Kaupunki

Onko tässä kaikkien aikojen kaunein valtuustoaloite? – Leo Stranius ehdottaa Helsinkiin Rakkauden metsää, mutta virkakoneisto nihkeilee

Idea Rakkauden metsästä on levinnyt myös Espooseen.

Helsingin kuntapolitiikassa on tehty ehkä kaikkien aikojen kaunein aloite. Vihreiden kaupunginvaltuutettu Leo Stranius ehdottaa, että Helsinkiin perustettaisiin Rakkauden metsä. Idea on muunnos maailman suurkaupungeista tutuista rakkauden silloista, joihin rakastavaiset käyvät kiinnittämässä lukon ikuisen rakkauden symboliksi.

Stranius toteaa aloitteessa, että luonto ja metsä ovat suomalaisille tärkeitä.

”Olisi upeaa, jos Suomessa ja Helsingissä rakkautta voisi tunnustaa ja osoittaa lukkojen ja siltojen lisäksi myös istuttamalla puun”, Stranius kirjoittaa.

Tämän vuoksi kaupunginvaltuutettu toivoo, että Helsinki etsisi kaupungista viheralueen Rakkauden metsälle. Straniuksen aloitteen on allekirjoittanut 32 valtuutettua poliittisen kentän eri laidoilta.

Mutta niin kuin politiikassa usein, idealismi yritetään heti tilaisuuden tullen murskata päätöksentekokoneiston metallinmakuisiin rattaisiin. Rakkauden metsä on saanut virkamiehistöltä nihkeän vastaanoton.

Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston laatima lausuntoehdotus keskittyy Rakkauden metsän luomien mahdollisuuksien sijaan lähinnä aloitteen ongelmiin. Lausunnon mukaan Rakkauden metsän kaltaisen alueen ”haasteena” on ”puuston eri-ikäisyys ja mahdollinen istutusten ennakoimattomuus”.

Virasto antaa siis ymmärtää, että kaupungin puistojen yhtenäinen ilme olisi tärkeämpi asia kuin cupidon nuolten energisoimien kaupunkilaisten mahdollisuus pystyttää Helsinkiin ikuisesti kasvava ja rönsyilevä lemmen monumentti.

Lisäksi virkamiehet kertovat pitävänsä mahdollisena ongelmana sitä, olisiko Helsingissä tilaa Rakkauden metsälle. Rakkauden metsän pitäisi kaupunkisuunnitteluviraston tulkinnan mukaan sijaita rauhallisella mutta helposti saavutettavalla paikalla, eikä tälläisen alueen löytyminen ole viraston mukaan tiivistyvässä kaupungissa helppoa.

Virasto ehdottaakin, että poliitikot tyytyisivät Rakkauden metsän sijasta pienimuotoisempaan Amorin lahjojen ylistykseen, esimerkiksi ”puistomaiseen hedelmä- tai ruusutarhaan”.

Virkamiesmäisen rakkauskäsityksen mukaan rakkauden monumentiksi sopisi mainiosti myös järjestely, jossa rakastavaiset voisivat Rakkauden metsän istuttamisen sijasta ryhtyä jo olemassa olevien puistopuiden kummeiksi. Tai kaivertaa kiveyksiin nimiään. Tai vaikka ostaa nimiinsä puiston penkkejä.

Minkäänlaista ehdotonta estettä virasto ei kuitenkaan Rakkauden metsälle keksi, joten asian edistäminen jää poliitikkojen päätettäväksi.

Leo Stranius kertoo blogissaan saaneensa idean Rakkauden metsään kestävän matkailun ammattilaiselta Anu Nylundilta. Nylundin blogista taas käy ilmi, että idea Rakkauden metsästä liihottelee jo muuallakin pääkaupunkiseudulla.

