Kaupunki

Espoossa rakennetaan putkistoa tykkilumilatuja varten – hiihtokausi saattaa pidentyä useita viikkoja

Järjestelmän ansiosta lunta voidaan tykittää suoraan ladulle ja kuorma-autoilla lumen kuljettaminen vähenee.

Oittaalla Espoossa rakennetaan parhaillaan putkistoa tykkilunta ja hiihtolatua varten.

Nyt rakennettavan putkiston ansiosta lunta voidaan tykittää suoraan latupohjan viereen.

Tätä ennen lunta on tykitetty Oittaalla isoon kasaan aukiolle, josta lunta on kuljetettu kuorma-autoilla ladulle.

”Kaivuutyöt ovat loppusuoralla ja seuraavana on vuorossa sähköjen asentaminen”, kertoo aluetyönjohtaja Petri Forsman Espoon liikuntapalveluista.

Oittaalla hyödynnetään vanhan vesilaitoksen pumppaamoa.

”Sinne asennetut uudet pumput pumppaavat vettä ladun varrelle rakennettuun putkistoon. Jatkossa lumitykkiä siirretään latu-uralla vesi- ja sähköpisteeltä toiselle”, Forsman kertoo.

Järjestelmän rakentaminen maksaa noin 100 000 euroa. Putkiston pitäisi olla valmiina käyttöön marraskuun puoliväliin mennessä. Sen avulla saadaan tehtyä suoraan ladulle 1,3 kilometrin lenkki. Tämä tarkoittaa, että lumen kuskaaminen ladulle kuorma-autoilla vähenee.

”Aiemmin meillä on ollut siellä noin neljän kilometrin tykkilatu ja saman verran on jatkossakin. Se loppuosa tehdään samalla tavalla kuin ennenkin eli tykitetään kasalle ja ajetaan ladulle”, Forsman sanoo.

Putkiston asentamisella tavoitellaan ladun aikaisempaa käyttöönottoa ja siis lisää hiihtoviikkoja espoolaisille ja Etelä-Suomeen.

”Toivotaan, että pakkasta tulisi hyvissä ajoin joulukuun alkupuolella, pääsisimme saman tien tykittämään ja saisimme hiihtokautta pidennettyä useammalla viikolla.”

Putkiston etu kasalle tykittämiseen verrattuna on se, että lunta voidaan tykittää lyhyemmänkin pakkasjakson aikana.

”Jos on kolmekin päivää pakkasta, meidän pitäisi silloin saada latu kuntoon – ei tietenkään mitään 30 sentin lumipatjaa, vaan kun tulee lisää pakkasta, voidaan tykittää taas lisää lunta.”

Yksi putken pää on vedetty ladun vieressä olevalle niitylle, jonne on tarkoitus tykittää lunta lasten hiihtoalueeksi.

Forsmanin mukaan putkiston jatkamisesta on jo puhuttu.

”Katsotaan jatkossa, onko resursseja pidentää putkistoa”, Forsman sanoo.

”Lisäksi toiveissamme olisi siirtää vanha pumppuasema Puolarmaariin, mutta sieltä ei ole löydetty kunnollista paikkaa, jossa olisi hyvä kenttä, vedet ja sähköt.”

Samalla periaatteella toimivia järjestelmiä käytetään esimerkiksi hiihtokeskuksissa, joissa putkitukset kulkevat laskettelurinteen varrella.

”Myös Hakunilassa on tällä tavoin tehty latua jo pari talvea”, Forsman tietää.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Hiihto
  • Lumi
  • lumitykki
  • Espoo

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    4. 4

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    5. 5

      ”Kuvaaminen on hyvin vaarallista” – Narcos-sarjan työntekijä ammuttiin autoonsa, ja nyt ”maailman häikäilemättömimmän” huumeparonin veli uhkailee Netflixiä

    6. 6

      Oletko miettinyt, mikä merkitys kiky-tunneillasi on viennin piristymiseen? Elinkeinoelämän tutkimuslaitos selvitti asiaa

    7. 7

      Päivähoidon maksut alenevat – keskituloisen kahden lapsen perheen maksut laskevat yli 1 200 euroa vuodessa

    8. 8

      Trump näkee USA:n uhrina – Presidentti julisti YK:ssa uuden itsekkyyden ajan

    9. 9

      Mitä uusi talouden tutkimusyksikkö oikein merkitsee – havahtuiko ”kaiken maailman dosenteista” sanaillut Sipilä tieteellisen tiedon tärkeyteen?

    10. 10

      Työnteko vähenee nuorilla miehillä, koska vapaa-aika on parempaa – syynä tietokonepelien kehittyminen niin hyviksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    2. 2

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    3. 3

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    4. 4

      Jari Sillanpään huumedraama etenee pikavauhtia alkusysäyksestä kliimaksiin – tarinan huippukohta nähdään jo puolentoista viikon päästä Oulussa

    5. 5

      Ammattikouluissa ei tarvitse osata mitään saadakseen tutkinnon, arvioi tutkija – HS:n kyselyn mukaan opettajilla on paine päästää kaikki läpi kursseista

    6. 6

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    7. 7

      Teinitytön parkkihallissa Keravalla raiskanneelle ja lapsia hyväksikäyttäneelle miehelle jälleen tuomio – seksiä 12-vuotiaan tytön kanssa

    8. 8

      Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö, johon tulee 15 uutta virkaa – Sipilä: ”Olen huomannut, miten tärkeää tutkimukseen perustuva tieto on”

    9. 9

      Kylmähermoinen neuvostoupseeri pelasti syyskuussa 1983 maailman ydinsodalta, mutta sai tunnustusta vasta yli 20 vuotta myöhemmin – Stanislav Petrov kuoli yksin moskovalaisessa lähiössä

    10. 10

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    2. 2

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    3. 3

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    4. 4

      Kymmeniä Suomi iskee -mielenosoittajia saapui Kolmen sepän patsaalle vastustamaan turvapaikanhakijoita – sitten tapahtui jotain ennennäkemätöntä

    5. 5

      Mittaatko onnea väärillä mittareilla? Hyvään elämään on olemassa vain yksi lääke

    6. 6

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    7. 7

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    8. 8

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    9. 9

      ”Hirvittäviä kuvia” huippupoliitikoista ottanut kuvaaja sai viime vuonna valtioneuvoston kanslian kimppuunsa – Nyt hän kutsui näyttelyyn kaikki ministerit, mutta yksikään ei tullut

    10. 10

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    11. Näytä lisää