Valikko
Kaupunki

Auto ajoi ihmisten päälle Siilitien metroaseman lähellä, neljä loukkaantui – Poliisi: kuljettaja mahdollisesti saanut sairauskohtauksen

Poliisin tekemissä alustavissa tutkimuksissa ei ole todettu viitteitä tahallisuudesta tai päihteistä. Tapausta tutkitaan muun muassa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Ainakin neljä ihmistä loukkaantui, kun auto ajoi ihmisten päälle Siilitien metroaseman lähellä Helsingissä lauantaina iltapäivällä. Pelastuslaitos sai hälytyksen turmasta kello 13.46.

Poliisin mukaan turma-auton kuljettaja oli mahdollisesti saanut sairauskohtauksen ja menettänyt kuljettamansa ajoneuvon hallinnan. Poliisin tekemissä alustavissa tutkimuksissa ei ole todettu viitteitä tahallisuudesta tai päihteistä.

”Tapausta tutkitaan nyt törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena sekä vammantuottamuksina, joista osan tekomuoto on törkeä”, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Pekka Seppälä.

Seppälän mukaan poliisi on määrännyt turma-auton kuljettajan väliaikaiseen ajokieltoon. Lopullisen arvion tekemiseen kulunee viikkoja.

Turmassa loukkaantui kolme ihmistä vakavasti ja yksi lievästi. Yksi loukkaantuneista on turma-auton kuljettaja. Vakavimmat vammat sai noin 20-vuotias nainen.

Poliisin mukaan lievemmin vammoin selvisivät noin 60-vuotias mies ja noin 40-vuotias nainen. Poliisi on päässyt kuulemaan kuljettajaa, ja tämä on antanut alustavan selvityksen asiasta. Kuljettaja on määrätty väliaikaiseen ajokieltoon.

Poliisi kertoi Ilta-Sanomille, että Volvo-merkkisessä autossa oli virolaiset rekisterikilvet, mutta ei ottanut kantaa kuljettajan kansallisuuteen.

Pelastuslaitoksen mukaan tapauksessa kolhiintui yhteensä kahdeksan autoa.

HS:n paikalla olleen toimittajan Jukka Vuorion mukaan paikalla oli lauantaina puoli kolmen aikaan seitsemän pelastuslaitoksen ja kolme poliisin yksikköä. Alue oli eristetty poliisin nauhoin, ja liikenne oli poikki. Myöhemmin iltapäivällä paikalle jäi enää muutama poliisipartio.

”Paikalla olevat kertoivat, että farmarimallinen henkilöauto tuli Länsi-Herttoniemen suunnasta ja ajoi metroaseman parkkipaikalle johtavan suojatien yli kovaa vauhtia, jolloin ihmisiä jäi alle. Jo sitä ennen auto oli ilmeisesti törmännyt toiseen autoon. Siitä auto oli jatkanut parkkipaikalle ja osunut siellä olleisiin autoihin”, Vuorio kertoo.

HS:n tavoittaman silminnäkijän mukaan auto kulki pitkin jalkakäytävää.

”Näyttää siltä että auto on ajanut renkaanjäljistä päätellen jalkakäytävällä pitkän matkaa ja runnonut toisen auton yli”, silminnäkijä kertoo.

”Tämän jälkeen se on kyntänyt jalankulkijoita pitkin matkaa. Pidemmällä oli kolme uhria lisää.”

Lisää silminnäkijöiden havaintoja voit lukea tästä jutusta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Liikenneonnettomuudet
  • Helsinki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Uusi Vain elämää -osallistujalista on pöyristyttävä – eikä se ole edes tulevan kauden pahin ongelma

    2. 2

      Jos et jaksa venytellä, tee edes tämä – asiantuntija näyttää kaksi liikettä, jotka huoltavat koko kehon

    3. 3

      Tämän opin seksityöntekijöiden arjesta Suomessa kun katsoin uuden kotimaisen dokumentin

    4. 4

      ”Epävarmat teinit” yrittivät ryöstöä Kaisaniemen puistossa – ”Oletko aivan varma tästä?” uhri kysyi ja epäillyt lähtivät pakoon

    5. 5

      Professorineuvosto esittää vähimmäispalkan alennusta ”alimman taitotason” työntekijöille ja maahanmuuttajille

    6. 6

      Nimimerkki Musta Pekka mielipidesivulla: Työttömyyteni jatkuessa tunnen vihaa päättäjiä ja yhteiskuntaa kohtaan

    7. 7

      Berner puolustaa kohuttua autovero­ehdotustaan ja moittii muita kestokyvyn puutteesta – ”Väliaikaisia markkinahäiriöitä olisi voitu kestää”

    8. 8

      Vieraiden miesten treffipyyntöjä, uhkailua ja savukaasupanos työpaikalla – kostoa hautonut asiakas vainosi vuosia Marjo Oinosta

    9. 9

      Kisspeptiini-hormoni tekee heteromiehistä himokkaampia ja lisää kilpailuviettiä, osoittaa tutkimus

    10. 10

      Pekingissä vastareaktio Trumpin puheille: Kiinan on saatava lisää ydinaseita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Aikuiset ovat nykyään aivan kuin teinejä

    2. 2

      Superbakteereita vastaan täytyy keksiä aivan uusia keinoja tai taistelu on hävitty: ”Meidän täytyy taas tottua siihen, että lapset kuolevat”

    3. 3

      Uusi Vain elämää -osallistujalista on pöyristyttävä – eikä se ole edes tulevan kauden pahin ongelma

    4. 4

      Vieraiden miesten treffipyyntöjä, uhkailua ja savukaasupanos työpaikalla – kostoa hautonut asiakas vainosi vuosia Marjo Oinosta

    5. 5

      Merenrantaan hamuava suuryritys saa Helsingiltä erityiskohtelua – Luonnonsuojelija: Suosiiko Jussi Pajunen tytärtään?

    6. 6

      Tämän opin seksityöntekijöiden arjesta Suomessa kun katsoin uuden kotimaisen dokumentin

    7. 7

      Nimimerkki Musta Pekka mielipidesivulla: Työttömyyteni jatkuessa tunnen vihaa päättäjiä ja yhteiskuntaa kohtaan

    8. 8

      Rocktähtien sanat kovenevat Trumpia kohtaan – Bruce Springsteen ryhtyi julistamaan presidentin vastaista ”uutta vastarintaa”

    9. 9

      Onneton autoverodraama on osoitus poliittisen pelisilmän puutteesta

    10. 10

      Ministeri Berner: Liikenneverkko­yhtiön valmistelu keskeytetään, autoverosta ei luovuta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

    2. 2

      CNN otti Trumpin virkaanastujaisista uskomattoman kuvan – yleisön voi laskea vaikka yksitellen

    3. 3

      Trump suuttui median uutisoimasta vaatimattomasta yleisömäärästä – ilmakuvat näyttävät karun totuuden virkaanastujaisista

    4. 4

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    5. 5

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    6. 6

      Miehen epäillään tunkeutuneen sikalaan ja paritelleen karjun kanssa Oulun seudulla

    7. 7

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    8. 8

      Tältä me näytämme aamulla bussissa ja metrossa – Akseli Valmusen kuvareportaasi

    9. 9

      Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä – katso HS:n koneesta, puuttuuko kotikulmiltasi naisia vai miehiä

    10. 10

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    11. Näytä lisää