Kaupunki

Guggenheim ei ole ainoa laatuaan – Helsingin paraatipaikkojen suunnitelmat ovat usein kuihtuneet kokonaan tai toteutuneet riisuttuina

Töölönlahdelle soviteltiin tanssipaviljonkia, Kanavaterminaalin paikalle Armi-taloa. Moni rakennushanke jää pelkäksi havainnekuvaksi.


Helsingin kaupunginvaltuuston keskiviikkona torppaama Guggenheimin taidemuseo ei ole suinkaan ainoa rakennushanke, jolla on ollut kivinen tie Helsingissä. Pääkaupungissa on ollut vireillä useita kunnianhimoisia projekteja, jotka ovat jääneet vain haaveiksi. Osa niistä on haudattu kokonaan, osassa lopputulos on käsistä karanneiden kustannusten tai muiden syiden takia kompromissi.

Muistatko nämä?

Töölönlahden tanssipaviljonki

Tulipalo tuhosi VR:n makasiinirakennukset keväällä 2006, minkä jälkeen alueelle alettiin hahmotella uutta käyttöä. Nosturiyrittäjä ja tanssimusiikin ystävä Pekka Niska pyrki sitkeästi saamaan Töölönlahdelle tanssipaviljongin tai -makasiinin. Rakennukseen liittyviä erimielisyyksiä puitiin hallinto-oikeudessa asti, ja hanke kuopattiin lopullisesti vuonna 2010. Niska itse oli tosin ilmoittanut jo edellisvuonna vetäytyvänsä projektista sairastumisensa vuoksi. Tanssipaikan sijasta alueelle rakennetaan parhaillaan keskustakirjastoa.


Finlandiapuisto

Pääosin jättömaana olleelle alueelle makasiinien raunioiden ja Töölönlahden väliin on yritetty saada hulppeaa Finlandiapuistoa. Viheralueen 66 miljoonan euron hinta oli kuitenkin liikaa Helsingin kaupunginvaltuustolle, joka torppasi projektin keväällä 2014.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Viime kesänä samalle paikalle valmistui huomattavasti edullisempi Töölönlahden puisto, joka maksoi alle kuusi miljoonaa euroa. Alkuperäisestä suunnitelmasta karsittiin pois muun muassa kaikki vesialtaat. On mahdollista, että puistoa muovataan prameammaksi joskus tulevaisuudessa.


Jätkäsaaren 33-kerroksinen tornihotelli

Norjalainen kiinteistösijoittaja Arthur Buchardt ryhtyi junailemaan vuonna 2011 pilvenpiirtäjää Jätkäsaareen. Hanke joutui vastatuuleen, koska rakennuskompleksia pidettiin liian massiivisena. Buchardt oli saanut pettyä Helsingin poliittiseen päätöksentekoon jo aiemmin, kun hänen Kanavaterminaalin paikalle Katajanokalle kaavailemansa design-hotelli tyrmättiin vuonna 2010. Sittemmin samaan kohtaan pyrki Guggenheim-museo – siis ennen kuin sitä alettiin sovitella huonolla menestyksellä Etelärantaan.

Buchardtin sinnikkyys kuitenkin palkittiin lopulta, kun Clarion-hotelli avautui Jätkäsaaressa syksyllä 2016. Torni oli kuitenkin kutistunut vain 16-kerroksiseksi.


Armi-talo

Entisen Kanavaterminaalin tontti Katajanokalla on ollut varsinainen kovan onnen tontti, jos asiaa tarkastelee siihen suunniteltujen isojen rakennushankkeiden kannalta. Jo ennen Guggenheimia ja Arthur Buchardtin design-hotellia laivaterminaalin paikalle oli tulossa muotoilun ja rakennustaiteen keskus Armi-talo.

Taloa suunniteltiin 2000-luvun alussa, mutta hanke kuihtui lopullisesti vuonna 2005. Tämä johtui erityisesti siitä, että merkittävä rahoittaja eli valtio sitoutui ensin Musiikkitalon toteuttamiseen, eikä eniten tilaa Armista varannut Design Forum halunnut lopulta enää Katajanokalle. Design Forumia ylläpitävä Suomen Taideteollisuusyhdistys piti Katajanokkaa liian syrjäisenä paikkana ja asettui Erottajalle.

Tällä hetkellä Kanavaterminaalin sijoilla on maailmanpyörä ja merikylpylä Allas. Niiden on kuitenkin tarkoitus olla vain väliaikaisia ratkaisuja.


Hotelli Linnanmäen vesilinnaan

Linnanmäen huvipuiston alueella on kaksi jo pitkään muussa kuin alkuperäisessä käyttötarkoituksessa toiminutta vesilinnaa. Niihin on suunniteltu jos jonkinlaista, mutta hankkeet ovat kaatuneet tai ne ovat jäissä.

Vanhempaan eli suorakulmaiseen vesilinnaan soviteltiin 2000-luvun alkupuolella hotellia, mutta projekti kaatui omaan mahdottomuuteensa. Vuonna 2008 kävi ilmi, että rakennuksen vesieristyksessä käytetyn kivihiilitervan poistaminen tulisi erittäin kalliiksi. Ainetta ei olisi voinut jättää sijoilleenkaan, koska se on myrkyllistä. Lisäksi päänvaivaa aiheutti se, että rakennussuojelu olisi mahdollisesti estänyt ikkunoiden puhkomisen vesilinnan seiniin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kaupunkisuunnittelu
  • Rakennukset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Nobinan lakko alkoi pääkaupunkiseudun bussiliikenteessä – kaikki nämä linjat uhkaavat pysähtyä

    2. 2

      Krista heräsi siihen, että häntä raiskattiin – Helsingin poliisin tilastoissa toistuu klassinen tarina

    3. 3

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    4. 4

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    5. 5

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    6. 6

      Ymmärrän, miksi presidentti Trumpia ketuttaa

    7. 7

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    8. 8

      ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    9. 9

      Vapaa-ajan tissuttelu aiheuttaa töissä virheitä enemmän kuin moni ajattelee – Viinin lipittelijät pitäisi lähettää lenkille

    10. 10

      Merika Kallionpää oli uskonnollisen yhteisönsä tähti, kun häntä varoitettiin toisesta uskovasta naisesta – suhde ja kaapista tuleminen syöksivät Kallionpään sivuraiteelle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    2. 2

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    3. 3

      Nobinan lakko alkoi pääkaupunkiseudun bussiliikenteessä – kaikki nämä linjat uhkaavat pysähtyä

    4. 4

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    5. 5

      ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    6. 6

      ”Ehtivät he sen sanoa, että olen mätäpaise” – Tom-Kristian Heinäaho kasvoi Jehovan todistajaksi ja nousi liikkeen vanhimmistoon, mutta sitten runokilpailu paljasti hänen salaisuutensa

    7. 7

      Merika Kallionpää oli uskonnollisen yhteisönsä tähti, kun häntä varoitettiin toisesta uskovasta naisesta – suhde ja kaapista tuleminen syöksivät Kallionpään sivuraiteelle

    8. 8

      ”Älä nyt pelästy, isäsi tulee kuolemaan”, outo ääni varoitti – Tutkija päätyi sattumalta tekemään väitöskirjan suomalaisten yliluonnollisista kokemuksista

    9. 9

      Huono palkka ja raskas arki – moni lastentarhan­opettaja harkitsee alan vaihtamista: ”Tuli kiky ja lomarahat meni”

    10. 10

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    5. 5

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    6. 6

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    7. 7

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    8. 8

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    11. Näytä lisää