Kaupunki

Talvi yllätti veneilijät – Helsingissä nostetaan nyt veneitä kuin viimeistä päivää

Veden jäätyminen voi vahingoittaa veneitä ja niiden moottoreita.

Aikainen talvi on yllättänyt Helsingin veneilijät. Helsingin liikuntaviraston venesatamapäällikkö Tom Liljeström kertoo, että lukuisat veneenomistajat ovat viime päivinä kiirehtineet nostamaan veneitään ylös vedestä.

”Kyllä tässä on buumi menossa. Esimerkiksi minun tukikohdassani Puotilassa on tänään nostettu varmaan toistakymmentä venettä. Kyllä ihmiset haluaa ne nyt sieltä vedestä pois”, Liljeström kertoo.

Veden jäätyminen voi vahingoittaa veneitä ja niiden moottoreita.

”Nyt vesi ei kuitenkaan ole vielä kunnolla jäässä vaan ennemminkin pikkuisen hyhmeessä”, Liljeström sanoo.

Erityisesti puuveneiden omistajien pitää olla liikkeellä hyvissä ajoin ennen talven tuloa. Liljeströmin mukaan puuveneet pitää nostaa kuivumaan jo kuukautta ennen pakkasia. Muuten puurakenteisiin saattaa syntyä halkeamia.

Hakaniemen venekerhon puheenjohtaja Harri Matikainen kertoo, että pahimmillaan jäihin jätetyn veneen nostoon tarvitaan sahaa.

”Jos se on kovin kaukana rannasta, niin periaatteessa sille pitää sahata reitti rantaan”, Matikainen sanoo.

”Eivät veneenomistajat tietenkään tahallaan jätä venettä jäihin. Mutta jos kunnon pakkaset tulevat yllättäen, omistaja saattaa olla esimerkiksi ulkomailla, jolloin hän ei pääsen nostamaan venettään.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Talvi
  • Helsinki
  • Veneily

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Mies perusti terrorismia ja suvakkeja vastustavan kansanliikkeen, päätyi vahingossa vastustamaan sukkia – some täyttyi sukkakuvista

    2. 2

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    3. 3

      HSL:n lipunmyynti on kaaoksessa ja sadan miljoonan euron jättiuudistus jo kolme vuotta myöhässä – HS selvitti, mikä meni pieleen

    4. 4

      Opintoni jäävät kesken opintotuki­uudistuksen takia – en saa opintolainaa, vaikka laina on valtion takaamaa

    5. 5

      Näin Trumpin rinnalle ilmaantui toinen Trump

    6. 6

      Joukko turvapaikan­hakijoita aikoo ylittää rajan Suomesta Ruotsiin mielen­ilmauksena kohtelulleen

    7. 7

      Tunnetko nämä kymmenen vakavia myrkytyksiä aiheuttavaa suomalaista kasvia? – ”Kaikissa lapsiperheissä pitäisi olla lääkehiiltä varastossa”

    8. 8

      Mira, 21, sai unelmalomalta ESBL-superbakteerin, joka on lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyinen – ”Jatkuvat kivut saivat minut miettimään vakavissani, kuolenko tähän”

    9. 9

      Valkoisessa talossa soittanut ihmelapsi kuuli outoa kieltä lentokoneessa – nyt hän puhuu suomea ja pääsi jatkoon unelmiensa Maj Lind -pianokilpailussa

    10. 10

      Kumppanin painonvaihtelut voivat kriisiyttää seksielämän, ja siksi aiheesta pitäisi uskaltaa puhua, sanoo pariterapeutti Minna Oulasmaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    2. 2

      16-vuotias somalityttö pahoinpideltiin kotirapussa, parturi uhattiin tappaa – maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi

    3. 3

      Mies perusti terrorismia ja suvakkeja vastustavan kansanliikkeen, päätyi vahingossa vastustamaan sukkia – some täyttyi sukkakuvista

    4. 4

      Moni lapsi saa vahingossa trendikkään nimen – Katso nimet, joiden suosio on nyt kasvussa

    5. 5

      Antti Rinne, 54, kehottaa suomalaisia ”synnytystalkoisiin” – sanavalinta tyrmistyttää ja hävettää demareitakin

    6. 6

      Mira, 21, sai unelmalomalta ESBL-superbakteerin, joka on lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyinen – ”Jatkuvat kivut saivat minut miettimään vakavissani, kuolenko tähän”

    7. 7

      Joukko turvapaikan­hakijoita aikoo ylittää rajan Suomesta Ruotsiin mielen­ilmauksena kohtelulleen

    8. 8

      Tanskan poliisi: sukellusveneestä löytyi paljon toimittaja Kim Wallin verta, merestä löydetty naisen ruumis on Kim Wallin

    9. 9

      Mikä nimeksi lapselle? Löydä HS:n vauvannimikoneella sinun ja kumppanisi yhteiset nimisuosikit

    10. 10

      Jokaisen aikuisenkin pitäisi hankkia harrastus – Huonot elintavat ja tylsistyminen heijastuvat koko perheeseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    6. 6

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    7. 7

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    8. 8

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää