Kaupunki

Nuoret setvivät itse alle 15-vuotiaiden rikoksia Helsingissä – ”Vaikka olet tehnyt jotain väärin, tämä ei ole maailmanloppu”

Vertaisvalamiehistön nuoret uskovat lujasti, että toisen teinin neuvo tepsii paremmin kuin vanhemman saarna.

Herrat Asser Blomerus, 16, Abdultawab Qaderzada, 19, ja Ghaith Al-Shahmani, 18 kuuluvat Helsingin ensimmäiseen vertaisvalamiehistöön.

Sen ideana on, että nuoret itse selvittävät nuorten tekemiä ensimmäisiä rikoksia.

Kyse ei ole oikeudenkäynnistä. Sovitteluissa tekijät ovat alle 15-vuotiaita ja myöntäneet tekonsa. Nuoret eivät pohdi syyllisyyttä, vaikka tapahtunutta käydäänkin yhdessä tarkasti läpi. Kysymysten tarkoituksena on saada tekijä itse oivaltamaan asioita. Mitä olisi voinut tehdä toisin? Mitä voisit tehdä toisin?

”Vaikka olet tehnyt jotain väärin, tämä ei ole maailmanloppu. Voit itse päättää, että lopetat”, sanoo Qaderzada

”Me emme sano vain, että tämä tai tuo on kiellettyä. Sen sijaan kerromme, että jos teet noin, seuraa tätä”, selittää Al-Shahmani.

Selvittelyssä siis puhutaan vaikka pahoinpitelyn jälkeen siitä, millaista surua, pelkoa, kipua tai fyysisiä vammoja yksi lyönti on todella saanut aikaan. Ja mitä se aiheuttaa lyöjälle, tai aiheuttaisi, jos tämä olisi vanhempi.

Nämä nuoret miehet ja muutkin ensimmäisissä valamiehistöissä vuorottelevat tekevät vapaaehtoistyötä. Tulevaisuudessa osa voi siirtyä valamiehistöön istuttuaan ensin toisella pöytää, muiden tekojen selvittely voi olla yksi tapa sovittaa omia tekojaan.

Nyt haastatellut nuoret sanovat, että heilläkin valamiehenä toimimista auttaa, että he eivät aina ole olleet mitään enkeleitä. Että heillä on tuoretta kokemusta siitä, millaista on olla teini-ikäinen.

”Ei 30-vuotias voi todella ymmärtää 15-vuotiasta. Maailma oli aivan toisenlainen, kun hän oli itse 15-vuotias”, Al-Shahmani sanoo.

Blomerus haluaa kertoa, mikä hänet itsensä sai kääntämään elämänsä suunnan ja toi lisää itseluottamusta: yksi esikuvaksi kelpaava ihminen. Työharjoittelupaikan antanut aikuinen mies kertoi omasta nuoruuden rikostaustastaan ja vaikeuksistaan.

”Minä ajattelin, että hän on kokenut elämässään todella kovia, mutta silti hän on nyt menestynyt ja omistaa tämän paikan. Haluan samaa. Minä olen se, joka tästä nousee”, Blomerus kuvailee.

Samaa itseluottamusta ja vastuunkantoa hän haluaa nyt tartuttaa muihinkin.

Selvittely päättyy niin, että valamiehistö miettii, miten tilanne ratkaistaan. Tässäkään ei ole kyse rangaistuksesta rikosoikeudellisessa mielessä vaan pikemminkin hyvityksestä tai anteeksipyynnöstä. Siis siitä, että nuori ottaa vastuun omasta teostaan. Oikeudenmukainen pitää olla, mutta tähän pyritään keskustellen.

Nuoret kertovat, että seuraamus voisi olla vaikka keskustelu kokeneen terveydenhoitajan kanssa siitä, mitä pahoinpitely voi ihmisen terveydelle ja toimintakyvylle tehdä. Tai vaikka sopimus, että nuori tekee vapaaehtoisesti jonkin aikaa raskasta töitä maksaakseen korvausta ihmiselle, jota on loukannut. Tai kirje, jossa nuori kertoo vanhemmilleen tarkasti, mitä todella tapahtui. Tai jotain aivan muuta, nämä ideat ovat vasta ehkä ilmassa.

Selvittelyn malli on haettu Yhdysvalloista, missä vertaisvalamiehistöjen määrä on kasvanut lyhyessä ajassa tuhansiin. Amerikasta on jo myös tutkimusta, että malli todella toimii, kun halutaan ehkäistä rikosten uusimista.

Suomessa alle 15-vuotiaiden kohdalla vertaisvalamiehistö joka tapauksessa tuo jotain lisää, muttei ota mitään pois. Usein nuorten ensimmäisiä rikoksia ei käsitellä oikeastaan mitenkään.

Nuoret miehet itse uskovat mallin vaikutuksiin lujasti. Aikuisen ylhäältä pitämä saarna ei välttämättä tehoa, samanikäisen kaverin neuvo voi saada miettimään. He sanovat tosin, että selvää on, että kaikkiin tämä ei tehoa.

”Minulle on tärkeää, että pystyn vaikuttamaan. Jos saamme näin edes yhden meitä nuoremman rikoskierteen katkaistua, se on paljon”, Qaderzada sanoo.

