Valikko
Kaupunki

Sijoitusasuntojen rakentaminen uhkaa ylikuumentua – Vuokraturva: Kovan rahan asuntoja on jo tyhjillään

Sijoitusasuntojen kiivain valmistumisvaihe on vasta alkamassa, vaikka asuntorakentaminen on jo jonkin aikaa käynyt kovilla kierroksilla.

Seuraavan vuoden aikana valmistuu niin paljon kovan rahan vuokra-asuntoja, että uhkana on rahastoasuntojen ylitarjonta ja rakentamisen äkkijarrutus.

”Tämän vuoden kolmas neljännes oli ensimmäinen, jolloin asuntoja valmistui paljon. Valmistuneiden asuntojen määrä kasvaa ainakin ensi syksyyn asti. Vuoden kuluessa valmistuvien kerrostaloasuntojen määrä nousee 27 000 asuntoon, mikä on 10 000 asuntoa enemmän kuin edellisen vuoden aikana”, Foreconin johtava neuvonantaja Pekka Pajakkala sanoo. Yhtiö tuottaa rakennusalalle markkinainformaatiota.

Tällä hetkellä uusista kerrostaloasunnoista noin 9 000–10 000 päätyy Pajakkalan mukaan sijoittajille ja kuluttajat ostavat noin 9 000 asuntoa. Loput ovat Ara-vuokra-asuntoja.

Helsingissä on viime vuosina valmistunut noin 1 500 kovan rahan vuokra-asuntoa vuodessa. Ensi vuonna määrä nousee 2 500 asuntoon. Koko pääkaupunkiseudulle valmistuu ensi vuonna ar­violta noin 5 000 kovan rahan vuokra-asuntoa rahastoille ja muille sijoittajille. Vuokra-asunnoista on pulaa, mutta nopeasti kasvava vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen tarjonta saattaa ylittää maksukykyisten vuok­ralaisten määrän.

”Nykyinen asuntorakentamisen taso ei ole kestävä. Merkkejä alamäestä on jo nähtävissä. Lupien määrän kasvu on pysähtynyt Suomessa ja kääntynyt laskuun esimerkiksi Helsingissä”, Pajakkala sanoo.

Kuluttajien asunnonostoaikeet ovat hänen mukaansa niin matalalla, ettei kuluttajakauppa riittäisi korvaamaan rahastotuotannon vähenemistä.

Tilastokeskuksen mukaan pääkaupunkiseudulla solmittiin vuonna 2015 noin 8 000 vapaarahoitteisen asunnon vuokrasopimusta, kun luvussa ovat mukana myös käytetyt asunnot. ”Uusien asuntojen lisätarjonta on niin suurta, että vuokralaisten löytyminen vaikeutuu tästä eteenpäin.”

Sijoitusasuntojen ylitarjonta voi Pajakkalan mukaan johtaa vuokrien ja asuntohintojen nousun pysähtymiseen tai kääntymiseen laskuun. ”Se olisi hyvä asia asunnon ostajan ja vuokraajan kannalta, mutta haittaisi rakentamisen tasapainoista kehitystä”, Pajakkala sanoo.

Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Sami Pakarinen arvioi Pajakkalan tapaan, että rahastot vähentävät asuntojen hankintaa ja asuntorakentaminen vähenee ensi vuonna.

”Ensi vuoden asuntorakentamisen kohtalonkysymys on, jatkuuko asuntorahastojen aktiivisuus. Riski asuntoaloitusten alastulosta on kohtuullisen iso. Toivottavasti sijoittajien ryntäys asuntomarkkinoille ei pääty äkil­liseen vetäytymiseen”, Paka­rinen sanoo.

Sijoittajien mahdollinen vetäytyminen laskisi asuntoaloitusten määrää huomattavasti.

”VTT:n arvioima pitkän aikavälin asuntotarve on 35 000 asuntoa vuodessa, vaikka maahanmuutto kasvaisi 60 prosentilla. Nykytasolta voitaisiin ihan hyvin tulla jonkin verran alaspäin, kunhan tuotantomäärä pysyisi tasaisena. Se olisi sekä rakentajien että ennen kaikkea koko yhteiskunnan kannalta tärkeää.”

