Valikko
Kaupunki

Kaksi merihätään joutunutta rakennusmiestä pelastettiin Helsingin edustalla

Veden täyttämän veneen rantaan hinaaminen osoittautui haastavaksi tehtäväksi kovassa merenkäynnissä.

Rakennustarvikkeita kuljettanut työvene alkoi upota Santahaminan eteläpuoleisella Helsingin merialueella maanantaina aamupäivällä. Veneestä pelastettiin kaksi miestä.

Meripelastusjohtaja Marko Siro Suomenlahden merivartiostosta kertoo, että rakennusmiehet olivat matkalla Isosaaresta Santahaminaan. Merivartiosto vastaanotti hätäilmoituksen kello 10.38.

”Siinä on tullut ilmeisesti yksi isompi aalto, ja vene otti keulan kautta vettä sisäänsä”, Siro sanoo.

Noin 10-metriseen veneeseen pääsi niin paljon vettä, etteivät kyydissä olleet miehet pystyneet poistamaan sitä riittävän nopeasti. Näin ollen vene alkoi upota.

Miehet pelastettiin Siron mukaan paikalle sattuneeseen Puolustusvoimien yhteysalukseen. Paikalle hälytettiin myös Helsingin merivartioaseman partiovene ja lähistöllä ollut luotsivene. Ilman vammoja ja veden varaan joutumista selvinneet miehet pääsivät luotsiveneen kyydillä Santahaminaan.

Viranomaiset keskittyivät tämän jälkeen pelastamaan uppoamaisillaan ollutta venettä. Siirto-operaatiosta sukeutui kovan merenkäynnin vuoksi haastava. Vene oli myös raskas liikuteltava, koska se oli täynnä vettä.

Veneen siirtämiseen kuluikin useita tunteja. Merivartiostosta kerrottiin alkuillasta, että vene oli saatu hinattua rantaan Santahaminaan.

Merivartioston mukaan veneessä oli vain vähäinen määrä polttoainetta, josta osa pääsi vuotamaan mereen.

Suomenlahden merivartiosto tutkii onnettomuuden syytä. Siro kertoo, että esiin ei ole tullut viitteitä, joiden mukaan haverin syyksi olisi syytä epäillä jonkinlaista laiminlyöntiä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Veneilyonnettomuudet
  • Veneily

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Uusi Vain elämää -osallistujalista on pöyristyttävä – eikä se ole edes tulevan kauden pahin ongelma

    2. 2

      Tämän opin seksityöntekijöiden arjesta Suomessa kun katsoin uuden kotimaisen dokumentin

    3. 3

      Nimimerkki Musta Pekka mielipidesivulla: Työttömyyteni jatkuessa tunnen vihaa päättäjiä ja yhteiskuntaa kohtaan

    4. 4

      Vieraiden miesten treffipyyntöjä, uhkailua ja savukaasupanos työpaikalla – kostoa hautonut asiakas vainosi vuosia Marjo Oinosta

    5. 5

      Berner kaavailee kaikkien puolueiden parlamentaarista komiteaa hoitamaan liikenneuudistusta – ”Nyt tarvitsen kolme minuuttia ajatusten kasaamiseksi”

    6. 6

      Puhos oli voimiensa päivinä Suomen ostareista suurin ja ihmeellisin – Muistatko enää Itiksen varjoon jämähtänyttä ”lättänää”?

    7. 7

      Superbakteereita vastaan täytyy keksiä aivan uusia keinoja tai taistelu on hävitty: ”Meidän täytyy taas tottua siihen, että lapset kuolevat”

    8. 8

      Lennonjohto suositteli hyppäämistä, Martin Saarikangas ei totellut – pakkolasku pienkoneella veteen teki ”Iso-Masasta” telakkamiehen

    9. 9

      Rocktähtien sanat kovenevat Trumpia kohtaan – Bruce Springsteen ryhtyi julistamaan presidentin vastaista ”uutta vastarintaa”

    10. 10

      Onneton autoverodraama on osoitus poliittisen pelisilmän puutteesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Aikuiset ovat nykyään aivan kuin teinejä

    2. 2

      Superbakteereita vastaan täytyy keksiä aivan uusia keinoja tai taistelu on hävitty: ”Meidän täytyy taas tottua siihen, että lapset kuolevat”

    3. 3

      CNN otti Trumpin virkaanastujaisista uskomattoman kuvan – yleisön voi laskea vaikka yksitellen

    4. 4

      Vieraiden miesten treffipyyntöjä, uhkailua ja savukaasupanos työpaikalla – kostoa hautonut asiakas vainosi vuosia Marjo Oinosta

    5. 5

      Merenrantaan hamuava suuryritys saa Helsingiltä erityiskohtelua – Luonnonsuojelija: Suosiiko Jussi Pajunen tytärtään?

    6. 6

      Rocktähtien sanat kovenevat Trumpia kohtaan – Bruce Springsteen ryhtyi julistamaan presidentin vastaista ”uutta vastarintaa”

    7. 7

      Onneton autoverodraama on osoitus poliittisen pelisilmän puutteesta

    8. 8

      Ministeri Berner: Liikenneverkko­yhtiön valmistelu keskeytetään, autoverosta ei luovuta

    9. 9

      Nuoren naisen katoaminen kuohuttaa Islannissa – Murhamysteeriin liittyy grönlantilainen kalastusalus, veritahra vuokra-autossa ja 20 kiloa hasista

    10. 10

      Nimimerkki Musta Pekka mielipidesivulla: Työttömyyteni jatkuessa tunnen vihaa päättäjiä ja yhteiskuntaa kohtaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

    2. 2

      CNN otti Trumpin virkaanastujaisista uskomattoman kuvan – yleisön voi laskea vaikka yksitellen

    3. 3

      Trump suuttui median uutisoimasta vaatimattomasta yleisömäärästä – ilmakuvat näyttävät karun totuuden virkaanastujaisista

    4. 4

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    5. 5

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    6. 6

      Miehen epäillään tunkeutuneen sikalaan ja paritelleen karjun kanssa Oulun seudulla

    7. 7

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    8. 8

      Tältä me näytämme aamulla bussissa ja metrossa – Akseli Valmusen kuvareportaasi

    9. 9

      Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä – katso HS:n koneesta, puuttuuko kotikulmiltasi naisia vai miehiä

    10. 10

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    11. Näytä lisää