Näin valamiehistö toimii

 Selvittelyssä käsitellään alle 15-vuotiaiden ensimmäisiä rikoksia, jotka tekijä on myöntänyt. Tapauksia ehdottaa poliisi. Käsittelyyn otetaan mahdollisimman pian tapahtuneen jälkeen esimerkiksi pahoinpitelyjä tai omaisuusrikoksia, vaikkapa seksuaalirikoksia ei nuorten valamiehistön mietittäväksi laiteta.

 Valamiehistössä istuu yhdessä istunnossa kolme nuorta. Paikalla on aina myös aikuinen valvomassa, siis esimerkiksi nuoriso-ohjaaja ja usein myös tekijän huoltaja. Nuoret kuitenkin itse ohjaavat keskustelua.

 Valamiehet ovat tekijän kanssa samaa ikäluokkaa, mutta eivät koskaan tuttuja keskenään. Sovitteluun on Helsingissä käytössä myös muita tapoja.

 Mallia kehittää Helsingissä viisivuotinen Maahanmuuttajanuorten Helsinki -hanke. Valamiehistö kokoontuu Itäkeskuksen kulttuurikeskus Stoassa ja käsittelee aivan kenen tahansa nuoren tekemiä rikoksia eri puolilta kaupunkia, etnisestä taustasta malli ei siis ole kiinni.

 Ensimmäinen selvittely oli elokuussa, jatkossa niitä järjestetään vähintään kerran kuussa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Nuoret
  • Rikollisuus
  • Sovittelu

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    2. 2

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    3. 3

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    4. 4

      Pohjois-Korea uhkaa ampua alas Yhdysvaltojen pommikoneet – Pentagon lupaa tarjota Trumpille keinot vastata provokaatioihin

    5. 5

      Millaista palkkaa nuorten unelma-ammateista todellisuudessa maksetaan? HS:n testi paljastaa niin muusikon kuin koodarinkin ansiot

    6. 6

      Suomalaistutkijat aikovat selvittää laittoman päihteen vaikutusta masentuneen aivoihin – eettinen lautakunta puoltaa, ja psykedeelikin on jo valmiina

    7. 7

      Pohjois-Korean ja Yhdysvaltain sanasodalla on nyt uusi kaiku – diktatuurilla alkaa olla vakavasti otettava kyky toteuttaa uhkauksensa

    8. 8

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    9. 9

      Surkeaa eroseksiä, suhteen pilannut Pate Mustajärvi: Näin suomalaiset haluavat erota ja tulla jätetyksi

    10. 10

      Nopeasti hyvää lautaselle – Tässä 7 ruokaa, joiden tekemiseen menee 15 minuuttia tai vähemmän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    2. 2

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    3. 3

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    4. 4

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    5. 5

      Ikäviä uutisia veronmaksajalle: Koululounaan jättää syömättä joka kolmas teini – Miksi inhokkiruokia tarjotaan niin sinnikkäästi?

    6. 6

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Surkeaa eroseksiä, suhteen pilannut Pate Mustajärvi: Näin suomalaiset haluavat erota ja tulla jätetyksi

    8. 8

      Nopeasti hyvää lautaselle – Tässä 7 ruokaa, joiden tekemiseen menee 15 minuuttia tai vähemmän

    9. 9

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    10. 10

      Lestadiolaisten joukossa elää niitäkin, jotka eivät suostu ehkäisy­kieltoon – ”Naisen ruumiin taakka kaatuu myös miehille”, sanoo tutkija

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    7. 7

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Kurdistan järjesti kansanäänestyksen itsenäistymisestä – Irak uhkasi lähettää joukkoja, Turkki katkaisi kolmen kurdikanavan lähetykset
    3. Huippu-urheilun valmennustukiean saajia karsitaan kovalla kädellä – Olympiakomitea lupaa, ettei se unohda yhtään lahjakasta nuorta lajista riippumatta
    4. Pohjois-Korea uhkaa ampua alas Yhdysvaltojen pommikoneet – Pentagon lupaa tarjota Trumpille keinot vastata provokaatioihin
    5. NFL:n suurimpiin tähtiin kuuluva Tom Brady sanoi viimein mielipiteensä Trumpista: ”Olen eri mieltä hänen kanssaan. Hänen sanomansa oli hajottavaa.”
    6. Pohjois-Korean ja Yhdysvaltain sanasodalla on nyt uusi kaiku – diktatuurilla alkaa olla vakavasti otettava kyky toteuttaa uhkauksensa
    7. Seksiviestien lähettely teinille toi ex-kongressi­edustajalle lähes kaksi vuotta vankeutta – Clintonin kampanjaakin sekoittaunt Anthony Weiner sai tuomion Yhdysvalloissa
    8. Tunti sitten
    9. Brexit-neuvottelut jatkuivat aiempaa toiveikkaammissa merkeissä – Ministeri Sampo Terho pitää brittien pehmentyneitä asenteita ”rakentavina ja oikeansuuntaisina”
    10. Suomalaistutkijat aikovat selvittää laittoman päihteen vaikutusta masentuneen aivoihin – eettinen lautakunta puoltaa, ja psykedeelikin on jo valmiina
    11. Floppijoukkue HIFK:n kasannut Tom Nybondas väistyy urheilujohtajan tehtävästä – uusi urheilujohtaja haussa
    12. Katso maanantain HS-uutiset ja sää
    13. Näytä lisää