Myös Espoossa on tehty valtuustoaloite Rakkauden metsän puolesta. Asialla on vihreiden kaupunginvaltuutettu Mari Anthoni. Anthonin aloitteessa on sama perusidea kuin Straniuksen aloitteessa, mutta yrittäjähenkisessä Espoossa tarvetta Rakkauden metsälle perustellaan hieman eri tavalla kuin Helsingissä.

Siinä missä Stranius näkee Rakkauden metsän rakkauden ylistyksenä, ajattelee Anthoni jo sitä, miten kaupunki voisi valjastaa Rakkauden metsän voitontavoitteluun.

”Matkailun edistämisen sekä elinkeino- ja kilpailukykypolitiikan näkökulmasta ’rakkauden metsien’ ideana olisi tuoda maksavia asiakkaita kaupunkiimme”, Anthoni kirjoittaa.

Anthonin näkemyksen mukaan Espoo voisi myös periä maksun puun istuttamisesta Rakkauden metsään.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Helsinki
  • Kaupunginvaltuustot

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

    2. 2

      Suurella tohinalla pystytetyt designpysäkit seisovat hylättyinä Kampissa – ohi ei mene ratikoita, eivätkä bussien ovet mahdu avautumaan

    3. 3

      22-vuotias Francesca Woodman oli ottanut itsestään tuhansia alastonkuvia – ne eivät kiinnostaneet ketään, kunnes kuolema teki taiteilijan tunnetuksi

    4. 4

      Tämä kaikki Turun puukkoiskusta epäillyistä tiedetään – grafiikka näyttää, miten perjantain tapahtumat etenivät

    5. 5

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    6. 6

      Natsit arvostivat luomua, eläintensuojelua ja kasvissyöntiä – nyt natsien ympäristöintoilusta saavat maksaa nykyvihreät

    7. 7

      Saksalaislehti: Kolmella Turun puukotusten marokkolaisepäillyistä rikostausta Saksassa – pääepäilty käytti useita identiteettejä

    8. 8

      Tapamme ostaa vaatteita muuttuu, ja se ravistelee kauppaa – Seppälä haettiin konkurssiin, Lindexin tulos puolittui

    9. 9

      Hyvin menestyvien tyttöjen haukkuminen on yleisesti hyväksytty kiusaamisen muoto – Miksi tyttöhikareita pilkataan?

    10. 10

      Joskus kannattaa olla vähän rajoittunut – Omien rajojensa kunnioittaminen on edellytys sille, että on ”hyvä sängyssä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    2. 2

      Turun puukotusten pääepäilty Abderrahman Mechkah oli valittanut turvapaikkapäätöksestään – Poliisi pysäytti hänet Saksassa vuonna 2015, poistui sieltä alkuvuodesta 2016 hakematta turvapaikkaa

    3. 3

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    4. 4

      Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

    5. 5

      Arlandan miljoonaryöstö vanheni – Nyt Suomessa palkkamurhasta tuomittu ruotsalaisrikollinen sanoo suunnitelleensa kaiken

    6. 6

      Yhdellä Turun pidätetyistä on rikostaustaa Suomessa – 18-vuotias mies on tuomittu pakottamisesta seksuaaliseen tekoon

    7. 7

      Tanskan poliisi löysi naisen ruumiin merestä Kööpenhaminan edustalta – Poliisi: Liian varhaista sanoa, onko kyseessä sukellusveneestä kadonnut ruotsalaistoimittaja

    8. 8

      Turkulainen rakennusliike järjestää työnseisauksen Turun terrori-iskun vuoksi ja kritisoi hallitusta: ”Hallitus ei ole onnistunut, jos Suomessa joutuu pelkäämään”

    9. 9

      Mysli on monesta vaihtoehdosta paras aamiainen – Tarkista nämä asiat, kun valitset mysliä, asiantuntija muistuttaa

    10. 10

      Tapamme ostaa vaatteita muuttuu, ja se ravistelee kauppaa – Seppälä haettiin konkurssiin, Lindexin tulos puolittui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    7. 7

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    8. 8

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää