yhteydessä. Työ on toistaiseksi virkamiesvalmistelussa. Poliittiseen päätöksentekoon asia on tarkoitus saada vielä tämän syksyn aikana.

Helsingin liikennesuunnittelupäällikkö Reetta Putkonen ei ota vielä kantaa siihen, miten työ vaikuttaa nopeusrajoituksiin. Mahdollista joka tapauksessa on, että työ johtaa nopeusrajoituksien laskuun ainakin osassa kaupunkia.

Jos poliitikot päätyvät siihen, että nopeusrajoituksia on syytä laskea, niitä lasketaan sitä mukaa kuin teitä saadaan kunnostettua uusiin nopeuksiin sopiviksi, Putkonen sanoo.

”Tämä on nyt siis työn alla, enkä osaa sanoa vielä sen lopputulosta.”

Edellisen kerran vastaava uudistus tehtiin vuonna 2004.

HS uutisoi keskiviikkona, että Helsingissä jäädään suhteellisesti eniten kiinni ylinopeudesta alueilla, joilla on matalat, 30 kilometrin tuntinopeuden sallivat, nopeusrajoitukset. Uutinen poiki palautteita, joiden mukaan Helsingin nopeusrajoitukset ovat monin paikoin liian alhaiset.

Putkosen mielestä kaupungin nopeusrajoitukset ovat kohdillaan.

”Ei me nopeusrajoituksia lasketa kiusataksemme autoilijoita. Tarkoituksemme on parantaa liikenneturvallisuutta. Liikenneturvallisuus on monen tekijän summa. Liikennesuunnittelu on siinä yksi tärkeä kulmakivi, mutta sen lisäksi tarvitaan autoilijoiden ymmärrystä siitä, miten turvallisuutta lisätään”, Putkonen sanoo.

”En sanoisi, että meillä on nopeusrajoituksia, joita ei pitäisi olla. Sellaisia tilanteita saattaa olla, ettemme ole saaneet rakennettua katua uudestaan nopeusrajoituksen mukaiseksi. Kaupungilla on rajalliset taloudelliset mahdollisuudet parantaa katuja.”

Helsinki käyttää vuosittain kolme miljoonaa euroa nykyisen katuverkon parantamiseen. Tällä rahalla muokataan esimerkiksi teitä ja katuja siihen kuntoon, että ne vastaavat nopeusrajoituksia.

Käytännössä kyse on siitä, ettei esimerkiksi 30 kilometrin tuntinopeuden sallivalla kadulla ole houkuttelevaa ajaa sallittua nopeutta kovempaa.

Putkosen mielestä katuverkon parantamiseen pitäisi saada lisää rahaa.

”Ei voi olla niin, että liikenneturvallisuutta parannetaan vain liikennemerkillä. Meidän nopeusrajoitusjärjestelmämme toimeenpano hidastuu, jos emme saa rahaa katujen kunnostamiseen kolmenkympin kadun oloiseksi.”

Myös asenteissa on Putkosen mielestä parannettavaa. Helsinkiläisten pitäisi huomioida toisensa liikenteessä nykyistä paremmin, hän sanoo. Putkonen ottaisi liikenteessä toimimisesta oppia muiden Pohjoismaiden pääkaupungeista.

”Ihmisten keskinäinen kunnioitus voisi olla täällä parempaa. Esimerkiksi suojatietä pitäisi kunnioittaa enemmän.”

”Täällä pitäisi myös ymmärtää, että kanssaliikkujat ovat tärkeitä ja heitä pitäisi huomioida. Näissä asioissa meillä on opittavaa esimerkiksi Tukholmaan, Kööpenhaminaan, Osloon ja Reykjavikiin verrattuna.”

Liikennesuunnittelupäällikön mielestä suurin osa helsinkiläisistä liikkuu varsin asiallisesti.

”Suurin osa helsinkiläisistä noudattaa liikennesääntöjä hyvin, mutta sitten on törkeitä yksittäistapauksia. Ne ratkaisevat sen, kuinka turvallista täällä on. Vielä on yksittäistapauksia, esimerkiksi autoilijoita, joilla on liian raskas kaasujalka”, Putkonen sanoo.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Batagaikan jättikraatteri kasvaa nopeasti Siperiassa

    2. 2

      Oksennus tyhjensi uimahallin Espoossa – Asiantuntija rauhoittaa: Uimahallit ovat liian lämpimiä norovirukselle

    3. 3

      ”Painu neekeri takaisin sinne mistä tulit” – Michaela Moua kertoo, millaista on syrjintä Helsingin joukkoliikenteessä

