Valikko
Kaupunki

Leila Tuominen hallitsi Vantaan rakentamista, kunnes poliisi kiinnostui hänestä – HS paljastaa vaikenevan naisen salat

Oliko satojentuhansien eurojen eduissa kyse lähimmäisenrakkaudesta vai lahjonnasta? Poliisin kuulusteluissa arkkitehtitoimiston omistaja Leila Tuominen vakuuttaa, että kyse on auttamisen ilosta.

Rakennuttajapäällikkö ei tiennyt, mitä ajatella. Hänellä oli edessään tuntemattoman arkkitehtitoimiston käyntikortti, jonka hänen esimiehensä, Vantaan vuokra-asuntoyhtiön toimitusjohtaja, oli hänelle antanut.

Kaupungin vuokra-asuntoyhtiössä (Vav) oli vuodenvaihteessa 2002–2003 alkamassa kilpailutus asunnoista Tikkurilaan ja Myyrmäkeen. Myös tälle Forma-Futuralle tuli lähettää tarjouspyyntö, oli esimies sanonut.

”Ihmettelin kuitenkin, mikä yhtiö tämä Forma-Futura on, koska en ollut aikaisemmin kuullut tällaisesta arkkitehtitoimistosta”, päällikkö kertoi vuonna 2012 keskusrikospoliisin (krp) kuulustelussa.

Hän oli kuulusteltavana, koska Forma-Futura ei enää ole tuntematon.

Vantaalaisen arkkitehtitoimiston ja sen omistajan Leila Tuomisen ympärille kietoutuu lahjusepäilyjen vyyhti, jota oikeusoppineet ovat kutsuneet ”paraatiesimerkiksi” rakenteellisesta korruptiosta.

Arkkitehtitoimiston tausta valkeni pian rakennuttajapäällikölle, sillä hän pyysi alaistaan hankkimaan toimiston tiedot kaupparekisteristä.

Asiakirjoista hyppäsi esiin nimi Jukka Peltomäki. Hän oli Forma-Futuran hallituksen ainoa varajäsen ja tunnettu kuntapoliitikon urastaan Vantaalla.

Ennen kaikkea Peltomäki oli Vavin hallituksen puheenjohtaja. Ja hän oli juuri vastikään pyytänyt saada arkkitehtien hinnoitteluperusteet Vavin kohteissa.

Rakennuttajapäällikkö päätti olla ottamatta Forma-Futuraa kilpailutukseen. Pian toimitusjohtaja ilmoitti, että tarjouspyyntö tulee hylätä. Päällikkö ei enää esitellyt vastaavia projekteja hallituksen kokouksissa.

Omassa kuulustelussaan Vavin silloinen toimitusjohtaja vahvistaa tapahtumien pääpiirteet. Samana keväänä Peltomäki luopui Forma-Futuran hallituksen varajäsenyydestä.

Mutta kuka tämä Leila Tuominen on? Hän ei ole antanut HS:lle yhtään haastattelua eikä edes suostunut puhelinkeskusteluihin tapauksesta. Julkisia valokuvia Tuomisesta ei ole ollut ennen oikeudenkäyntiä.

Kun oikeudenkäynti alkoi syyskuussa Helsingin käräjäoikeudessa, Tuominen oli paikalla mutta pysyi vuosia sitten valitsemallaan pidättyvällä linjalla.

”En vastaa mitään”, Tuominen sanoi toimittajille.

Artikkeli jatkuu valokuvan alla.

Keskusrikospoliisin kuulustelupöytäkirjoista piirtyy kuitenkin kuva Tuomisesta.

”Jokin taiteellinen ala kiinnosti ja käsillä tekeminen”, Tuominen aloittaa kuulusteluissa kertomuksen siitä, kuinka hänestä tuli rakennusammattilainen.

Forma-Futura on ollut Tuomisen elämäntyö. Hän sai yrityksensä kukoistamaan, sillä vuosina 2005–2011 Forma-Futura oli yksi Suomen menestyneimmistä arkkitehtitoimistoista. Liikevaihto oli kahden ja kolmen miljoonan euron välillä vuosittain, ja liikevoittoprosentti lähenteli 50:tä.

Kaupungin rakennusvalvonnan tilastojen mukaan Tuominen on suunnitellut Vantaalla vuosina 2000–2015 ylivoimaisesti enemmän kerrosneliöitä kuin kukaan muu.

Siksi on huomiota herättävää, että kuulusteluissa Peltomäki vähätteli Tuomisen työtä Vantaalla vaikka muuten ylistää useaan kertaan tämän osaamista.

”Forma-Futuran osuus Vantaan alueen suunnittelussa ei ole poikkeuksellisen suuri”, Peltomäki sanoi kuulustelussa.

Suurinta Tuomisen tarinassa on rakkaus. Satojentuhansien eurojen virrassa Peltomäelle ja tämän perheelle oli Tuomisen mukaan kyse romanttisesta rakkaudesta Peltomäkeen sekä auttamisen ilosta.

Tuomisella ja Peltomäellä on asiakirjojen mukaan ollut parisuhde 1990-luvun lopulta. Kaavakuningatar on kuitenkin paljon muutakin kuin vantaalaisen virkamiehen rakastajatar.

Tuominen osti Forma-Futuran markalla entisen esimiehensä vaimolta sillä aikaa, kun entinen esimies oli hajoamistilassa olleessa Neuvostoliitossa toipumassa talousvaikeuksistaan.

Tuomisella tuntuu olevan vahva usko ammattitaitoonsa. Hän puhuu mielellään tyytyväisistä asiakkaista, jotka ovat halunneet jatkaa yhteistyötä vuosia. Peijaksen sairaala on yksi Tuomisen varhaisista töistä.

Toisenlaisiakin arvioita Tuomisen taidoista tosin on. Yksi Vantaan arkkitehdeista kertoo krp:lle, että Pakkalan aluetta suunniteltaessa Forma-Futura piirsi rakennuksen kiinni tontinrajaan eikä erottanut avo-ojaa pyörätien alikulkutunnelista.

Artikkeli jatkuu valokuvan alla.

Tuttavuus Peltomäen kanssa oli peruja 1980-luvulta. Tuominen oli silloin suunnitellut perheelle rivitaloa Silvolaan. Peltomäki kuitenkin sotki raha-asiansa, minkä jälkeen perhe muutti pariksi vuodeksi Portugaliin.

Peltomäen palattua tämän laajat verkostot ja kyky saada asiat hoitumaan tekivät Tuomiseen niin suuren vaikutuksen, että tämä palkkasi miehen Forma-Futuraan. Työsuhde jatkui kesään 2001.

Tuominen kertoo, kuinka Peltomäki tutustutti hänet urakoitsijapiireihin ja tärkeisiin rakennuttajiin: YIT:hen, SRV:hen, Skanskaan, NCC:hen.

”Ne yhteydet ovat tähän päivään asti säilyneet”, hän sanoo.

Yhteys muuhun perheeseen on kaksijakoinen. Tuominen itse on perheetön, ja hän sanoo siksi ottaneensa Peltomäen lapset kuin omikseen.

Peltomäen vaimon kanssa Tuominen sitä vastoin oli vähän tekemisissä. Tapaamiset sitten 1980-luvun voi laskea yhden käden sormin, kertoi vaimo kuulusteluissa. Vaimo sanoo tunteneensa Tuomisen ihmisenä, jolla on ”kristillinen elämänkatsomus”.

Lähimmäisenrakkaudeksi Tuominen on halunnut tulkita sen, että sekä Peltomäki ja hänen vaimonsa että kaksi Peltomäen aikuisista pojista on asunut Tuomisen tai hänen yhtiönsä omistamissa asunnoissa.

”Tämä on ollut auttamisen iloa”, hän sanoi asuntoeduista.

Asuntosijoittajana Tuomisella tuntuu olevan joustavat periaatteet. Kun kuulustelija kysyi, miksi Forma-Futura osti Peltomäen asunnon Myyrmäessä, Tuominen vastasi, että se oli sijoituskohde.

Peltomäet säästivät järjestelyillä vuosina 2002–2011 yhteensä enemmän kuin 156 000 euroa verrattuna tilastollisiin keskivuokriin. Puhuttaessa näistä asunnoista Tuominen sanoi, että sijoittamisessa arvonnousu on tärkeämpää kuin vuokratulot.

Kun yksi pojista muutti perheineen Tuomisen asuntoon Kilterinmäkeen, hän ei kuitenkaan halunnut auttamisen ilonsa tulevan julki. Kirjeenvaihdossa kirjanpitäjänsä kanssa Tuominen esitti, että vuokrasopimus kirjataan pojan vaimon nimiin, että ”ei näy Peltomäkeä”.

Samaan aikaan Tuomisella oli Helsingin Bulevardilla ja Eiranrannassa suuria asuntoja, joista hän sai markkinavuokraa.

Yli 15-tuntisiksi venyneet työpäivät tekivät Tuomisesta yksinäisen. Muita ystäviä kuin Peltomäki ei ollut, Tuominen toistaa.

Noin kerran vuodessa Tuominen kuitenkin järjesti matkan ”vähän pidemmälle”. Seuraksi hän valitsi ihmisiä, joiden kanssa oli meneillään yhteisiä työprojekteja. Bangkokissa esimerkiksi oli mukana myös Vantaan maankäytön apulaiskaupunginjohtaja Peltomäki.

Avokätisyys ulottui Peltomäen poikien golfyritykseen. Lisäksi Tuominen maksoi mainospaikoista kilparatsastustallille ja ratsastuksen opettajalle. Vantaalla Tuominen tuki autourheilua.

Tuomisen mukaan kyse oli nuorten kannustamisesta ja mainosnäkyvyydestä. Hän ei kertomansa mukaan tiennyt, että Vauhtikeskuksen johtaja ja Vantaalla ylivoimaisesti suurimman vuokra-asuntorakennuttajan VVO:n entinen johtaja Tapio Päivinen (sd) oli vaikutusvaltainen kaupunkisuunnittelupoliitikko.

Kilparatsastajat taas olivat HOK-Elannon entisen kiinteistöjohtajan Jari Leivon tyttäriä. Tuomista epäillään myös Leivon lahjomisesta.

Rahasta rakastavaiset eivät kertomansa mukaan juuri puhuneet. Tuominen tiesi silti Peltomäen jatkuvasta rahapulasta.

Tuominen lainasi rahaa ja maksoi Peltomäen laskuja vuosina 2001–2011 yli 230 000 eurolla. Peltomäki ei lyhentänyt lainaa ennen esitutkinnan käynnistymistä kesällä 2011. Yhteensä etuja virtasi perheelle 2000-luvulla yli 655 000 euron edestä.

Tuomisella oli käsitys, että Peltomäki tekisi töitä 67-vuotiaaksi ja aikaa takaisinmaksuun kyllä olisi.

Mutta sitten koitti kevät 2011. Juhani Paajanen (sd) oli jäämässä eläkkeelle Vantaan kaupunginjohtajan paikalta. Peltomäki lähti seuraajakilpaan.

Peltomäki jätti kertomatta läheisistä suhteistaan Forma-Futuraan.

Juhannuksena 2011 HS kirjoitti, että uusi kaupunginjohtaja asuu edullisesti vuokralla Vantaalla menestyvän arkkitehtitoimiston asunnossa. Seurasi poliittinen vääntö, jonka päätteeksi Peltomäen oli erottava.

Syyttäjän käsitys rakkaudesta ja lähimmäisenrakkaudesta eroaa Tuomisen näkemyksistä, ja siksi tapaus on nyt oikeudessa. Alussa mainittu Vavin tapaus on liian varhainen, sillä syytteet on nostettu vuosista 2006–2011, jolloin Peltomäki oli Vantaan apulaiskaupunginjohtaja ja kaupunginjohtaja.

Maaliskuussa 2013 Tuominen kertoi kuulustelijalle varoittaneensa Peltomäkeä jo vuonna 2006, kun tämä päätti hakea Vantaan maankäyttöjohtajaksi.

”Näkeehän sen nyt, mitä ryvetystä se on. Kaikki etsii vain omaa etuaan, ja Jukka kun ei ole semmoinen.”

Leila Tuomista epäillään virkamiehen lahjonnasta

 Vantaan entisen kaupunginjohtajan Jukka Peltomäen (sd) ja rakennusarkkitehti Leila Tuomisen törkeitä lahjusepäilyjä puidaan Helsingin käräjäoikeudessa.

