Kaupunki

Pääkaupunkiseutu ei saa omaa erillistä terveysaluetta

Hallitus antoi lauantaina kauan odotetun kuoliniskun pääkaupunkiseudun sote-alueelle. Päätös oli erityisen vaikea kokoomukselle.

Viikkojen jännitysnäytelmä on ohi. Suomen hallitus päätti lauantaina, ettei pääkaupunkiseutu saa omaa sosiaali- ja terveysaluettaan.

”Olen pahoillani siitä, että kaupunkien yhteinen ehdotus ei edennyt”, kirjoitti Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä (kok) Espoon kaupungin aiheesta lähettämässä tiedotteessa.

”Ihmettelen, miten kevyesti pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan erilaisiin olosuhteisiin suhtaudutaan. Uusimaa on yli 20 kertaa suurempi kuin pienimmät maakunnat. Sote- ja maakuntauudistuksesta uhkaa tulla tälle seudulle hallinnollinen ja taloudellinen katastrofi”, Mäkelä jatkoi.

Hallitus lyttäsi pääkaupunkiseudun sote-esityksen perustuslaillisiin syihin vedoten. Jos tiheimmin asutettu pääkaupunkiseutu olisi saanut oman sote-alueensa, muu Uusimaa olisi ollut vaarassa joutua eriarvoiseen asemaan koko Suomen asukkaisiin verrattuna, perusteli sote-uudistuksen projektinjohtaja Tuomas Pöysti.

”Oma sote-alue ei olisi välttämättä suosinut pääkaupunkiseudun asukkaita, mutta pääkaupunkiseutu on koko alueen koossa pitävä voima. Olisi ollut vaikea järjestää palveluverkkoa ja erikoistason palveluita muulle Uudellemaalle”, Pöysti sanoo.

Voimakkaasti pelkistäen myös tavallinen pääkaupunkiseudun asukas saa Pöystin mukaan nyt hyvät sote-palvelut tasavertaisesti muiden kansalaisten kanssa.

Pääkaupunkiseudun sote-alueen kaatuminen ei ollut suuri yllätys, sillä HS uutisoi jo kaksi viikkoa sitten, etteivät keskusta ja perussuomalaiset kannata sitä. Ne muodostavat hallituksen yhdessä kokoomuksen kanssa.

Lopullista ulostuloa jouduttiin kuitenkin odottamaan pitkään. Pääkaupunkiseudun suurten kuntien kaupunginjohtajat, Helsingin Jussi Pajunen (kok), Espoon Mäkelä ja Vantaan Kari Nenonen (sd), tapasivat sote-uudistuksen luotsaavan Pöystin torstaina. Tapaamisen jälkeen oli lähes varmaa, etteivät kaupunginjohtajat saa omaa sote-aluettaan.

Perjantaina tilanne kuitenkin eli niin, ettei esimerkiksi Helsingin Pajunen omien sanojensa mukaan ollut varma, miten soten käy.

Lauantaina pääkaupunkiseudun sote-alue kuitenkin sai kuoliniskunsa, kun hallitus tiedotti kolmen jälkeen, ettei se näe edellytyksiä erillisratkaisulle.

Päätös oli HS:n tietojen mukaan hallitukselle kuitenkin vaikea. Hankalin ratkaisu oli ymmärrettävästi kokoomukselle.

Puolue on Helsingin, Espoon ja viime eduskuntavaalien kannatuksella mitattuna myös Vantaan suurin puolue, joten sille on tärkeää puolustaa hallituksessa pääkaupunkiseudun näkemystä.

Nyt näkemyksen puolustaminen ei toteutunut, sillä Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen jäivät ilman omaa sote-aluettaan, vaikka ne esittivät sitä yksimielisesti.

Hallituksen mielestä pääkaupunkiseudun esitys erosi liian radikaalisti hallituksen näkemyksestä.

Pääkaupunkiseudun mallissa perustason sosiaali- ja terveyspalvelut ja osa erikoispalveluista olisi jäänyt kaupungeille. Niillä olisi ollut oikeus tuottaa nämä palvelut itse toisin kuin muissa maakunnissa.

Vaativin erikoissairaanhoito olisi pääkaupunkiseudun esityksessä jäänyt maakunnan eli käytännössä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) hoidettavaksi.

Hallitus taas pyrkii siihen, että sosiaali- ja terveyspalvelut nivotaan yhteen, ja palveluita tuottaisivat keskenään kilpailevat yritykset. Potilas voisi valita niistä mieleisensä.

”Vastuuministerit pyysivät sotesta erillisratkaisua, ja nyt sitä ei voitu hyväksyä, koska se on erillisratkaisu”, ihmetteli Mäkelä Espoon tiedotteessa.

Uudenmaan maakuntauudistuksen aloitus on hallituksen jahkailun takia muihin verrattuna myöhässä. Maakuntahallinto oli joka tapauksessa päättänyt aloittaa Uudenmaan maakuntauudistuksen esivalmistelun maanantaina.

”Tässä on menetetty kuukausi, tilanne on ollut aivan uskomaton. Jo kerran olimme joutuneet perumaan ison kokouksen, eikä muutosjohtajia ole pystytty hakemaan”, maakuntajohtaja Ossi Savolainen harmittelee.

Täysin tyhjin käsin pääkaupunkiseudun kaupunginjohtajat eivät jääneet. Hallitus on valmis antamaan Helsingille, Espoolle, Vantaalle ja Kauniaisille omaa valtaa työllisyysasioiden, elinkeinopalveluiden ja maahanmuuttoon liittyvien asioiden hoitamisessa.

Jatkoneuvotteluissa voidaan käsitellä maankäyttöä, asumista ja liikennettä koskevien mal-sopimusten uudistamista. Mukaan tulisivat myös maakuntatason toimijat.

Hallitus väläyttää, että myös investointien rahoituksesta voi neuvotella.

Pääkaupunkiseudulla on pelko, että sote-uudistuksen yhteydessä Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen joutuisivat rahoittamaan entistä enemmän myös muun Suomen palveluita.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Sote

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    2. 2

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    3. 3

      Pohjois-Korea: Trump julisti sodan twiitissään – diktatuuri uhkaa ampua alas Yhdysvaltojen pommikoneet

    4. 4

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    5. 5

      Millaista palkkaa nuorten unelma-ammateista todellisuudessa maksetaan? HS:n testi paljastaa niin muusikon kuin koodarinkin ansiot

    6. 6

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    7. 7

      Nopeasti hyvää lautaselle – Tässä 7 ruokaa, joiden tekemiseen menee 15 minuuttia tai vähemmän

    8. 8

      Surkeaa eroseksiä, suhteen pilannut Pate Mustajärvi: Näin suomalaiset haluavat erota ja tulla jätetyksi

    9. 9

      Uusi maailman rikkain nainen on älykkö, joka soittaa pianoa ja kirjoittaa kirjoja – kosmetiikkadynastia L’Oréalin perijätär kaihtaa seurapiirejä

    10. 10

      Suomalaistutkijat aikovat selvittää laittoman päihteen vaikutusta masentuneen aivoihin – eettinen lautakunta puoltaa, ja psykedeelikin on jo valmiina

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    2. 2

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    3. 3

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    4. 4

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    6. 6

      Ikäviä uutisia veronmaksajalle: Koululounaan jättää syömättä joka kolmas teini – Miksi inhokkiruokia tarjotaan niin sinnikkäästi?

    7. 7

      Surkeaa eroseksiä, suhteen pilannut Pate Mustajärvi: Näin suomalaiset haluavat erota ja tulla jätetyksi

    8. 8

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    9. 9

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto 33 prosentin kannatuksella

    10. 10

      Nopeasti hyvää lautaselle – Tässä 7 ruokaa, joiden tekemiseen menee 15 minuuttia tai vähemmän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    7. 7

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää