Kaupunki

Demariyhdistys väläyttää Eero Heinäluomaa pormestariehdokkaaksi Helsinkiin

Pormestariksi pyrkivien on päästävä läpi kuntavaaleissa. Ensimmäisenä ehdokkaansa asettivat perussuomalaiset.

Kansanedustajaa, Helsingin kaupunginvaltuutettua Eero Heinäluomaa (sd) väläytetään Helsingin tulevaksi pormestariksi. Julkishallinnon Helsingin sosialidemokraatit -yhdistys on puheenjohtajansa ja kaupunginhallituksen jäsenen Mirka Vainikan (sd) mukaan ollut yhteydessä Heinäluomaan.

”Pormestarin valinta muuttaa aika radikaalisti kunnalliselämää Helsingissä. Kannatan pormestarimallia, sillä siinä päättäjien tilivelvollisuus äänestäjille korostuu. Pormestariehdokkaiden myötä vertailu eri puolueiden tavoitteiden välillä korostuu”, Heinäluoma vastasi HS:lle perjantaina sähköpostitse.

”Pyyntö ehdokkaaksi tuli yllättäen ja pyytämättä. Asia ei ole ollut mielessäni. Mietin asiaa ja vastaan esitykseen lähiviikkojen aikana.”

Helsinki siirtyy pormestarimalliin hallinnossaan vuoden 2017 kesäkuun alusta. Pormestarikisaan osallistuakseen on ensin asetuttava ehdolle ensi huhtikuun kuntavaaleissa ja tulla valituksi vähintään varavaltuutetuksi. Kaupunginvaltuusto valitsee pormestarin ja neljä apulaispormestaria valtuutettujen ja varavaltuutettujen joukosta.

Helsingin valtuuston demariryhmän puheenjohtajan Osku Pajamäki (sd) kommentti yhdistyksen pelinaloitukseen oli perjantaina, että ”kaikkia meidän ykkösehdokkaita pitää pyytää ja kysyä. Helsingin piiri sitten päättää, kuka meidän ehdokas on”.

”Kaikkihan miettivät, mikä olisi oikea aika. Sanoisin, että mitä myöhemmin sitä parempi. Muutoin uutuuden viehätys ehtii kulua ennenaikaisesti”, Pajamäki vastasi kysymykseen, milloin demarit aikoo aloittaa lyödä lopullisen ehdokkaansa pöytään.

Pajamäki muistutti, että ensin on toki tultava toki menestystä huhtikuun kuntavaaleissa.

”Eihän nämä kuitenkaan voi olla pelkät pormestarivaalit, sehän olisi ihan hulluutta!”

Heinäluoma on demarien ensimmäinen vastaus Helsingin perussuomalaisten elokuussa aloittamaan pormestaripeliin. Perussuomalaiset valitsivat elokuussa omaksi ehdokkaakseen kansanedustajan, Helsingin kaupunginvaltuutetetun ja puolueen valtuustoryhmän puheenjohtajan Mika Raatikaisen.

Vihreiden europarlamentin jäsen Heidi Hautala puolestaan on esittänyt Helsingin vihreiden hallitukselle ja kaupunginvaltuustoryhmälle, että vihreät valitsisivat oman pormestariehdokkaansa etukäteen kaikille avoimen äänestyksen perusteella.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Sdp
  • Helsinki
  • Kuntavaalit 2017
  • Pormestari
  • Puolueet
  • Kuntapolitiikka

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    2. 2

      Espanjan Cambrilsissa tehtiin terrori-isku varhain perjantaina – poliisi uskoo iskun olevan yhteydessä Barcelonassa torstaina tehtyyn iskuun, jossa kuoli ainakin 13

    3. 3

      Suomi on jakautunut kahtia: etelässä ja rannikolla on terveimmät asukkaat, idässä ja pohjoisessa sairauksia podetaan enemmän – Katso, miten omassa kotikunnassasi sairastetaan

    4. 4

      Venäjän suurlähettiläs Suomessa puhuu toisella tyylillä kuin hänen virkaveljensä Ruotsissa

    5. 5

      Olen törmännyt sovinismiin 68-vuotiaan elämäni jokaisessa vaiheessa – naisten pilkkaamisessa ei ole mitään hauskaa

    6. 6

      Lahtelainen Aino-Maija Makkula, 19, pelastui täpärästi pakettiauton alta Barcelonassa – ”Tuntui epätodelliselta”

    7. 7

      Game of Thrones -sarjan varjopuoli: hylätyt huskyt, joiden määrä on monin­kertaistunut – sarjan näyttelijä vetoaa faneihin eläinsuojelu­järjestön kanssa

    8. 8

      Syy suomalaisten terveyseroihin löytyy elintavoista

    9. 9

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    10. 10

      Tuhansia tuholaisperhosia saapui Suomeen Virosta – invaasio saattaa näkyä puutarhoissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    2. 2

      Espanjan Cambrilsissa tehtiin terrori-isku varhain perjantaina – poliisi uskoo iskun olevan yhteydessä Barcelonassa torstaina tehtyyn iskuun, jossa kuoli ainakin 13

    3. 3

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

    4. 4

      Poliisi: Hengitysoireita aiheuttanut aine Mannerheimin­tiellä saattoi olla peräisin ruokapalosta

    5. 5

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    6. 6

      Ensin Mikko sai kuulla olevansa liian lihava, sitten liian laiha ja lopulta liian naismainen – Jatkuva pilkka sai sairastumaan syömishäiriöön ja samalla kariutui myös rakkauselämä

    7. 7

      Globalisaation aika on ohi, kun Yhdysvaltain mahti murenee – ja silloin on tapana rytistä

    8. 8

      Lahtelainen Aino-Maija Makkula, 19, pelastui täpärästi pakettiauton alta Barcelonassa – ”Tuntui epätodelliselta”

    9. 9

      Tutkija tyrmää Pentti Linkolan ”todellisuuspakoiset” ajatukset: ”Niitä ovat viljelleet äärioikeistolaiset tai uskonnolliset fundamentalistit”

    10. 10

      Trumpin väkivalta­lausunnot ajoivat hänet nurkkaan – yritysjohtajat pakenevat presidentin ympäriltä, republikaanit moittivat ja hallintoa kuvataan ”halvaantuneeksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    5. 5

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    8. 8

      On yksinkertaisesti väärin olla rikas

    9. 9

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    10. 10

      Espanjan Cambrilsissa tehtiin terrori-isku varhain perjantaina – poliisi uskoo iskun olevan yhteydessä Barcelonassa torstaina tehtyyn iskuun, jossa kuoli ainakin 13

    11. Näytä lisää