 Monitahoinen vyyhti kietoutuu Tuomisen arkkitehtitoimiston Forma-Futuran ympärille.

 Syytteet on nostettu vuosista 2006–2011, jolloin Peltomäki oli Vantaan apulaiskaupunginjohtaja ja kaupunginjohtaja.

 Tuominen pyrki syyttäjän mukaan vaikuttamaan Peltomäkeen virkamiehenä jakamalla etuja, eikä Peltomäki jäävännyt itseään rakennushankkeista, joissa Forma-Futura oli mukana.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    2. 2

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? – Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    3. 3

      Sitä Timo Soinia, jonka olemme tunteneet, ei enää ole

    4. 4

      Tv-kanavat: Viranomaiset estivät terrori-iskun maailman suurimpaan moskeijaan Mekassa

    5. 5

      Viranomaiset selvittävät Suomessa trendilelu fidget spinnerin turvallisuutta – sormihyrriä markkinoidaan aikuisille mutta myydään lapsille

    6. 6

      Viisi kuoli sähköiskuun uima-altaassa vesipuistossa Turkissa – kolme kuolleista lapsia

    7. 7

      HSTV:n suora lähetys Enontekiön yöttömästä yöstä käynnissä: ”Kyllähän siellä luontoa näkyy. Ei juurikaan trafiikkia”

    8. 8

      Miksi amerikkalaiset pelkäävät alastomuutta, mutta suomalaiset eivät? ”Tässä suhteessa emme ole kauhean kaukana muslimimaista”

    9. 9

      Presidentinvaalit hävinnyt Mannerheim pakeni kahvilayrittäjäksi Hankoon – Tällainen pikkutarkan omistajan kahvila oli ja on

    10. 10

      Martin Kantola rakentaa yksin mikrofoneja pienessä pohjalaiskylässä – Nyt niihin ovat laulaneet jo Björk ja Jennifer Lopez

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? – Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Miksi amerikkalaiset pelkäävät alastomuutta, mutta suomalaiset eivät? ”Tässä suhteessa emme ole kauhean kaukana muslimimaista”

    3. 3

      Lauri Markkasen suuri ilta kääntyi draamaksi – Minnesota Timberwolves varasi, kaupattiin kuitenkin heti Chicago Bullsiin

    4. 4

      Sitä Timo Soinia, jonka olemme tunteneet, ei enää ole

    5. 5

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    6. 6

      Suomi on alkoholipolitiikaltaan jo nyt ”varoittava esimerkki” Pohjoismaissa – ruotsalaisasiantuntijan on mahdoton ymmärtää hallituksen lakiuudistus­kaavailua

    7. 7

      Presidentinvaalit hävinnyt Mannerheim pakeni kahvilayrittäjäksi Hankoon – Tällainen pikkutarkan omistajan kahvila oli ja on

    8. 8

      Vietätkö juhannusta Helsingissä? Tässä kattava lista menovinkkejä

    9. 9

      Teemu Selänne korotettiin Suomessa sankariksi, jota ei voi kritisoida ja joka voi sanoa olevansa ”hauskalla tavalla sovinisti”

    10. 10

      Oikeus kielsi naisia syrjineen käytännön israelilaisen lentoyhtiön lennoilla – naisia ei saa enää pyytää vaihtamaan paikkaa ääriuskovaisten miesten vaatimuksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kullervo Hynysen keksintö saattaa mullistaa syövän, Alzheimerin ja Parkinsonin taudin hoidon – fyysikon löytöjä on verrattu penisilliinin ja röntgenkuvauksen keksimiseen

    2. 2

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    3. 3

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    4. 4

      Masennus ei ole vain sitä, että maataan sängyssä – me masentuneet koemme syyllisyyttä

    5. 5

      Joonas Tolvanen opiskeli Shaolin-soturimunkkien koulussa – nyt hän on lääkäri Kuopiossa, eikä suosittele Kiinan kung-fu-opintoja kenellekään

    6. 6

      Näin kasvatat hyväkäytöksisen lapsen – Ranskassa jokainen lapsi osaa tervehtiä kohteliaasti

    7. 7

      Kerrostalotyömaan tulipalo työllisti palokuntaa myöhään yöhön Pohjois-Helsingissä – poliisi teki kaasupulloja vaarattomiksi ampumalla

    8. 8

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää