Valikko
Kaupunki    |   Näkökulma

Helsingin Sanomat aloittaa yhteistyön Rakennuslehden kanssa

Yhteistyö tuo arvokkaan lisän HS:n ennestään vahvaan kaupunkijournalismiin. Näin pystymme palvelemaan lukijoitamme yhä paremmin.

Buumi on tosiasia. Tilastot todistavat sen, minkä paljaalla silmälläkin näkee. Pääkaupunkiseudulle rakennetaan ennätyksellisen paljon asuntoja.

Valmistuvat asunnot käyvät myös kaupaksi. Itse asiassa Helsingin seudun asuntomarkkina ei ole kyykännyt täysin edes pitkän taantuman aikana, koska korot ovat olleet matalampia kuin koskaan ja seudun väestö on kasvanut jatkuvasti. Jos ajat paranevat, hintojen nousu voi olla rajukin.

Erityisesti yksiöiden hintoja nostaa sekin, että sijoittajat etsivät jatkuvasti tuottavia sijoituskohteita samaisten matalien korkojen takia. Pienasuntojen korkeat hinnat johtavat siihen, että nuorten aikuisten on entistä vaikeampi päästä kiinni omistusasumiseen. Muuttajat taas kärsivät kotipaikkakuntiensa laskevista hinnoista.

Rakentaminen muokkaa myös yhteistä maisemaa. Uudet kauppakeskukset ja tornitalot nousevat Pasilaan ja Kalasatamaan ja myöhemmin sisääntuloväyliä aletaan muuttaa asuinkaduiksi.

Kaupungin kasvu tulee lähivuosina myös entistä useamman lähitienoille, sillä uutta rakentamista suunnitellaan aiempaa enemmän olemassa olevien talojen lomaan. Kaupunkia siis tiivistetään.

Päivän lehden uutinen vilkkaana käyvästä asuntokaupasta on Helsingin Sanomien ja Rakennuslehden yhteistyön ensimmäinen tulos. Se antaa aihetta iloon, sillä yhteistyö tuo arvokkaan lisän HS:n ennestään vahvaan kaupunkijournalismiin. Näin pystymme palvelemaan lukijoitamme yhä paremmin.

Rakennuslehti on rakennusalan riippumaton uutislehti, jonka toimittajilla on vankka asiantuntemus rakennus- ja asuntomark­ki­noista, arkkitehtuurista ja kaupunkisuunnittelusta. HS julkaisee heidän uutisiaan ja käyttää lehden tietoja yhteisissä selvityksissä.

Yhteistyö on luontevaa, koska Sanoma omistaa Rakennuslehteä julkaisevasta yhtiöstä enemmistön. Kumppanuus antaa lisäksi HS:lle mahdollisuuden käyttää voimavarojaan ihmisiä lähellä olevaan uutisointiin rakentamis- ja kaupunkisuunnitteluasioissa.

Koska sitähän kaupunki on, ihmisten välisiä tapahtumia.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    2. 2

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    3. 3

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    4. 4

      Yhdeksällä miljoonalla eurolla tietokoneita ja elektroniikkaa suoraan vääriin käsiin – näin Helsingin opetusviraston laitepetos onnistui

    5. 5

      Kasvukivut sekoittivat Finnairin – tässä selitys Miamin-lentojen perumiselle

    6. 6

      Theresa May allekirjoitti historiallisen erokirjeen – EU-perhe käynnistää tänään monimutkaisen avioeron, jossa on sovittava ”asunnosta, lapsista, koirista ja kesämökistä”

    7. 7

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    8. 8

      Trump ryhtyi romuttamaan ilmastopolitiikkaa – Tiistaina allekirjoitetun asetuksen ennustetaan elvyttävän kannattamatonta hiilivoimaa

    9. 9

      Rajan yli salakuljetetut liuskat paljastavat Pohjois-Korean arjen – Maailmalla kerää huomiota kirja, jonka tekijä on mysteeri

    10. 10

      Apu loppuu poliisin suruviestin jälkeen, syytetyn joutuu kohtaamaan taukohuoneessa – näin henkirikoksen uhrien omaiset kuvaavat kärsimystään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    2. 2

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    3. 3

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    4. 4

      Opetan lukiossa asioita, joita en ole opiskellut päivääkään

    5. 5

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    6. 6

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    7. 7

      Nainen brittipolitiikassa on yhä sääriensä summa – tabloidin seksistinen kansikuva onnistui hätkähdyttämään jopa Britanniassa

    8. 8

      Tiedoksi niille, jotka surevat pakolaisten aiheuttamia kustannuksia: Leirittämällä ja eristämällä he vasta kalliiksi tulevatkin

    9. 9

      Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

    10. 10

      Rajan yli salakuljetetut liuskat paljastavat Pohjois-Korean arjen – Maailmalla kerää huomiota kirja, jonka tekijä on mysteeri

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    6. 6

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    7. 7

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    8. 8

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    9. 9

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    10. 10

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    11. Näytä lisää