Kaupunki

Espoo pettyi asfalttikartellijutun tuomioon – korvaussumma pieneni hovissa lähes neljännesmiljoonalla, Helsingille korvauksia lähes viisi miljoonaa.

Helsingin kaupunki saa vahingonkorvauksia niin kutsutussa asfalttikartellijutussa noin 4,7 miljoonaa euroa.

Helsingin kaupunki saa vahingonkorvauksia niin kutsutussa asfalttikartellijutussa noin 4,7 miljoonaa euroa. Helsingin hovioikeus tuomitsi tostaina Lemminkäinen Oyj:n ja VLT Trading Oy:n yhteisvastuullisesti suorittamaan korvauksen Helsingille.

Helsingin hovioikeuden käsiteltävänä on ollut kaikkiaan 39 kunnan sekä valtion vahingonkorvausvaatimukset, jotka perustuvat 1994–1995 ja 1998–2002 toimineen asfalttikartellin aiheuttamiin vahinkoihin. Hovioikeuden kunnille tuomitsemat korvaukset vaihtelevat vajaasta 20 000 eurosta lähes viiteen miljoonaan euroon. Osaa vahingonkorvauksista alennettiin.

Espoon kaupungille Helsingin hovioikeus tuomitsi asfalttikartelliin osallistuneita yrityksiä maksamaan vahingonkorvausta 1,57 miljoonaa euroa. Lisäksi Espoo saa takaisin oikeudenkäyntikuluja 620 000 euroa korkoineen.

Korvaussumma on 230 000 euroa pienempi kuin käräjäoikeuden aiemmin määräämä 1,8 miljoonaa euroa. Lisäksi käräjäoikeus oli tuominnut Espoolle korvattavaksi suuremmat oikeudenkäyntikulut.

”Olen alustavasti perehtynyt hovioikeuden tuomioon ja olen pettynyt siihen, että kaupungin hyväksi tuomittu vahingonkorvaus pieneni siitä, mitä käräjäoikeus oli asiassa tuominnut”, kaupunginsihteeri Jouni Majuri sanoi Espoon kaupungin torstaina aamupäivällä julkisuuteen saattamassa tiedotteessa.

Korvausvelvollisiksi Espoon kaupunkia kohtaan jäivät Lemminkäinen Oyj, VLT Trading Oy ja Skanska Asfaltti Oy. ”Valitettavasti hovioikeuskin on arvioinut kartellin saaman hyödyn pienemmäksi kuin kunnat kanteessa vaativat”, kaupunginsihteeri Jouni Majuri totesi tiedotteessa.

Majurin mukaan Espoo perehtyy vielä tarkemmin hovioikeuden tuomioon. Sen jälkeen kaupunki päättää, yrittääkö se viedä asian korkeimpaan oikeuteen.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Espoo
  • rikostuomiot
  • Vahingonkorvaukset
  • Helsinki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    2. 2

      Ikäviä uutisia veronmaksajalle: Koululounaan jättää syömättä joka kolmas teini – Miksi inhokkiruokia tarjotaan niin sinnikkäästi?

    3. 3

      Millä autolla naapurissasi ajetaan? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    4. 4

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    6. 6

      Suomen suurin koskaan järjestetty lähiöfestivaali alkaa tänään – HS esittelee kolme kiinnostavaa uutta lähiötä ja festivaalin tärpit

    7. 7

      Yhä useammalla alalla on pulaa työntekijöistä – Katso hakukoneesta, missä ammateissa kaivataan tekijöitä asuinseudullasi

    8. 8

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto 33 prosentin kannatuksella

    9. 9

      Trumpin ja mieltään osoittavien NFL-pelaajien välinen taistelu kiihtyy – tähtihyökkääjä tuuletti ”virtsaamalla” kentälle

    10. 10

      Helsingin Kalasatamassa kaksio maksaa lähes miljoona euroa – HS:n suora lähetys kello 8.50 näyttää, millaiset näkymät Suomen korkeimman asuinrakennuksen saunasta avautuvat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    2. 2

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    3. 3

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Ateistia pidetään moraalittomana ihmisenä – paitsi Suomessa

    5. 5

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    6. 6

      Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    7. 7

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto 33 prosentin kannatuksella

    8. 8

      Nykymissit valmistautuvat kilpailuunsa kuin urheilijat – ja näyttävät saunapuhtainakin hämmentävän hyviltä, koska kauneuden eteen tehdään töitä enemmän kuin koskaan

    9. 9

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    10. 10

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää