Valikko
Kaupunki

Helsingin yleiskaavan hyväksymisestä vain viikko – Tuomarinkylässä valmistellaan jo ensimmäistä oikeusjuttua

Pro Tuomarinkylä -liikeen taustayhteisöt aikovat valittaa kaavasta. Yleiskaavapäällikkö Rikhard Manninen uskoo, että yleiskaava on lainmukainen.

Helsingin viime torstaina hyväksytty uusi yleiskaava ei ehtinyt vanhentua viikkoakaan, kun ensimmäistä kaavaa koskevaa oikeusprosessia on jo alettu viritellä. Pro Tuomarinkylä -liikkeen puheenjohtaja Anu Heinonen kertoo, että liikkeen ”taustayhteisöt” ovat valmistelemassa yleiskaavapäätöksestä valitusta hallinto-oikeudelle.

”Taustayhteisöt muodostuvat ratsastuskeskuksen ja koirakeskuksen toimijoista”, Heinonen sanoo.

Pro Tuomarinkylä -liike pelkää, että Tuomarinkylän kartanoalueelle saatetaan rakentaa jopa ”7 500 asukkaan kerrostalolähiö”, joka ajaisia alas Tuomarinkylän koirakeskuksen toiminnan ja vaikeuttaisi merkittävästi ratsastuskeskuksen toimintaa. Liike vetoaa myös siihen, että alue on määritelty valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi.

Yleiskaavan Tuomarinkylään mahdollistamaa rakentamista vastustettiin yleiskaavan valmisteluprosessin aikana ankarasti. ”Tuomarikylän puolesta” tehty adressi keräsi 18 000 allekirjoitusta ja yleiskaavaehdotuksesta lähetettiin kaupunkisuunnitteluvirastoon 580 muistutusta.

Heinonen kertoo, että valituksessa aiotaan vedota esimerkiksi siihen, että Helsingin kaupunginvaltuusto on aiemmin laaditun asemakaavan yhteydessä tehnyt päätöksen, että ratsastuskeskuksen ja koirakeskuksen jatko tullaan turvaamaan.

Toinen esimerkki nyt laadittavan valituksen mahdollisista perusteista on Heinosen mukaan se, ettei yleiskaavassa pitäisi jättää keskenään ristiriitaisia tavoitteita alemman kaavan, tässä tapauksessa asemakaavan, ratkaistavaksi. Heinonen kertoo, että ristiriidat liittyvät esimerkiksi valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi todetulle alueelle rakentamiseen. Perustelu pohjaa Heinosen mukaan korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuperiaatteisiin.

”Tämä tulee olemaan iso työ. Jos emme uskoisi, että valitus voi mennä läpi, emme lähtisi tähän prosessiin”, Heinonen sanoo.

Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston yleiskaavapäällikkö Rikhard Manninen kertoo, ettei ole vielä tietoinen suunnitellun valituksen perusteluista, eikä siksi voi myöskään kommentoida niitä.

”Meidän näkemyksemme on kuitenkin, että sekä yleiskaava että sen valmisteluprosessi täyttävät lain edellytykset”, Manninen sanoo.

Hän kertoo, että kaupunkisuunnitteluvirastossa on osattu odottaa, että yleiskaavasta valitetaan.

”Emme me sitä tietenkään toivo, mutta se on hyvin tyypillistä tällaisissa isommissa kaavahankkeissa.”

Mahdollisuus valittaa kaavoituksesta on tärkeä osa demokratiaa, mutta aiheuttaa kaupungille myös ongelmia. Ennen kaavavalituksen käsittelyä rakennusprojektit eivät etene. Esimerkiksi viime vuonna keskimääräinen asemakaavavalitusten käsittelyaika Helsingin hallinto-oikeudessa oli 9,5 kuukautta.

Manninen kertoo, että yleiskaavassa ja sen valmistelussa on lähdetty siitä, että koira- ja ratsastuskeskuksen jatkoedellytykset pyritään varmistamaan alueen jatkosuunnittelussa. Kaupunkisuunnitteluviraston tarkoituksena on myös turvata kulttuuriympäristön kannalta merkittävimmät alueet ja arvot.

”Tämä merkittävän rakennetun kulttuuriympäristön status ei lähtökohtaisesti estä alueelle rakentamista. Mutta on selvää, että esimerkiksi kartanonympäristö on arvokas. Arvokkaita ovat myös esimerkiksi kartanon ja Vantaanjoen välinen alue ja tietyt alueen avoimet näkymät”, Manninen sanoo.

Hänen mukaansa Tuomarinkylän kartanoalueelle ei tulla rakentamaan asuntoja 7 500 asukkaalle.

”Kyllä tuo on ylimitoitettu luku”, Manninen sanoo.

Tarkemmin rakentamisen määrästä päätetään vasta myöhemmin asemakaavatyön yhteydessä.

