Valikko
Kaupunki

Poliitikot jyräsivät virkamiehet: HIFK:n uuden hallin viereen voi nousta tornitaloja

Kaupunkisuunnittelulautakunta halusi antaa ”luovuudelle vapaat kädet”, kun arkkitehtikisa uudesta areenasta alkaa. Vaihtokuva näyttää, miltä vanhassa hallissa näyttää uusien visioiden rinnalla.

Helsingin vanhan jäähallin alle, päälle, viereen tai jopa tilalle suunniteltu uusi tapahtuma-areena voi tuoda korkeita torneja entistä lähemmäs Helsingin keskustaa.

Hallin suunnittelua tiistai-iltana raamittanut kaupunkisuunnittelulautakunta linjasi, että HIFK:n areenakompleksin mittatikuksi jää korkeuden suhteen vain Olympiastadionin torni.

Jääkiekkoseura HIFK:n taustayhtiö aloittaa näiden raamien perusteella suunnittelukilpailun, johon se kutsuu viisi suomalaista arkkitehtitoimistoa.

Virkamiehet olisivat esitykessään halunneet rajoittaa Helsinki Garden -areenan ”Töölön korkeusmaailman” mukaiseksi, mutta lautakunnalle riittää se, että maisemaa jatkossakin hallitsee stadionin torni.

”Lautakunta näytti vahvasti, että pitää antaa erilaisten kukkien kukkia. Halusimme antaa tilaa luovuudelle eikä pysyä perinteisessä kuviossa”, sanoo korkean rakentamisen mahdollistavan vastaesityksen tekijä, lautakunnan puheenjohtaja Risto Rautava (kok).

Rautavan mukaan päätös alleviivaa sitä, miten eri tavalla kaupungin virkamiehet ja poliitikot näkevät Helsingin horisontin:

”Luottamusmiehet ovat selvästi valmiimpia hyväksymään korkean rakentamisen kuin virkamiehet.”

Korkeuden lisäksi uusi jäähalli tulee monin tavoin eroamaan nykyisestä, 50-vuotiaasta betonihallista. Ajattelun ja estetiikan muutosta valottaa seuraava vaihtokuva. Katso kuva ja lue lisää sen alta.

 

Helsinki Garden -hankkeen tavoite on rakentaa Olympiastadionin ja jalkapallostadionin lähistölle ennen kaikkea uusi jäähalli, mutta ei vain sitä.

Lisäksi suunnitteilla on suuret maanalaiset pysäköintitilat sekä kauppakeskus, hotelli ja asuntoja.

Kaupunkisuunnittelulautakunta linjasi tiistaina, että näin on myös tehtävä: nyt halutaan urbaania ympäristöä eikä vain sisäänpäin aukeavaa umpiareenaa, ja maan tasalle kadun varteen on suunniteltava liiketiloja, ei seinää.

Vanhan jäähallin kohtalo on vielä auki. Kaupunginmuseo haluaisi suojella vuonna 1966 rakennetun hallin, joka seisoo keskellä HIFK:n areenan suunnitteluun osoitettua aluetta.

Suunnittelukilpailun lähtökohtana on vanhan hallin säilyttäminen osana uutta kompleksia.

Helsinki Garden -kompleksia ollaan toteuttamassa yksityisellä rahalla. Hankkeen pani vuonna 2008 alulle jääkiekkoseura HIFK:n taustayhtiö Oy HIFK-Hockey Ab.

Alun perin HIFK suunnitteli hallin rakentamista toiseen paikkaan, Mäntymäen kentälle. Tämä suunnitelma kariutui, koska silloinen kaupunkisuunnittelulautakunta ei pitänyt hanketta alueen kaupunkikuvaan sopivana.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Töölön hallihanke
  • HIFK
  • Helsinki
  • Urheilurakentaminen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    2. 2

      Nainen brittipolitiikassa on yhä sääriensä summa – tabloidin seksistinen kansikuva onnistui hätkähdyttämään jopa Britanniassa

    3. 3

      Trump vie maailman askeleen kohti ympäristö­katastrofia – Tänään allekirjoitettavan asetuksen ennustetaan elvyttävän kannattamatonta hiilivoimaa

    4. 4

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    5. 5

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    6. 6

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    7. 7

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    8. 8

      Rajan yli salakuljetetut liuskat paljastavat Pohjois-Korean arjen – Maailmalla kerää huomiota kirja, jonka tekijä on mysteeri

    9. 9

      Kelan pääjohtaja julkaisi poikkeuksellisen anteeksipyynnön toimeentulotuen ruuhkautumisesta: ”Tilanne on ollut asiakkaille kohtuuton”

    10. 10

      Huomenna hänet silvotaan – suomalaiskuvaaja todisti ympärileikkausta Keniassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    2. 2

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    3. 3

      Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

    4. 4

      Opetan lukiossa asioita, joita en ole opiskellut päivääkään

    5. 5

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    6. 6

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    7. 7

      Koulun sisäilma tuhosi työntekijän terveyden – nyt vantaalaiskoulun lattian alta on löytynyt silkkaa vettä

    8. 8

      Uimahallivastaava: ”Perimmäinen syy saunojen uima-asukieltoon on vain suomalainen saunakulttuuri”

    9. 9

      Lapsettomuus on karu yllätys vanhemmaksi haluaville – ”Anna anteeksi ettei sinusta tullutkaan äitiä”

    10. 10

      Tiedoksi niille, jotka surevat pakolaisten aiheuttamia kustannuksia: Leirittämällä ja eristämällä he vasta kalliiksi tulevatkin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    10. 10

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    11. Näytä lisää