    4. 4

      Aira Samulin täyttää tänään 90 vuotta ja kannustaa välttämään vanhainkotia: ”Meillä on suuret ikäluokat tulossa, ei siitä edes tule mitään”

    5. 5

      Onko Trump saanut mitään hyvää aikaan? Pysyykö hän vallassa koko kautensa? HS vastaa lukijoiden kysymyksiin presidentin alkukaudesta

    6. 6

      Sadat lääkärit kipusivat tuloeliittiin palkkatyöllä – laskuri näyttää, miten Suomen kovatuloisimmat lääkärit tienaavat

    7. 7

      Ex-presidentti George W. Bush näpäytti Trumpia: ”Tarvitsemme riippumatonta mediaa”

    8. 8

      Otatko työpaikkasi hauskuuttajan vakavasti? Syytä olisi, opastavat tutkijat

    9. 9

      Puolueesta erotettu Terhi Kiemunki saa jatkaa Tampereen perussuomalaisten johdossa – vastoin yhdistyksen omia sääntöjä

    10. 10

      Tapaaminen Maahan­muutto­viraston kanssa ei riittänyt turvapaikan­hakijoille – Rautatientorin telttaleiriä ei pureta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Painu neekeri takaisin sinne mistä tulit” – Michaela Moua kertoo, millaista on syrjintä Helsingin joukkoliikenteessä

    2. 2

      Sadat lääkärit kipusivat tuloeliittiin palkkatyöllä – laskuri näyttää, miten Suomen kovatuloisimmat lääkärit tienaavat

    3. 3

      Otatko työpaikkasi hauskuuttajan vakavasti? Syytä olisi, opastavat tutkijat

    4. 4

      Batagaikan jättikraatteri kasvaa nopeasti Siperiassa

    5. 5

      Moonlight palkittiin yllättäen parhaana elokuvana, palkinto kuulutettiin ensin La La Landille – HS listasi kaikki vuoden Oscar-voittajat

    6. 6

      Tuomarineuvoston mielestä Norjan Emil Iversen ei aiheuttanut kaatumista: ”Hidastuksesta näki hyvin, mitä siinä tapahtui”

    7. 7

      Raju pettymys ei voinut tulla Aino-Kaisa Saariselle yllätyksenä – ja lisää saattaa olla tulossa

    8. 8

      Onko islam sodan vai rauhan uskonto? Kysymys on väärä, sillä uskonnot ja aatteet elävät aina tulkinnasta

    9. 9

      Facebook ei paljasta, miten uusia kavereita ehdotetaan – seksuaalirikoksen uhrin näkymään ilmestyi ahdistelijan profiili

    10. 10

      Ruuhkavuosia elävät vanhemmat kertovat, miten he järjestävät aikaa liikunnalle – ”Jos on aikaa katsoa telkkaria, on aikaa treenata”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vaatteet paljastavat usein ihmisen luokka-aseman, vaikka sitä yrittäisi salata, kertoo tutkija – Tältä köyhyys näyttää ja tuntuu Suomessa

    2. 2

      Suomalaiset nimet aiheuttavat hauskoja ja kiusallisia tilanteita ulkomailla – ”Vieraat ihmiset saattavat hätkähtää, kun he huomaavat, etten ole arabi”

    3. 3

      Otatko työpaikkasi hauskuuttajan vakavasti? Syytä olisi, opastavat tutkijat

    4. 4

      Rivitaloremontti meni järkyttävällä tavalla pieleen Järvenpäässä – löperösti toiminut valvoja joutuu maksamaan peräti miljoonan euron korvaukset

    5. 5

      Ex-toimitusjohtaja Kari Savolainen, 65, kyllästyi ahneuteen – antaa miljoona euroa, jotta Kirkkonummen korpeen saadaan halpojen asuntojen ekokylä

    6. 6

      Pelastuslaitos kiittelee autoilijoita, jotka muodostivat Turun moottoritielle pelastuskujan – ”Erinomainen ilmiö”

    7. 7

      Pahoinpitelyt ja nöyryyttäminen mursivat 15-vuotiaan sipoolaispojan – Äiti kertoo, että nyt riittää: ”En anna tämän enää olla”

    8. 8

      Saara Aallon rohkea ilmapallotemppu huipensi X Factor -konsertin Lontoossa

    9. 9

      Tiina Lietzén kyllästyi työhönsä ja laski, ettei tarvitse kuukausipalkkaa – hän muutti alkeelliseen mökkiin ja hakkaa metsää

    10. 10

      Lääketeollisuus salaa suurimman osan lääkäreille maksetusta rahasta – katso, kuuluuko oma lääkärisi eniten rahoitusta saaneiden joukkoon

    11. Näytä lisää