Alla olevassa videossa Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäki (vihr) kertoo, miten yleiskaava muuttaa Helsinkiä.

Yleiskaava

 Yleiskaava Helsingin uusi yleiskaava varautuu siihen, että Helsingin asukasluku kasvaa vuoteen 2050 mennessä 240 000 ihmisellä. Kaupungin suunnittelua ohjaavia yleiskaavoja laaditaan yleensä noin kymmenen vuoden välein.

 Yleiskaavan hyväksyminen ei vielä tarkoita rakentamispäätöstä. Rakentamista käsitellään myöhemmin erikseen.

 Yleiskaava esittää, että uusia asuntoja rakennettaisiin muun muassa kaupunkibulevardeille. Bulevardeilla tarkoitetaan sisääntuloteiden muuttamista asuinkaduiksi.

 Asuntoja suunnitellaan myös esimerkiksi Malmin lentokentälle ja Tuomarinkylän kartanoalueelle. Kolmasosa uusista asuinrakennuspaikoista on tarkoitus löytää täydennysrakentamalla olemassa olevia asuinalueita.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Nuori perheenisä surmasi itsensä ja vaimonsa Helsingin Vuosaaressa – vuonna 2014 syntynyt lapsi oli tapahtumahetkellä asunnossa

    2. 2

      Itä-Suomen yliopisto lähetti vahingossa hyväksymisilmoituksia kymmenille hakijoille, joita ei ollut hyväksytty – ”Tuli tosi huijattu olo”

    3. 3

      Teslan luova johtaja jätti työnsä ja päätti matkustaa Käpylään – Teknologia tekee meistä narsistisia addikteja, hän väittää

    4. 4

      Some-tempauksen surullinen loppu: paksu kirja ei pysäyttänytkään luotia – naiselle syyte poikaystävänsä taposta USA:ssa

    5. 5

      Näin paljon autosi arvo alenee, kun ajat sen ulos autokaupasta – data-analyytikon gradutyöstä syntyi laskuri, joka paljastaa autokaupan todellisuuden

    6. 6

      Tutkimusprofessori: Yksi kysymys paljastaa parisuhteen tilan – ”Jos suhteessa ei ole suutelua, harvoin siinä on onnellisuutta”

    7. 7

      Vuosaaressa surmatun naisen Facebook-profiilia päivitettiin vielä tapahtumayönä – kuvaksi vaihdettiin hääkuva

    8. 8

      Eduskunnan tarkastusvaliokunta epäilee syvästi sotesta luvattuja säästöjä – HSTV näyttää suorana perustuslaki­valiokunnan tiedotus­tilaisuuden kello 12

    9. 9

      Vuosaaren surmatalossa asuva naapuri suree perheen kolmen lapsen kohtaloa: ”Lapsia käy sääliksi”

    10. 10

      Seppo Ojala on pappi, mutta hän ei tiedä, onko Jumalaa olemassa – Kirkko nykymuodossaan on tulossa tiensä päähän, hän sanoo

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin paljon autosi arvo alenee, kun ajat sen ulos autokaupasta – data-analyytikon gradutyöstä syntyi laskuri, joka paljastaa autokaupan todellisuuden

    2. 2

      Tutkimusprofessori: Yksi kysymys paljastaa parisuhteen tilan – ”Jos suhteessa ei ole suutelua, harvoin siinä on onnellisuutta”

    3. 3

      Tiina luuli saaneensa pojan, mutta lapsi sanoo olevansa tyttö ja pukeutuu pinkkiin – Alaikäisten transsukupuoli­suuden selvitykset lisääntyvät räjähdysmäisesti

    4. 4

      Teslan luova johtaja jätti työnsä ja päätti matkustaa Käpylään – Teknologia tekee meistä narsistisia addikteja, hän väittää

    5. 5

      Nuori perheenisä surmasi itsensä ja vaimonsa Helsingin Vuosaaressa – vuonna 2014 syntynyt lapsi oli tapahtumahetkellä asunnossa

    6. 6

      Parisuhde tuntuu puuduttavalta nykymaailman helppouden keskellä – Pitkästä liitosta on rakastuminen kaukana

    7. 7

      Suomalainen unisex-symboli ei ollutkaan uusi: Merkin suunnittelija vastaa plagiointisyytöksiin

    8. 8

      Käräjäoikeus määräsi Uberin maajohtajan Joel Järvisen omaisuutta takavarikkoon 250 000 euron edestä – Uber aikoo valittaa päätöksestä

    9. 9

      Lääkärit ovat kalliita osastonsihteereitä

    10. 10

      Netflix peruu sarjojaan, ja se on hyvä uutinen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    7. 7

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    8. 8

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    9. 9

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    10. 10

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    11. Näytä lisää
    Uusimmat