Kaupunki

Helsinkiläispoliitikot epäilevät maakuntien kykyä hoitaa sote-leiviskäänsä – Helsingin ei nähty hyötyvän uudistuksesta juuri mitenkään

Valtuusto käsitteli keskiviikkona pääkaupungin lausuntoa hallituksen sosiaali- ja terveydenhuollon sekä maakuntauudistuksesta.

Helsingin valtuusto käsitteli keskiviikkona ylimääräisessä kokouksessa pääkaupungin lausuntoa sosiaali- ja terveyspalveluiden valtakunnallisesta uudistuksesta sekä maakuntauudistuksesta. Käytännössä kyseessä oli neuvoa antava kokous, jossa valtuusto ohjeisti kaupunginhallitusta, kun se päättää Helsingin lopullisesta lausunnosta sosiaali- ja terveysministeriölle.

Monissa puheissa todettiin, että sote-uudistus on tarpeellinen. Samalla todettiin, että hallituksen nykyinen esitys ei toteuta uudistuksen alkuperäistä tarkoitusta.

Yleisesti epäiltiin maakuntien kykyä hoitaa sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen niille langettamia tehtäviä. Helsingille uudistuksesta ei oikeastaan nähty koituvan mitään hyötyä. Päinvastoin, toteutuessaan se heikentää pääkaupungin kasvumahdollisuuksia ja koituu sitä kautta haitalliseksi myös maakunnille.

Oikeastaan vain keskustan ryhmäpuhuja Timo Laaninen näki uudistuksen hyvänä.

Keskustelu kaupunginhallituksen vastausehdotuksesta ministeriöille oli vilkasta ja samoin äänestäminen. Vastaehdotuksia tehtiin yhteensä 13 ja toivomusponsia kaksi.

Vastaehdotuksista hyväksyttiin Mari Holopaisen (vihr) ja Sirpa Asko-Seljavaaran (kok) ehdotukset. Ne olivat pieniä muutoksia tekstiin.

Asko-Seljavaaran vastaehdotus oli konkreettisempi. Se sisälsi esityksen siitä, että maakuntahallinnon sijaan etenkin sosiaalitoimen eräät tehtävät jäisivät edelleen päätettäviksi ja järjestettäviksi kunnissa, siis myös Helsingissä.

Yhden hengen ryhmän René Hurstin ja Yrjö Hakasen (Skp) esittämät ponnet hylättiin äänestyksissä.

Kokoomuksen ryhmäpuhuja Ulla-Marja Urho (kok) totesi, että sote-uudistus on tarpeellinen ja että kokoomus suhtautuu siihen rakentavasti. Esityksessä on paljon hyvää, muun muassa, että onnistuessaan se lisää huomattavasti ihmisten valinnanvapautta. Mutta samalla hallituksen esitys on monin paikoin puutteellinen, eikä siitä ole helppo lausua mitään, Urho totesi.

Jos lausuminen on hänelle vaikeaa, monelle sen kuvittelisi olevan vieläkin vaikeampaa – Urho on sentään Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) hallituksen puheenjohtaja.

Maakuntauudistuksesta Urhon viesti oli selkeä: ”Maakuntauudistusta me helsinkiläiset emme todellakaan olisi tarvinneet. Maakuntauudistus voi haitata Helsingin kasvun edellytyksiä, ja sen vaikutukset voivat heijastua koko maahan”, Urho näki.

Vihreiden Minerva Krohn totesi heti aluksi, että ”kun [Helsingin] kaupunginhallituksessa on lausunnosta äänestetty 25 kertaa, voimme todeta että prosessi on epäonnistunut.”

Hallitus määritti Suomen maakuntien määräksi 18. Sitä on pidetty Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla yleisemminkin liian suurena määränä, eikä valtuustossa keskiviikkona oltu eri mieltä.

”Useat maakunnat ovat edelleen liian pieniä järjestämisvastuun kantamiseen. Helsinki ja Uusimaa joutuvat maksumiehiksi poliitikkojen kyvyttömyydelle tehdä päätöksiä”, Krohn sanoi.

