Valikko
Kaupunki

Nuorten palvelupiste Ohjaamo halutaan ulkomaille – apua saanut nuori: ”Suunta on edelleen hukassa, mutta perusasiat alkavat olla kunnossa”

Työllisyys- ja sosiaaliasioista vastaava komissaari Marianne Thyssen vieraili viime viikolla Helsingissä tutustumassa Ohjaamon toimintaan.

Komissaari Marianne Thyssen vieraili viime viikolla Helsingissä tutustumassa nuorten palvelupiste Ohjaamon toimintaan.

Komissiossa työllisyys- ja sosiaaliasioista, osaamisesta ja työvoiman liikkuvuudesta vastaavan Thyssenin mukaan Ohjaamo on Euroopan tasolla ainutlaatuinen hanke, ja hän toivoisi mallin otettavan käyttöön myös muissa EU-maissa.

”On todella hienoa, että nuorille tarjotaan tällainen yhdistetty palvelu, eivätkä nuoret joudu kokemaan, että heidät lähetetään aina luukulta toiselle. Pelkästään rahallisten tukien antaminen ei riitä, vaan niiden ohessa pitää aina olla tarjolla myös avustusta esimerkiksi koulu- tai työpaikan etsimiseen”, Thyssen sanoi Helsingin Ohjaamossa järjestetyssä tapahtumassa.

Tapahtumassa pääsivät ääneen myös nuoret, jotka ovat saaneet Ohjaamon kautta apua.

Ohjaamo on yhden luukun periaatteella toimiva, alle 30-vuotiaille tarkoitettu palvelupiste, josta nuoret saavat tukea ja neuvontaa esimerkiksi koulutukseen, työllistymiseen ja tukien saantiin liittyvissä asioissa. Tarjolla on myös ammatinvalintapsykologin sekä terveydenhoitajan vastaanotto. Palvelu on ollut tarjolla vuodesta 2015.

Tähän mennessä noin 6 000 nuorta on vieraillut Helsingin Ohjaamossa. Eniten nuoria askarruttavat työnsaantiin liittyvät asiat, ja Ohjaamossa järjestetäänkin torstaisin työnantajatreffejä, joissa nuoret ja työnantajat voivat tavata.

”Monesti, kun nuoret ottavat meihin yhteyttä, kysymys on kokonaisuuksista. Tullaan kysymään työasioista, mutta sitten esiin tulee muutakin”, kertoo Helsingin Ohjaamon suunnittelija Saana Rantsi.

Hänen mukaansa Ohjaamo on saanut asiakkailtaan eli nuorilta palautelomakkeissa arvosanaksi 9.4 kymmenestä.

Juliane Boy, 22, yksi Thyssenin vierailun aikana puhuneista nuorista, kertoi ottaneensa Ohjaamoon yhteyttä ”syvän epätoivon hetkellä”.

”Opinnot, talous ja asumistilanne olivat sekaisin. Kun soitin Ohjaamoon minulle tuli heti olo, että minua kuunnellaan. Aloin itkeä, se oli niin liikuttavaa.”

Kaikista tärkeintä Boylle oli tunne siitä, ettei hän ei ole yksin.

”Monilla nuorilla ei ole hajua omista oikeuksistaan, että mitä apua ja tukea voisi saada. Osa kavereistani on asunnottomia. Itse olen nyt työkokeilussa Kontulan nuorisotalolla.”

Boy on käyttänyt useita eri Ohjaamon palveluita, kuten käynyt opinto-ohjauksessa.

”En vielä tiedä, mitä haluaisin opiskella. Suunta on edelleen hukassa, mutta perusasiat alkavat olla kunnossa. Tuo turvallisen olon, kun tietää oikeuksistaan.”

Toinen Ohjaamossa puhunut nuori, 26-vuotias Toma Kangastie kertoi rahan huolettavan monia hänen tuntemiaan nuoria.

”Olen käynyt kertomassa Ohjaamon palveluista nuorisotaloilla, ja raha on todella yleinen puheenaihe. Nuoret pohtivat, mistä saisivat toimeentulon, sillä monen perheellä on taloudellisesti vaikeaa.”

Kangastien mukaan moni nuori miettii myös, miten ruokaa laitetaan.

Komissaari Thyssenin tiedossa ei ole toista Ohjaamon kaltaista hanketta Euroopassa. Ranskassa pitkäaikaistyöttömille on hänen mukaansa kehitetty palvelu samalla idealla.

”Ohjaamo on yksi parhaista näkemistäni nuorten tukipalveluista, ja aiomme komissiossa käyttää sitä esimerkkitapauksena.”

Thyssen ei suoraan vastaa kysymykseen siitä, kuinka usein EU:n rahoittamat hankkeet leviävät yhdestä jäsenmaasta toisiin.

”Useimmiten ei ole mahdollista siirtää yhdestä maasta omaksuttua ”palvelupakettia” sellaisenaan toisiin maihin”.

Ohjaamo on saanut Keski-Suomen ELY-keskuksen kautta kolmivuotisen rahoituksen Euroopan sosiaalirahastosta (ESR). Ohjaamo-pisteitä löytyy 40 suomalaiskunnasta. Pääkaupunkiseudulla pisteitä on Helsingin lisäksi Espoossa ja Vantaalla.

Juttua muokattu 25.11. klo 17:05: Juttuun lisätty, että Ohjaamo-pisteitä löytyy 40 suomalaiskunnasta.

Ohjaamo

 Antaa tukea ja neuvontaa esimerkiksi koulutukseen, työllistymiseen ja tukien saantiin liittyvissä asioissa. Tarjolla ovat myös ammatinvalintapsykologin ja terveydenhoitajan palvelut.

 Usean eri ministeriön toteuttama yhteishanke.

 Helsingissä palvelupiste toimii Kampissa Fredrikinkatu 48:ssa maanantaista perjantaihin kello 10–17.

 Palvelupisteet myös Vantaalla ja Espoossa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Nuoret
  • Työ
  • Opiskelu
  • Helsinki
  • Euroopan komissio

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    2. 2

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    3. 3

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät, paistetut koirat odottavat vierailijoita – osa ihmisistä ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun koira on piesty ennen teurastusta

    4. 4

      Naton Euroopan-joukkojen johtaja: Venäjän suuret sotaharjoitukset Valko-Venäjällä voivat osoittautua ”Troijan hevoseksi”

    5. 5

      Suomen ökyhuviloita kaupataan nyt ulkomaisille ostajille – HS:n video näyttää, millaisen huvilan Suomesta saa kahdella miljoonalla eurolla

    6. 6

      Suomi on täynnä kuntia, joissa ulkomaalais­taustaisia on vain kourallinen – kartta osoittaa, että maahanmuutto keskittyy voimakkaasti suuriin kaupunkeihin

    7. 7

      Linkin Parkin laulaja Chester Bennington on kuollut

    8. 8

      Suomalaiset saivat häpeällisen huonon tuloksen, kun eurooppalaisten hiilijalanjäljet pantiin kartalle – Miksi hiilijalanjälki paisuu Suomessa?

    9. 9

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    10. 10

      16-vuotias Linda kiinnostui Isisistä ja karkasi kotoaan Saksasta, nyt hänet on ehkä löydetty Mosulin tunneleista – mallioppilaasta tuli radikaali muutamassa kuukaudessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Lifestyle­bloggaajan elämä on liian ihanaa ollakseen totta – Onko jatkuva ”täydellisen minän” esittely narsistista, nykyaikaa vai osa ihmisyyttä?

    4. 4

      Kela olettaa kämppikseni maksavan asumismenoni

    5. 5

      Suomalaiset saivat häpeällisen huonon tuloksen, kun eurooppalaisten hiilijalanjäljet pantiin kartalle – Miksi hiilijalanjälki paisuu Suomessa?

    6. 6

      Näin stand up -koomikon brändiä suojellaan: Pikkufestivaalin ei annettu käyttää Sami Hedbergin nimeä vitsikilpailun nimessä

    7. 7

      16-vuotias Linda kiinnostui Isisistä ja karkasi kotoaan Saksasta, nyt hänet on ehkä löydetty Mosulin tunneleista – mallioppilaasta tuli radikaali muutamassa kuukaudessa

    8. 8

      Seuraamme melankolisina ja pelokkaina James Bond -kansan surullista bluffia brexit-neuvotteluissa – kansanäänestystä edeltäneiden valheiden mittakaava alkaa tulla esiin

    9. 9

      Despacito on maailman kaikkien aikojen striimatuin kappale – Näistä syistä espanjankielisestä biisistä tuli niin valtaisa megahitti, myös Suomessa

    10. 10

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      11-vuotiaan Taijatuuli Louhivuoren isä joutui taposta vankilaan, ja vapauduttuaan isä tappoi uudestaan – ”Tuo mies on hulluin murhaaja, josta olen kuullut, ja mä rakastan sitä”

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Ruokolahden leijona oli isojen poikien pila – viranomaiset ovat tienneet totuuden 25 vuotta

    9. 9

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    10. 10

      Game of Thrones alkaa – Tällä jutulla pääset kartalle, mistä sarja ja päähenkilöt uudella kaudella jatkavat

    11. Näytä lisää