Kaupunki

Helsinkiläispoliitikko Olli Sademies kiisti kiihottamissyytteet – idea afrikkalaismiesten steriloinnista oli ”vain ehdotus”

Syyttäjän mukaan maahanmuutosta voidaan keskustella ilman loukkaavia ääri-ilmaisuja.

Afrikkalaismiesten pakkosterilisaatiota ehdottaneelle helsinkiläispoliitikolle Olli Sademiehelle luettiin keskiviikkona Helsingin käräjäoikeudessa syytteet kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Varavaltuutettuna toiminut Sademies on jo saanut potkut perussuomalaisista räväköiden kirjoitustensa takia. Hänet on myös erotettu valtuustoryhmästä.

Sademies sai syytteen kolmesta Facebook-sivuilla vuonna 2015 julkaisemastaan kirjoituksesta. Ensimmäisessä hän antoi syyttäjän mukaan ymmärtää, että kaikki turvapaikanhakijat ovat tulleet Suomeen paremman elintason perässä. Hän kehotti pakkosterilisoimaan afrikkalaiset miehet lisääntymisen hillitsemiseksi.

Toisessa kirjoituksessaan Sademies kehotti torjumaan muslimien hyökkäykset ruiskuttamalla heidän päälleen sianverta sisältävää sprayta. Tämän jälkeen saastaiseksi muuttunut ”musulmaani” ei enää pääsisi taivaaseen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kolmannessa postauksessaan Sademies ehdotti sadan turvapaikanhakijan karkottamista jokaista maahantulijan tekemää raiskausta kohden. Hän myös puhui turvapaikanhakijoista elukoina.

Sademies kiisti syyllistyneensä rikokseen. Hänen mielestään kiihottamispykälää ei pitäisi soveltaa, koska se on perustuslain vastainen. Hän vetosi sananvapauteen ja luki pätkiä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) linjauksista.

Sademiehen mukaan hän teki kirjoituksessaan vain ehdotuksia, jotta asiat otettaisiin harkintaan.

”Poliitikkona mulla on oikeus tehdä erilaisia ehdotuksia”, hän sanoi. ”Harkinta ei ole koskaan pahasta.”

Sademies ilmoitti jo kesken käsittelyn, että tarvittaessa hän hakee asiaan linjausta EIT:stä.

”Kyllä minä menen perille asti, jos järki ei voita.”

Sianverisprayta on Sademiehen mukaan myynnissä Yhdysvalloissa. Hän piti sitä melko lievänä keinona raiskausten torjumiseksi, sillä spray lähtee pesemällä.

Ehdotustaan kollektiivisista rangaistuksista hän ei pitänyt mitenkään ongelmallisena, koska Suomessa on aina ollut käytössä niitä. Kun yksi autoilija ajoi pikkutytön kuoliaaksi, kaikkia autoilijoita rangaistiin alentamalla nopeusrajoitusta, Sademies havainnollisti.

Oikeussalin takarivissä istui tusinan verran Sademiehen tukijoukkoja. Yksi heistä läväytti esille lapun, jonka mukaan ”Suomen oikeuslaitos on vääryyslaitos!!” Oikeuden puheenjohtaja ilmoitti heti, ettei salissa sallita mielenilmauksia.

Syyttäjän mukaan Sademiehen kirjoitusten lainvastaisuutta mietittäessä on otettava huomioon, että poliittinen sananvapaus on erityisasemassa.

”Poliittista puhetta ei saa rajoittaa ilman pakottavia perusteita.”

Syyttäjä kuitenkin muistutti, että perustuslaissa turvataan sananvapauden lisäksi myös jokaisen loukkaamattomuus ja yhdenvertaisuus.

”Yksilön vapauksiin ei kuulu toisten ihmisarvon loukkaaminen. Tämä koskee myös merkittävää yhteiskunnallista keskustelua maahanmuutosta. Keskustelua on mahdollista käydä ilman äärimmäisiä ilmaisuja”, syyttäjä painotti.

Syyttäjä vaatii Sademiehelle rangaistukseksi sakkoja tai jopa ehdollista vankeutta. Hän huomautti, että kirjoitukset sisälsivät uhkauksenomaista vihanlietsontaa. Jos ehdolliseen vankeuteen päädytään, 40–60 päivää on syyttäjän mielestä sopiva.

Viimeisenä argumenttinaan ilman avustajaa esiintynyt Sademies vetosi siihen, että hän on sotilasvalassa sitoutunut puolustamaan Suomen demokratiaa.

”Haluaako oikeus vapauttaa minut valan velvoitteesta? Jos vala ei ole voimassa, tuomitkaa”, hän sanoi uhmakkaasti.

Oikeus antaa tuomionsa perjantaina 13. tammikuuta.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    2. 2

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto

    3. 3

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    4. 4

      Trump vaati kansallislaulun aikana protestoiville NFL-pelaajille potkuja – Jacksonville Jaguarsin omistaja riviin pelaajien rinnalle

    5. 5

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    6. 6

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    7. 7

      Pyöreälehtinen viherkasvi paljastaa nyt trendikodin – kasvin pikkuversoista maksetaan jo isoja summia

    8. 8

      Merkel maksaa kovaa hintaa pakolaiskriisistä

    9. 9

      Ateisti on moraaliton ihminen – paitsi Suomessa

    10. 10

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    2. 2

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    3. 3

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    4. 4

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    5. 5

      Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    6. 6

      Ateisti on moraaliton ihminen – paitsi Suomessa

    7. 7

      Tamperelainen tanssinopettaja teki historiaa MM-tatamilla: ”Tiesin, miten pitkäksi aikaa saa mielihyvää, kun onnistuu tällaisessa paikassa”

    8. 8

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    9. 9

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    10. 10

      Nykymissit valmistautuvat kilpailuunsa kuin urheilijat – ja näyttävät saunapuhtainakin hämmentävän hyviltä, koska kauneuden eteen tehdään töitä enemmän kuin koskaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää