Valikko
Kaupunki

Raju tuhopoltto Vantaalla paljastui luultua vaarallisemmaksi: viisi bussinkuljettajaa pelastui täpärästi

Eläinaktivistit ovat kertoneet sytyttäneensä tulipalon, jossa palavaa materiaalia lensi bussivarikon katolle. Ratkaisevista vihjeistä luvassa ”huomattava palkkio”.

Vantaan Hakkilassa kesäkuussa roihunnut bussipalo on osoittautunut luultua vaarallisemmaksi. Pohjolan Matkan linja-autovarikolla tuhoutui kokonaan tai osittain kymmenkunta autoa – ja alle parinkymmenen metrin päässä lähimmästä palaneesta bussista oli lepäämässä viisi kuljettajaa.

He havahtuivat ajoissa ja pääsivät turvaan. Törkeän tuhotyön tai vahingonteon selvittämiseksi on kuitenkin nyt tarjolla ”huomattava vinkkipalkkio”, ilmoitti keskusrikospoliisi (krp) tiistaina.

”Paikalla on ollut viisi kuljettajaa, eikä tässä ole pelkästä materiasta kyse vaan olisi voinut käydä toisin kuljettajien osalta. Vihjepalkkio on paikallaan myös, koska vahingot ovat mittavat”, sanoo krp:n rikoskomisario Kimmo Huhta-aho.

Tuoreeltaan tuhopolttajaksi ilmoittautui radikaali eläinaktivistiryhmä EVR. Sen mukaan isku oli vastalause sille, että Pohjolan Matka on tehnyt pitkäaikaista yhteistyötä myös Vantaalla toimivan turkisyrityksen Saga Fursin kanssa.

Teon aikaan oli menossa yksi vuoden turkishuutokaupoista.

”Tekijöille on saattanut tulla yllätyksenä palon laajuus ja rajuus. Tässä on ollut myös ihmisiä vaarassa, ja palo on ollut tosi kuuma ja iso”, Hihta-aho sanoo.

Krp ei ole saanut tuhopolton tutkintaa valmiiksi. Vantaan bussipalon tekotavassa on kuitenkin piirteitä, joiden perusteella krp luottaa siihen, että tekijät voivat olla EVR-eläinaktivistiryhmästä.

Puolenyön jälkeen 10. kesäkuuta hätäkeskus sai ilmoituksen palavista linja-autoista Hakkilan varikolla. Samaan aikaan viisi Pohjolan Matkan kuljettajaa oli aikeissa levähtää varikon taukotiloissa.

Taukotilan kattoon oli lentänyt palavaa materiaalia, joka oli ehtinyt tehdä kattoon reikiä. Koko rakennuksen roihahtaminen liekkeihin ei Huhta-ahon mukaan ole kaukainen ajatus.

”Onneksi kuljettajat ovat havahtuneet itse. Oltiin siinä vaiheessa yötä, etteivät he olleet sikeässä unessa. Alkuperäisen hälytyksen teki kuitenkin sivullinen ohikulkija”, Huhta-aho sanoo.

Aineelliset vahingot bussipalosta ovat arviolta yli miljoona euroa.

Vihjeet Vantaan bussipalosta voi ilmoittaa sähköpostitse rikosvihje.krp@poliisi.fi tai numeroon 029 5418 622. Virka-ajan ulkopuolella numerossa on nauhoittava automaattivastaaja.

Korjaus 21.9. klo 8.50: Varikko sijaitsee Hakkilan kaupunginosassa, ei Itä-Hakkilassa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tuhopoltot
  • Eläinaktivismi
  • Vantaa
  • Itä-Hakkila

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    3. 3

      Katastrofista toipuva Samsung julkisti uuden puhelinmallin, jonka etupuoli on käytännössä pelkkää näyttöä

    4. 4

      NY Times: Ivanka Trump taipui eettisen arvostelun edessä ja ottaa virallisen työtehtävän Valkoisesta talosta

    5. 5

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    6. 6

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    7. 7

      Ei uskoisi, jos ei näkisi: Britannia aloitti uhmakkaan matkan ulos EU:sta, kun brexit-hallitus nujersi parlamentin ja muut vastustajat

    8. 8

      Trump ryhtyi kumoamaan Obaman ilmasto­politiikkaa – Mutta mitä on Trumpin mainitsema ”puhdas hiili”?

    9. 9

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    10. 10

      Putin ja Niinistö tapaavat torstaina jään kaupungissa, jonka tyypillisin kulkuneuvo on vedessä kulkeva moottoripyörä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    3. 3

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    4. 4

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    5. 5

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    6. 6

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    7. 7

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    8. 8

      Kaupungeissa on jotain, mikä koettelee mielenterveyttä – urbaani psykoosi on kaupunkilaisten oma oireyhtymä

    9. 9

      Trump haukkui Obaman golfharrastuksen kymmenillä twiiteillä ja vakuutti, ettei presidenttinä ”edes näkisi viheriöitä” – nyt hän on pelannut 13 kertaa

    10. 10

      Toimitusjohtajalle potkut isosta espoolaisesta isännöinti- ja huoltoyhtiöstä – epäillään rahojen väärinkäytöstä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    6. 6

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    7. 7

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    8. 8

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    9. 9

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    10. 10

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    11. Näytä lisää