Valikko
Kaupunki

Sankarikoira Mimmi, 12, löysi kadonneen 89-vuotiaan talvisesta maastosta – koiranulkoiluttajat ovat poliisille oiva apu

Koirat ulkoiluttajineen ovat päätyneet viime vuosina sattumalta esimerkiksi paloitellun ruumiin ja kuusen alle talvella käpertyneen vanhuksen luokse.

Lenkki koiran kanssa on pääosin useita kertoja päivässä toistuvaa rutiinia, mutta koiranulkoiluttaja voi myös päätyä tahattomasti tärkeäksi poliisin apuriksi. Koiran terävät aistit saattavat viedä ulkoiluttajan paitsi kadonneen jäljille myös muiden löytöjen ääreen – joskus järkyttävienkin, kuten henkirikoksen uhrin.

”Koiranulkoiluttajat ovat osuneet sattumalta myös vereksille vahingonteko-, pahoinpitely- ja ryöstöpaikoille”, sanoo Helsingin poliisilaitoksen vakavan rikollisuuden yksikön johtaja, rikosylitarkastaja Juha Laaksonen.

Kennelliiton viestintäpäällikkö Miia Lahti kertoo, että minkäänlaiseen etsintään kouluttamaton lemmikkikoirakin voi eleillään ja olemuksellaan ilmoittaa tavanomaisesta poikkeavasta asiasta.

”Koira kuulee ja haistaa myös nurkan taakse, minne ihmisen kyvyt eivät välttämättä riitä, joten ehkä sieltä löytyy jotain tai joku, joka ei sinne kuulu”, Lahti toteaa.

Lahti neuvoo omistajia opettelemaan oman koiransa ”lukemista”, eli tulkitsemaan, mitä koira yrittää sanattomasti kertoa. Rikospaikkatutkinta on kuitenkin syytä jättää aina viranomaisten hoidettavaksi.

Artikkeli jatkuu kuvan alla.

Mimmi-koiravanhus vainusi kadonneen 89-vuotiaan naisen

Iäkäs nainen katosi kotoaan Espoon Soukasta perjantai-iltapäivänä 19. joulukuuta 2014. Kadonneen läheiset, poliisi sekä vapaaehtoiset sivulliset yrittivät löytää 89-vuotiasta naista tuntien ajan, mutta etsintäoperaatio ei tuottanut tulosta. Kadonneella ei ollut kännykkää mukanaan, joten poliisi ei pystynyt edes yrittämään hänen sijaintinsa paikantamista. Tämä teki etsinnästä hakuammuntaa, eikä mitään löytynyt, vaikka apuna oli myös poliisikoira ja Rajavartiolaitoksen helikopteri.

Läpimurron teki lopulta yhden aikaan yöllä isäntänsä kanssa lenkillä ollut 12-vuotias Mimmi-koira. Sekarotuinen, huononäköinen Mimmi oli lähtenyt vetämään ulkoiluttajaansa sitkeästi ryteikköön Laurinlahden alueella Espoossa. Koiran isäntä kaivoi tässä vaiheessa esiin kännykkänsä, jonka valon avulla hän havaitsi iäkkään naisen makaamassa kuusen alaoksien suojissa. Nainen oli poliisin mukaan löydettäessä olosuhteisiin nähden hyvässä kunnossa.

Kennelliitto myönsi seuraavana vuonna Mimmi-koiralle sankarikoiran arvonimen. Kyseisen tunnustuksen voi saada vain ihmishenkiä pelastamalla.

Kadonneiden etsintään osallistuu usein Vapaaehtoisen pelastuspalvelun harrastekoiria, joita on koulutettu etsintätehtäviin. Mimmillä ei kuitenkaan tällaista taustaa ollut.

”Vanha, puolisokea kotikoira, hyvä kun kävelemään pystyi. Sehän siitä sitten teki niin legendaarisen jutun”, muistelee ylikonstaapeli Nina Pelkonen Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta.

Tätä nykyä jo 14-vuotiaalle Mimmille kuuluu hyvää. Vaikka liikkuminen alkaa olla hidasta ja vanhuuden vaivatkin painavat, jäljestää Mimmi yhä oravia kotikonnuillaan Espoossa.

”Se on ollut hänen riemunsa aina”, kertoo Mimmin omistaja Sini Kiviluoto.

Mimmin sankaritarina on hieno, mutta tarkoitukselliset henkilöetsinnät kannattaa kuitenkin Kennelliiton Lahden mukaan jättää koulutetuille etsintäkoirille ja niiden ohjaajille.

”Jos ihminen on vaikkapa kadonnut metsään ja asiasta on tehty ilmoitus viranomaisille, niin koiranomistajien on melkeinpä parasta pysyä sieltä pois. Näin ei sotketa luonnollisia hajuja ja olla etsijöiden tiellä”, Lahti toteaa.

Paloiteltu ruumis löytyi lenkkireitin varrelta

Hätäkeskus sai varhain lauantaiaamuna 1. elokuuta 2015 ilmoituksen, että Kavaljeerinkujalla Espoon Järvenperässä palaa asuintalo. Myöhemmin samana aamuna koiranulkoiluttaja löysi läheisen kevyen liikenteen väylän kupeesta epäilyttäviä kasseja, joiden sisällöksi paljastui kuristettu ja paloiteltu nainen. ­Pian selvisi, että ulkoilijan karmea löytö ja rakennuspalo ovat kytköksissä toisiinsa.

Henkirikoksen uhriksi joutunut 36-vuotias nainen oli asunut palaneessa talossa, ja poliisi otti taposta epäiltynä kiinni naisen tuolloin 35-vuotiaan aviomiehen. Esitutkinnan aikana selvisi, että mies oli sytyttänyt tulipalon tahallaan henkirikoksen jälkeen.

”Onneksi ruumislöydöt ovat hyvin harvinaisia”, ylikonstaapeli Pelkonen sanoo.

Artikkeli jatkuu kuvan alla.

Koiranulkoiluttaja päätyi outojen pahvilaatikoiden keskelle

Itä-Uudenmaan poliisi tiedotti syksyllä 2012 tapauksesta, jossa koiranulkoiluttaja oli löytänyt sunnuntaina 7. lokakuuta metsästä Vantaan Lapinkylässä useita pahvilaatikoita.

Pahvilaatikoihin oli pakattu suuri määrä auton varaosia, kuten yli sata tuotepakkauksissaan ollutta ohjauspyörän keskiötä. Lähistöltä löytyi myös noin 20 uutta, muoveissa ollutta työtakkia.

Rikosylitarkastaja Laaksosen mukaan koiranulkoiluttajat päätyvät useimmiten sattumalta juuri epämääräisen omaisuuden luokse.

”Tyypillisimpiä tapauksia on, että koiranulkoiluttajat löytävät ulkoilureissuillaan anastettua tai anastetuksi epäiltyä omaisuutta, esimerkiksi polkupyöriä ja ajoneuvoja. Välillä ympäristöstä löytyy myös tuhottua omaisuutta, kuten poltettuja roskiksia sekä vandalisoituja penkkejä ja rakennuksia”, Laaksonen listaa.

Maastossa lojui huumepillereitä

Espoon Henttaalla lenkkeillyt koiranulkoiluttaja löysi kuluvan vuoden maaliskuussa maastosta epäilyttävän purkin. Sen sisältö osoittautui myöhemmässä tarkastelussa huumaaviksi aineiksi luokiteltaviksi lääkepillereiksi.

Maastossa voi tulla vastaan myös yksittäistä pilleripurkkia suurempia huumekätköjä.

”Ei sellaista mitenkään tiheään tahtiin tapahdu, mutta aina silloin tällöin ihmiset löytävät huumekätköjä. Ne ovat siinä mielessä arvokkaita löytöjä, että niistä yleensä päästään tutkinnan jäljille”, sanoo Helsingin huumepoliisin päällikkö, rikosylikomisario Jukka Paasio.

Niin Paasio kuin rikoskomisario Rauno Jämsä Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen järjestäytyneen rikollisuuden tutkintayksiköstä kertovat, että huumelöytöjä tekevät kaikenlaiset ulkoilijat: muun muassa lenkkeilijät, marjastajat ja geokätköilijät.

”Me virittelemme sitten omia toimenpiteitämme sen jälkeen”, Jämsä kertoo.

Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi huumepussin sisällön korvaamista jollain vaarattomalla aineella ja kätköpaikan tarkkailua. Mikäli joku tulee hakemaan aineita, pääsee poliisi jälleen askeleen eteenpäin tutkinnassaan.

Artikkeli jatkuu kuvan alla.

 

Tausta: ”Luonnollinen valvonta” auttaa poliisia

Koiranulkoiluttajien lisäksi myös muista aktiivisista ja etenkin erikoisiin vuorokaudenaikoihin liikkuvista kansalaisista on hyötyä rikosten torjunnassa ja selvittämisessä, muistuttaa rikosylitarkastaja Juha Laaksonen Helsingin poliisilaitokselta.

