Valikko
Kaupunki

Tulorajat käyttöön Helsingin kaupungin vuokra-asunnoissa – yli 3 000 euroa kuussa tienaavan turha täyttää hakemusta

Tulorajoilla on eniten vaikutusta asunnonvaihtajiin, sillä heidän tulojaan ja varallisuuttaan ei ole aiemmin tarvinnut tarkastaa.

Helsingin kaupungin vuokra-asuntojen välityksessä on 1. tammikuuta 2017 lähtien käytössä varallisuusrajojen lisäksi myös tulorajat. Yksin asuvan tuloraja ennen veroja on 3 000 euroa kuukaudessa ja kahden aikuisen talouden 5 100 euroa.

Lapsiperheissä tuloraja nousee kaupungin mukaan 600–650 eurolla lasta kohden.

Uudistus juontaa juurensa hallituksen tuoreeseen asetukseen, joka tuo tulorajat takaisin valtion tukemien Ara-asuntojen vuokraukseen. Asetus koskee ainoastaan Helsinkiä, Espoota, Vantaata ja Kauniaisia.

Asunnon tarjoamisen yhteydessä tarkastettavien tulojen ideana on varmistaa, että edullisimmissa vuokra-asunnoissa asuu varmasti pienituloisia ihmisiä.

Tulorajoilla on eniten vaikutusta asunnonvaihtajiin, sillä heidän tulojaan ja varallisuuttaan ei ole aiemmin tarvinnut tarkastaa. Tuloina huomioidaan ansio- ja pääomatulot.

Hakemuksia Helsingin kaupungin vuokra-asuntoihin on tällä hetkellä voimassa noin 15 000. Kuluvan vuoden tammi–syyskuussa kaupungille saapuneiden asuntohakemusten perusteella tuloraja ylittyisi 5–7 prosentilla hakijoista.

Ara-asuntojen tulorajat ovat kirvoittaneet kritiikkiä. ”Se ei ole fiksu päätös”, kommentoi esimerkiksi Jan Vapaavuori (kok) HS:lle aiemmin syyskuussa. Hän perusteli mielipidettään sillä, että asunnon tarpeeseen vaikuttavat monet muutkin asiat kuin pelkät tulot.

Vapaavuori toimi asuntoministerinä vuonna 2008, jolloin Ara-asuntojen tulorajoista luovuttiin.

ARA-asunnosta maksetaan vuokraa omakustannusperiaatteen mukaan

 ARA-asunnot ovat valtion tuella rakennettuja vuokra-asuntoja. Niitä on Suomessa noin 375 000 kappaletta. Asuntoja omistavat sekä julkisyhteisöt että muut yleishyödylliset yhteisöt.

 ARA-asuntojen tavoite on tarjota asukkaille turvallista asumista kohtuullisin kustannuksin. Niiden on oltava julkisesti ja yleisesti haettavissa.

 Vuokrat ARA-asunnoissa määräytyvät omakustannusperiaatteen mukaan. Asuntoihin pitää ensisijaisesti valita vähävaraisia ja pienituloisia asukkaita.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Vuokra-asuminen
  • Helsinki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    2. 2

      Rumatkin miehet koetaan viehättäväksi, jos jutut ovat hyviä – naisilla tilanne on monimutkaisempi, selvisi viehätysvoimatutkimuksessa

    3. 3

      Presidentti Niinistö torjui virkanimityksen – ministeriön ehdotus oikeuskansleriksi poistettiin valtioneuvoston käsittelystä, vaikka siitä oli jo kerrottu hakijoille

    4. 4

      Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

    5. 5

      Venäjän aktivisteja sotkee nyt vihreä litku – oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi joutui sen vuoksi torstaina sairaalaan

    6. 6

      Mitä varakas eläkeläinen tekee isolla osakesalkulla? Perilliset ottavat kuitenkin rahoista kaiken ilon irti

    7. 7

      Isän väkivaltaisuuteen ei kiinnitetty huomiota ennen kuin hän surmasi vaimonsa ja lapsensa – Suomesta on lähtenyt YK:lle kolme valitusta perhe­väkivallasta

    8. 8

      Naisimaamit jakelivat fatwoja maailman suurimpaan muslimimaahan: Tähtäimessä lapsiavioliitot, väkivalta ja ympäristön pilaaminen

    9. 9

      Hietsun rantakahvila on yrittäjille hankala paikka, ja vappuna siellä aukeava Badenbaden onkin ruokaravintola

    10. 10

      Onko ratkaisu perustulo, robottivero vai kapina? Automaatio vie valkokaulustyöt, eikä koulutuskaan enää pelasta keskiluokkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

    2. 2

      ”Anna on taas lihonut” – Suomalainen suosikkibloggaaja laihdutti lukijoidensa edessä, lihoi entiselleen, päätti lopettaa jojoilun – ja saa nyt kuulla siitä jatkuvasti

    3. 3

      Isän väkivaltaisuuteen ei kiinnitetty huomiota ennen kuin hän surmasi vaimonsa ja lapsensa – Suomesta on lähtenyt YK:lle kolme valitusta perhe­väkivallasta

    4. 4

      Rumatkin miehet koetaan viehättäväksi, jos jutut ovat hyviä – naisilla tilanne on monimutkaisempi, selvisi viehätysvoimatutkimuksessa

    5. 5

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    6. 6

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    7. 7

      Erittäin tappava tunnistamaton tauti levinnyt Liberiassa – alustavien tietojen mukaan kyse ei ole ebolasta

    8. 8

      Uusi oikeusministeri Antti Häkkänen: ”Väkivalta- ja seksuaalirikoksista on annettu kohtuullisen lieviä tuomioita”

    9. 9

      Anemia voi tulla, vaikka söisi oikein – Nämä kuusi myyttiä raudasta on aika kumota

    10. 10

      Kaksoiselämän luonut saksalaisupseeri esiintyi syyrialaisena pakolaisena ja sai paikan vastaanotto­keskuksesta – Epäillään suunnitelleen iskua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun pienten tyttöjen isä nukkui viiden tunnin päiväunia, se ei ollut merkki väsymyksestä vaan aivosyövästä – Kirsi Karhusen mies sai Suomen parasta saattohoitoa, mutta moni muu ei saa

    2. 2

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    3. 3

      Kolmentuhannen euron lasku kuoleman jälkeen yllätti omaiset

    4. 4

      Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

    5. 5

      Selvitys: Lähes kolmannes pohjoiskorealaisista käyttää huumeita – metamfetamiini on monille jo arkipäiväistä

    6. 6

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    7. 7

      Onko tässä Helsingin pienin ja kallein vuokrayksiö? 10 neliömetriä, 1 941 euroa kuukaudessa

    8. 8

      Nyt on hyvä aika päivittää televisio – alle kuukauden päästä kanavasi voivat pimentyä

    9. 9

      Stella Sironen, 19, loi vahingossa valtavan netti-ilmiön kulmakarvakuvallaan, isot ulkomaiset mediat ottavat jatkuvasti yhteyttä – ”Kyllähän tämä tuntuu ihan absurdilta”

    10. 10

      Erittäin tappava tunnistamaton tauti levinnyt Liberiassa – alustavien tietojen mukaan kyse ei ole ebolasta

    11. Näytä lisää