Kaupunki

Vantaan lastensuojelulle rajut moitteet: hädässä olevat lapset on jätetty odottamaan tulevaisuuden ”kehityssuunnitelmia”

Yksittäinen hädässä oleva lapsi ei voi jäädä odottamaan tulevaisuuden isoja rakenteellisia muutoksia, viranomainen linjaa.

Vantaan lastensuojelu on saanut aluehallintovirastolta jo toiset moitteet lyhyen ajan sisällä. Tällä kertaa Avi antoi huomautuksen lastensuojelusta vastaaville viranhaltijoille.

Huomautuksessa todetaan, että viranomainen on laiminlyönyt kaksi asiaa. Lapset eivät ole päässeet tapaamaan sosiaalityöntekijää riittävästi ja vastuusosiaalityöntekijää ei ole aina nimetty kuten laki edellyttää.

Nyt tehty päätös perustuu lastensuojelun työntekijöiden itse työpaikastaan alkuvuonna tekemään kanteluun Tikkurilan alueelta. Aiemmin joulukuussa Avi otti kantaa yksityishenkilön 2014 tekemään kanteluun. Senkin perusteella Vantaa sai moitteita.

Tuoreessa päätöksessä otetaan kantaa aiempaa kovemmin sanoin. Aluehallintoviraston mukaan yksittäisten lasten tarpeet ja oikeudet eivät voi jäädä odottamaan, että kaupunki tekee rakenteellisia muutoksia ja kehityssuunnitelmia.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Lastensuojelun kriisi koskee monia muitakin kuntia Suomessa. Laajemmin ongelmat nousivat esiin, kun Helsingissä kahdeksanvuotias tyttö murhattiin ja hänestä vastuussa olleet viranomaiset tuomittiin myöhemmin oikeudessa.

Vantaan kohdalla asioista alettiin puhua julkisesti laajemmin syksyllä 2014. Tuolloin joukko lastensuojelun työntekijöitä esitti Helsingin Sanomissa hätähuudon. He kokivat, että on vain ajan kysymys milloin joku lapsi saattaa jopa kuolla, kun perheiden asioita ei ehditä kunnolla hoitaa.

Vantaa teki lastensuojelun kehittämisestä selvityksen, jossa ehdotettiin useita kehittämistoimenpiteitä. Työntekijöiden kaipaamia lisävoimia ei kuitenkaan luvattu.

Työntekijöistä osa teki siksi erityisesti Tikkurilan alueen tilanteesta kantelun vuoden alussa, koska he kokivat tilanteen pahentuneen entisestään.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Lastensuojelu
  • Vantaa
  • Tikkurila
  • Aluehallintovirasto
  • Maija Aalto

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Heti ensimmäinen yhteydenotto te-toimistosta oli uhkauskirje –Työttömiä kohdellaan kuin rikollisia

    2. 2

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    3. 3

      Jaakko Hissa tapasi Pohjois-Korean ”Suuren johtajan” kaksi kertaa ja huomasi oudon muodonmuutoksen: ”Valkoinen puku, sikari kädessä, kuin keskiamerikkalainen porho”

    4. 4

      Pohjois-Korea uhkasi uudella vetypommilla, diktaattori haukkui Trumpin mielenvikaiseksi

    5. 5

      Uusittu Napakymppi oli juuri niin köppäinen kuin edeltäjänsäkin: Kaitsun tunnari, tärisevät treffailijat ja muut olennaiset ovat mukana edelleen – ja se on ihanaa

    6. 6

      Internet ei saa tästä tarpeekseen: häissä pettymyksensä avoimesti osoittava pikkutyttö

    7. 7

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    8. 8

      Suomalaisissa yliopistoissa tutkijoiden on pakko opettaa, ja siitä kärsivät opiskelijat – ”Huippuopettaja on nöyrä”, sanoo palkittu professori

    9. 9

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    10. 10

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    2. 2

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    3. 3

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    4. 4

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    5. 5

      Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

    6. 6

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Suomalaisen yleisin ansio on 2 500 euroa – katso palkat ammateittain ja vertaa laskurilla omaa palkkaasi muihin iän ja koulutuksen mukaan

    9. 9

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    10. 10

      Nimikiista kuumenee! Opiskelijaporukka kaappasi Tampereen yliopiston englanninkielisen osoitteen – ehdottavat yliopiston nimeksi Tampereen ei-turkulaista yliopistoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    8. 8

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    11. Näytä lisää