Pakarinen kuitenkin uskoo, että sijoittajien mahdollinen vetäytyminen on tilapäistä. ”Asuntorahastot ovat tulleet Suomeen jäädäkseen. Alkurysäys on vaan ollut liian voimakas.”

Vuokraturvan hallituksen puheenjohtajan Timo Metsolan mukaan asuntorahastoilla on jo vuokra-asuntoja tyhjillään.

Reilun tonnin kaksioiden vuokraamisessa esimerkiksi Espoossa on ollut hänen mukaansa vaikeuksia jo viime vuoden lopulta saakka.

”Asuntoja on tuotettu liikaa samalle kohderyhmälle, hyvätuloisille kaksioiden vuokraajille.”

Rahastot ovat Metsolan mukaan kiertäneet asuntojen tyhjäkäyntiongelmaa tekemällä lyhyitä vuokrasopimuksia matalammilla vuokrilla. Silloin pitkäaikaisille asukkaille jäävät korkeammat vuokrat, mikä voi johtaa vuokrien alentamisvaatimuksiin.

Metsolan mukaan rahastot ovat myös joutuneet vuokraamaan asuntojaan isommille perheille ja toimeentuloasiakkaille. Se heikentää asuntojen vuokraamista varsinaiselle kohderyhmälle.

”Jos korjausliike tehdään nyt, ongelma ei ole vielä tullut syliin. Jotkut selviävät vähemmillä vaurioilla, toisille seuraa enemmän vaikeuksia. Mutta jos kaksioita rakennetaan nykytahtia vielä 1,5 vuotta, kaikki kaksioita omistavat rahastot ovat vaikeuksissa, myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella”, Metsola sanoo.

Rakennusliikkeiden ”juhla” kestää Metsolan mukaan niin kauan, kun asunnot siirtyvät eteenpäin rahastoille. Rahastojen vaikeudet voisivat kuitenkin tuoda hankaluuksia myös rakentajille.

Premicon (aikaisempi Asuntoverstas) osakas Samuel Tuomola sanoo, että hän on varoitellut vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen liian suuresta määrästä ensimmäisen kerran jo vuonna 2014.

”Rahastot ovat hinnoitelleet asunnot markkinavuokrien ylärajoille. Maksajia ei kuitenkaan ole niin paljoa kuin kuviteltiin. Me huomasimme jo pari vuotta sitten, että vapaarahoitteisten asuntojen vuokraaminen ei ole enää jakelubisnestä samaan tapaan kuin vuosikymmenen alussa”, Tuomola sanoo.

Tuomolan mukaan asuntorahastoilla on edessään asuntojen tyhjäkäyntiä tai vuokrien pudottamista. Hän ei kuitenkaan usko, että rahastot ryhtyvät isommassa määrin myymään asuntojaan.

”Me emme ole havainneet minkäänlaisia merkkejä vuokra-asuntokysynnän hiipumisesta. Talot ovat täynnä, vuokrausaste on 96–97 prosenttia”, LähiTapiolan kiinteistörahastojohtaja Kim Särs sanoo.

LähiTapiola hankkii lisää asuntoja ”aika lailla entiseen malliin”.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Asuntosijoittaminen
  • vuokra-asunto
  • Rakentaminen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Oikeustieteilijät pöyristyivät: Suomessa ei ole kahdeksaan kuukauteen hallitusta ja presidenttiä valvovaa oikeuskansleria – ”Täysin kestämätöntä perustuslain kannalta”

    2. 2

      Tutkimus: Noin puolet suomalais­nuorista ei koe mitään puoluetta omakseen – nuorten kielteisyys romaneja kohtaan yllätti tutkijat

    3. 3

      Kun veli sairastui skitsofreniaan, Tiina Tuomisen elämässä alkoi vuosien salailu: ”Kun kerroin työkavereille, tajusin, miten paljon salaisuus oli syönyt minua”

    4. 4

      Ilmavaivoja ruisleivästä, ummetusta mustikoista – Katso, missä ruoka-aineissa saattaa piillä vatsavaivojen syy

    5. 5

      Kesätorstaisin Mauno Koivistolle ei saanut puhua politiikkaa, muuten seuraukset olivat tylyt – lentopallokaverit muistelevat peli-iltoja Kultarannassa

    6. 6

      Kiky-sopimus teki monien helatorstaista tavallisen työpäivän, eikä se miellytä kaikkia – ”Toki tämä päähän ottaa”

    7. 7

      New York Times: Venäläiset keskustelivat, miten Trumpiin voisi vaikuttaa

    8. 8

      ”Olennaista on miehen ja naisen välinen valtataistelu” – Sofia Coppolan uudessa elokuvassa naiset tarjoavat itseään mihin hintaan tahansa

    9. 9

      Jimi Hendrix ei päässyt Helsingissä keikkaillessaan sisään ravintolaan

    10. 10

      Mauno Koiviston edeltäjän hautajaiset olivat spektaakkeli, jonka lehtikuvaaja ikuisti korkeuksista – ”Silloin ei ollut rahasta kiinni”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rohkeinta on olla intiimi – Aikuisten seksipuhe on usein teinien tasolla

    2. 2

      Täytyykö kolmekymppisistä repiä kaikki irti, pohtii 34-vuotias isä ja luokanopettaja – Nyt hän hoitaa kotona lapsia, jotta ei tarvitse myöhemmin katua

    3. 3

      Kiky-sopimus teki monien helatorstaista tavallisen työpäivän, eikä se miellytä kaikkia – ”Toki tämä päähän ottaa”

    4. 4

      Oikeustieteilijät pöyristyivät: Suomessa ei ole kahdeksaan kuukauteen hallitusta ja presidenttiä valvovaa oikeuskansleria – ”Täysin kestämätöntä perustuslain kannalta”

    5. 5

      Kaupunkipyörien palautuksissa ongelmia, käyttäjät saaneet lähes sadan euron mätkyjä – ”Kyllä tällaisesta väärinymmärryksestä johtuvat tilanteet on lähtökohtaisesti hyvitetty”

    6. 6

      Leonardo da Vincin äidin arvoitus ratkesi viimein: Keksijä-taiteilija oli 15-vuotiaan orpotytön lapsi, josta varttui aikamme ylistetyin nero

    7. 7

      Video näyttää golfkentällä löntystelevän karhun – poliisi varoittaa Espoossa liikkuvasta yksilöstä

    8. 8

      Alkoholi­lain uudistus voi kaatua kokonaan – keskusta vastustaa vahvojen juomien tuloa kauppoihin

    9. 9

      Heikki Aittokosken essee: Kauna on aikamme avainsana, ja toistuvat terrori-iskut voivat panna Euroopan vielä kovalle koetteelle

    10. 10

      Tytöt ja nuoret naiset tinkivät ehkäisystä rahanpuutteen takia – ”Asun yksin ja mietin, ostanko ruokaa vai e-pillereitä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      200 tonnia kemikaaleja muutti rehevöityneen suomalais­järven turkoosin­kirkkaaksi kuin Välimeri – ”Muutos on aivan uskomaton”

    2. 2

      Britannia ei usko Manchesterin pommittajan toimineen yksin, poliisi otti kiinni lisää ihmisiä

    3. 3

      Luokkahyppy voi myös kaduttaa – yliopistoon päätynyt duunarin lapsi ikävöi takaisin työväenluokkaan

    4. 4

      Keskustelutilaisuus päättyi riitaan: Taloustieteen huippuprofessori kyllästyi Suomeen, irtisanoutui ja palaa takaisin Ruotsiin – ”Tutkimustiedolla ei ole täällä juuri mitään merkitystä”

    5. 5

      Luokkajako lentokoneessa näkyy ilmaraivona

    6. 6

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    7. 7

      Kemikaalein puhdistettu järvi nousi supersuosituksi, video veden alta todistaa häkellyttävän hyvän näkyvyyden: ”Norjan meret jäävät toiseksi”

    8. 8

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    9. 9

      Kauppatieteiden opiskelija havahtui turhanpäiväiseen kulutukseensa ja alkoi vältellä kaikkea muoviin pakattua – nyt hän tekee jopa deodoranttinsa itse

    10. 10

      Onko tämä kaikkien aikojen seuramatka? 800 suomalaista lähtee Afrikkaan testaamaan ripulirokotetta, joka voi pelastaa miljoonia lapsia – sinä voit hakea mukaan matkalle

    11. Näytä lisää