”Esimerkiksi postin- ja lehdenjakajat ovat liikkeellä lähes ympäri vuorokauden ja saattavat havaita työnsä yhteydessä poliisin toimialaan kuuluvia asioita”, hän sanoo.

Mitä enemmän asuinalueella on eloa eli poliisitermein ”luonnollista valvontaa”, sitä suuremmalla todennäköisyydellä esimerkiksi murtovarkaat vaihtavat Laaksosen mukaan maisemaa.

”Asuinalueen väestöpohjan tulisi koostua kaikenikäisistä sekä elämäntilanteiltaan ja sosiaaliselta asemaltaan kaikenlaisista ihmisistä. Tällöin valvonta jakautuisi asuinympäristössä ajallisesti tasaisemmin eri ihmisten toimesta.”

Tämä puolestaan nostaa kiinnijäämisriskiä.

”Useissa tutkimuksissa on todettu suuren kiinnijäämisriskin ennalta ehkäisevän rikoksentekijöiden halukkuutta tehdä rikoksia enemmän kuin rikoksista säädetyt rangaistukset”, Laaksonen toteaa.

Vahingossa rikospaikalla – mitä tehdä?

 Mikäli koiranulkoiluttaja tai muu tavallinen kansalainen epäilee tulleensa sattumalta rikospaikalle, kuten huumekätkölle, ei asiaa pidä alkaa selvitellä itse sen enempää. Poliisi neuvoo soittamaan viipymättä hätänumeroon 112.

 Mitään löytöpaikalla olevia esineitä ei pidä kuljetella mihinkään eikä niihin saa edes koskea.

 Huolimattomalla toiminnalla voi tulla tuhonneeksi todistusaineistoa, joka on tärkeässä osassa mahdollisessa esitutkinnassa ja myöhemmin oikeusprosessissa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Koirat
  • Rikokset
  • Kadonneet

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Näin paljon autosi arvo alenee, kun ajat sen ulos autokaupasta – data-analyytikon gradutyöstä syntyi laskuri, joka paljastaa autokaupan todellisuuden

    2. 2

      Suomalainen unisex-symboli ei ollutkaan uusi: Merkin suunnittelija vastaa plagiointisyytöksiin

    3. 3

      Käräjäoikeus määräsi Uberin maajohtajan Joel Järvisen omaisuutta takavarikkoon 250 000 euron edestä

    4. 4

      Netflix peruu sarjojaan, ja se on hyvä uutinen

    5. 5

      Prada myy klemmaria, hinta vain 163 euroa – Somessa nousi äläkkä ja Microsoftin vanha Clippy-animaatioassistentti sai uuden elämän

    6. 6

      Parisuhde tuntuu puuduttavalta nykymaailman helppouden keskellä – Pitkästä liitosta on rakastuminen kaukana

    7. 7

      Tiina luuli saaneensa pojan, mutta lapsi sanoo olevansa tyttö ja pukeutuu pinkkiin – Alaikäisten transsukupuoli­suuden selvitykset lisääntyvät räjähdysmäisesti

    8. 8

      Valtio myi 128-vuotiaan arvorakennuksen Punavuoresta 14 miljoonalla – taloon aiotaan rakentaa taas asuntoja

    9. 9

      Pitkän uran tehneellä Annikki Tähdellä oli poikkeuksellinen ääni – teki vielä 2000-luvulla keikkoja hoivakodeissa

    10. 10

      Syyte: Sarjakuristaja valmisteli alaikäisen tytön kuristamista Helsingissä – tyttö kertoi selvittäneensä syytetyn nimen Instagramin avulla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Asiantuntija: Moni tekijä maailmanlaajuisessa verkkohyökkäyksessä viittaa venäläisrikollisiin – tällainen viesti saastuneen koneen näytölle ilmestyy

    3. 3

      Parisuhde tuntuu puuduttavalta nykymaailman helppouden keskellä – Pitkästä liitosta on rakastuminen kaukana

    4. 4

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    5. 5

      Tiina luuli saaneensa pojan, mutta lapsi sanoo olevansa tyttö ja pukeutuu pinkkiin – Alaikäisten transsukupuoli­suuden selvitykset lisääntyvät räjähdysmäisesti

    6. 6

      Microsoft lakkautti viimein puhelinyksikkönsä – kaikki Nokiasta siirtyneet menettivät työpaikkansa Suomessa

    7. 7

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    8. 8

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    9. 9

      Mika Kaurismäki muistelee kuollutta Michael Nyqvistiä: ”Corona-baarissa hän kävi pelaamassa biljardia Antti Reinin ja muiden kanssa”

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    7. 7

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    8. 8

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    9. 9

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    10. 10

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    11. Näytä lisää