Valikko
Kaupunki

Suuri öljyvuoto Helsingissä: öljy uhkaa harvinaisia taimenia ja lintuja

Pelastuslaitos on huolehtinut ensitorjunnasta eli puron puomittamisesta.

Metsälän pienteollisuusalueelta on valunut suuria määriä öljyä Haaganpuroon. Helsingin ympäristökeskuksen tarkastajan Petri Puttosen mukaan öljy on saattanut kulkeutua puroon lähellä sijaitsevan autokorjaamon pihalta.

”En ihan tarkkaan tiedä vuotaneen öljyn määriä, mutta kaivoissa oli ihan silminnähtävästi öljyä. Myöhemmin kun tulee tietoon, paljonko öljyä on imetty pois, niin siitä sen määrän näkee”, Puttonen sanoo.

Pelastuslaitos on huolehtinut ensitorjunnasta eli puron puomittamisesta ja öljyn siivoamisesta paikan päältä. Öljyvuoto havaittiin alkuviikosta.

Öljyn epäillään olevan jäteöljyä, ja sen määrästä ei ole tarkkaa tietoa.

”Poliisin tutkinnassa selviää lopulta, kuka tähän on syyllinen. Tietojeni mukaan tämä autokorjaamo on sanoutunut irti vuodosta”, Puttonen sanoo.

Hänen mukaansa öljyvuoto on nyt saatu lopetettua.

Virtavesien hoitoyhdistyksen Teemu Mökkönen on huolissaan Haaganpurossa elävistä taimenista ja puron ympäristöön talvehtimaan tulleista koskikaroista. Koskikarat sukeltavat ravintonsa virtaavista vesistä.

”Jos koskikara sukeltaa sinne öljyn sekaan, se on linnun menoa. Tämä on myös alue, jossa on taimenia ympäri vuoden”, Mökkönen sanoo.

Taimenien eläminen kaupungin keskustan tuntumassa on harvinaista.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ympäristö
  • Haaga
  • Helsinki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    2. 2

      Tuleva pormestari Jan Vapaa­vuori lyttää maakunta­uudistuksen, vaikka hänen oma puolueensa on ollut päättämässä siitä – ”Haitallisin uudistus miesmuistiin”

    3. 3

      Suomeen paennut nigerialaisnainen kertoo poikajoukon polttaneen hänen tyttöystävänsä hengiltä – veivätkö tulkkausongelmat turvapaikan?

    4. 4

      Washington Post: Trumpin vävy Jared Kushner halusi salaisen kanavan Kremliin

    5. 5

      Oululainen Venla Karppinen, 19, sai himoitun paikan maineikkaasta Oxfordin yliopistosta – Suomeen paluu ei enää innosta

    6. 6

      Töitä olisi heti 9 000 osaavalle koodarille, mutta tekijöitä ei löydy – ”Vaikka maksaisit mitä, se ei muuttaisi tilannetta”, sanoo ohjelmistoyrityksen teknologiajohtaja

    7. 7

      Kuuntelulaitteilla tehty tutkimus paljasti, miten eri tavalla isät puhuvat pojilleen ja tyttärilleen – tytöille kehosta, pojille pärjäämisestä

    8. 8

      Tutkimus: Neuvostoliitto oli riippuvainen Suomesta ja lännestä tuodusta teknologiasta

    9. 9

      Olutta suoraan putkesta hevikansalle – saksalainen rockfestivaali pani pisteen olutrekkarallille

    10. 10

      Sini Rämön ostosmatka supermarkettiin on hermopeliä, mutta muurien takana myös joogataan ja juhlitaan – tällaista on elämä YK:n leirissä Kabulissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    2. 2

      Himoautoileva toimittaja vaihtoi viikoksi kaupunkipyörään: poliisi pysäytti, kuntosalilla käynti lopahti – ja ihan eri Helsinki avautui

    3. 3

      Oululainen Venla Karppinen, 19, sai himoitun paikan maineikkaasta Oxfordin yliopistosta – Suomeen paluu ei enää innosta

    4. 4

      Alkoholin liikakäyttö on paljon vakavampi uhka kuin tupakanpoltto – silti vain tupakoitsijat ovat ajojahdin kohteina

    5. 5

      Maahanmuuton vastustajien leiri siirrettiin nyt julkisen käymälän viereen – Jälleen uusi käänne Rautatientorin sekavassa mielenosoitustilanteessa

    6. 6

      Trump töni Montenegron pääministerin sivuun astuakseen yhteiskuvan eturiviin

    7. 7

      Koomikko Iikka Kivi tuohtui stand up -kiertueen ”seksistiseen viestiin”, jätti kiertueen antaakseen tilaa naisille ja muunsukupuolisille – Promoottorin mukaan 24 miehen kiertue luultavasti peruuntuu

    8. 8

      Töitä olisi heti 9 000 osaavalle koodarille, mutta tekijöitä ei löydy – ”Vaikka maksaisit mitä, se ei muuttaisi tilannetta”, sanoo ohjelmistoyrityksen teknologiajohtaja

    9. 9

      Suorasukaisen musiikkikriitikon Seppo Heikinheimon itsemurhasta on 20 vuotta – kollegani oli muutakin kuin muistelmien ”mätämuna”

    10. 10

      Kuuntelulaitteilla tehty tutkimus paljasti, miten eri tavalla isät puhuvat pojilleen ja tyttärilleen – tytöille kehosta, pojille pärjäämisestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Britannia ei usko Manchesterin pommittajan toimineen yksin, poliisi otti kiinni lisää ihmisiä

    2. 2

      Luokkahyppy voi myös kaduttaa – yliopistoon päätynyt duunarin lapsi ikävöi takaisin työväenluokkaan

    3. 3

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    4. 4

      Luokkajako lentokoneessa näkyy ilmaraivona

    5. 5

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    6. 6

      Kemikaalein puhdistettu järvi nousi supersuosituksi, video veden alta todistaa häkellyttävän hyvän näkyvyyden: ”Norjan meret jäävät toiseksi”

    7. 7

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    8. 8

      Kauppatieteiden opiskelija havahtui turhanpäiväiseen kulutukseensa ja alkoi vältellä kaikkea muoviin pakattua – nyt hän tekee jopa deodoranttinsa itse

    9. 9

      Onko tämä kaikkien aikojen seuramatka? 800 suomalaista lähtee Afrikkaan testaamaan ripulirokotetta, joka voi pelastaa miljoonia lapsia – sinä voit hakea mukaan matkalle

    10. 10

      Kiky-sopimus teki monien helatorstaista tavallisen työpäivän, eikä se miellytä kaikkia – ”Toki tämä päähän ottaa”

    11. Näytä lisää