Vihreiden ryhmäpuhuja ennusti, että sote-uudistus tulee Helsingille kalliiksi: ”Kaupunki uhkaa joutua sote-uudistuksessa maksajan rooliin, kun köyhempiä maakuntia pitää tukea. On epätodennäköistä että Uudenmaan maakunta satsaisi erityisen paljon rahaa juuri Helsinkiin. Edessä on ilmeisesti raju kustannusten sopeuttaminen ja mahdollisesti myös palvelujen karsiminen”, Krohn sanoi.

Demariryhmän puhuja Maija Anttila (sd) viljeli pelottavia sanoja: ”Maksujen huimia korotuksia, Neuvostoliitto, sekasikiö, kilpavarustelu...”

Anttila edellytti ryhmänsä puolesta maan hallituksen ottavan Helsingin ja koko Uudenmaan maakunnan esittämät kannat huomioon. ”Maan suurimman ja kansantalouden kannalta merkittävimmän alueen toimintaedellytyksiä ei voida heikentää niin rajusti, kuin nyt uudistuksessa ja sen rahoituksen järjestelyissä esitetään”, Anttila sanoi.

Anttila muistutti, että pääkaupunkiseudun kunnat esittivät yhdessä erillisratkaisua. Sen mukaan Hus olisi säilynyt kokonaisuutena ja se olisi siirretty maakuntatasolle. Perustason palvelut olisivat kuitenkin jääneet kuntien vastuulle.

”Toivomme, että tätä asiaa voitaisiin vielä jatkovalmistelussa selvittää”, Anttila sanoi demarien puolesta.

Vasemmistoliitto esitti hallituksen esityksen yksiselitteistä hylkäämistä. Ryhmäpuhuja Petra Malin (vas) totesi, että uudistus oli kovaa vauhtia matkalla kohti jyrkänteen laitaa. ”On vedettävä hätäjarrusta”, hän vaati.

”Yksityisille yrityksille ollaan luomassa valtavat sote-markkinat.”

Malin muistutti, että sote-uudistus on nimensä mukaisesti myös sosiaalipalvelujen uudistus – tämä on tupannut valmistelussa ja keskusteluissa unohtumaan: ”Sosiaalipalvelut ovat kulkeneet mukana lähinnä pakollisena sivuhuomautuksena. On vakava ongelma, että pääministeri menee hämmennyksestä sanattomaksi, kun joku kysyy häneltä televisiokeskustelussa soten vaikutuksista lastensuojeluun”, Malin kommentoi pääministeri Juha Sipilän (kesk) esiintymistä eräässä televisiokeskustelussa.

Perussuomalaisten ryhmäpuhuja Nina Huru oli puheessaan huolissaan ”tavallisten helsinkiläisten asemasta” ja Rkp:n ryhmäpuhuja Gunvor Brettschneider (rkp) ruotsinkielisten asemasta: ”Maakuntalaissa on kyllä ’kielipykälä’, mutta on kyseenalaista, onko se velvoittava ja tuleeko sen asettamat vaatimukset toteutumaan myös käytännössä maakuntatasolla, kun ruotsinkielisten palvelujen saatavuus jo kuntatasolla aiheuttaa ongelmia”, hän kysyi.

Maan hallituksen ääni valtuustossa kuului keskustan ryhmäpuhujan Timo Laanisen suusta. Hän haki vertauksen Helsingin uppiniskaiseen asenteeseen sote-uudistuksessa lemmikkikoiransa ajoittaisesta käytöksestä.

”Helsinki on pitänyt itseään veturina. Nyt Helsinki on heittäytynyt neliraajajarrutukseen. Jos jatkamme vain Helsingin näkökulmasta, jatkamme nelijalkajarrutusta”, Laaninen kuvasi.

”On sanottu, että pääkaupunkiseudulla on omat erityisongelmansa. Hallitus antoi pääkaupunkiseudulle mahdollisuuden, mutta se hukattiin, kun kaupungit [Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen] eivät saaneet aikaan yhteistä ehdotusta, joka olisi sopinut yhteen hallituksen ehdotuksen kanssa”, Laaninen puhui.

Väite synnytti pienoisen kohahduksen salissa. Pääkaupunkiseudun kaupungit nimittäin tekivät hallitukselle yhteisen esityksen erillisratkaisusta. Ministeriöissä kuitenkin katsottiin, että neljän kaupungin erottaminen olisi jättänyt Uudenmaan muiden kuntien asukkaat heikompien palveluiden varaan.

Kristillisdemokraattien ryhmäpuhuja Sari Mäkimattila oli huolissaan pienen ihmisen asemasta, jos sote-uudistus vie päätökset maakuntatasolle. On säilytettävä kuntien mahdollisuus omiin ratkaisuihin. Silloin uudistus ”voi onnistua paremmin yksilöiden tarpeiden havaitsemiseksi.”

Yrjö Hakanen (skp) vaati hallituksen sote-esityksen hylkäämistä ja valmistelun aloittamista uudelta pohjalta. ”Helsingin on syytä sanoa selvästi, että hallituksen esitys ei kelpaa. Julkisista palveluista ei saa tehdä kauppatavaraa ja yhtiövalta ei saa syrjäyttää demokratiaa”, Hakanen sanoi.

”Tarvitaan perusteiltaan toisenlainen uudistus, jossa peruspalvelut järjestetään ja päätetään kunnissa, erityistason palvelut ja valtion aluehallinto kootaan maakuntiin, ja itsehallinnolle luodaan niin kunnissa kuin maakunnissa taloudelliset edellytykset.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kunnallispolitiikka
  • Helsinki
  • Sote
  • Kaupunginvaltuustot

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Poliisi: Maahanmuuttajataustaista miestä puukotettiin Vantaalla – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    2. 2

      Donald Trump katsoi auringon­pimennystä ilman suojalaseja varoituksista huolimatta – internet täyttyi meemeistä

    3. 3

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    4. 4

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, kunnes kuolema muutti kaiken

    5. 5

      Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

    6. 6

      Turun puukotusten pääepäilty vangittiin terroristisessa tarkoituksessa tehdyistä murhista – Tutkinnanjohtaja: ”Meillä on hänelle nimi, mutta pitääkö se paikkansa, sitä tarkastellaan”

    7. 7

      Jaksoarvio: Game of Thronesin kuudes jakso oli ristiriitainen – mitä tapahtuu viimeisessä jaksossa?

    8. 8

      Helsinkiläisen Ulla Pihkalan vauva syntyi yllättäen makuuhuoneeseen – ”Olin iloinen, että ensihoitajat tulivat paikalle, mutta samalla hävetti, että täällä sitä ollaan kotona synnyttämässä”

    9. 9

      Suurella tohinalla pystytetyt designpysäkit seisovat hylättyinä Kampissa – ohi ei mene ratikoita, eivätkä bussien ovet mahdu avautumaan

    10. 10

      Tämä kaikki Turun puukkoiskusta epäillyistä tiedetään – grafiikka näyttää, miten perjantain tapahtumat etenivät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    2. 2

      Poliisi: Maahanmuuttajataustaista miestä puukotettiin Vantaalla – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    3. 3

      Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

    4. 4

      Turun puukotusten pääepäilty Abderrahman Mechkah oli valittanut turvapaikkapäätöksestään – Poliisi pysäytti hänet Saksassa vuonna 2015, poistui sieltä alkuvuodesta 2016 hakematta turvapaikkaa

    5. 5

      Yhdellä Turun pidätetyistä on rikostaustaa Suomessa – 18-vuotias mies on tuomittu pakottamisesta seksuaaliseen tekoon

    6. 6

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, kunnes kuolema muutti kaiken

    7. 7

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    8. 8

      Arlandan miljoonaryöstö vanheni – Nyt Suomessa palkkamurhasta tuomittu ruotsalaisrikollinen sanoo suunnitelleensa kaiken

    9. 9

      Tapamme ostaa vaatteita muuttuu, ja se ravistelee kauppaa – Seppälä haettiin konkurssiin, Lindexin tulos puolittui

    10. 10

      Tämä kaikki Turun puukkoiskusta epäillyistä tiedetään – grafiikka näyttää, miten perjantain tapahtumat etenivät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    7. 7

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    8. 8

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää