Valikko
Kaupunki

Vantaalaismies heitti televisionsa ja muun irtaimen ikkunoista pihalle – kirjattiin ensin räjähdykseksi

Riehaantunut mies oli yksin kotona, kun hän alkoi heitellä tavaroitaan ulos.

Tiiviillä kerrostaloalueella Vantaan Pakkalassa asuva mies heitti sunnuntaina iltapäivällä käytännössä koko koti-irtaimistonsa ikkunoiden läpi pihalle. Asunnon kaikki ikkunat rikkoontuivat, kun niiden läpi lensi tavaraa.

”Televisio ainakin, ja suurin osa irtaimistosta”, kerrotaan Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta. Poliisin mukaan asunnon asukas oli riehaantunut ja itse heitellyt tavarat ikkunoiden läpi. Mitään räjähdystä ei tapahtunut, vaikka hälytys Ilta-Sanomien mukaan ensin kirjattiin nimikkeellä räjähdys / sortuma.

Mies oli tapahtumahetkellä noin kello 14.30 yksin asunnossaan.

Asukas on toimitettu alkajaisiksi sairaalaan saamaan hoitoa riehumisessa saamiinsa haavoihin. Poliisi tutkii tapausta vaaran aiheuttamisena. Vaara on johtunut siitä, että joku sivullinen olisi voinut saada osuman ikkunoista lentäneestä omaisuudesta.

Tapahtumapaikka sijaitsee Vantaan Pakkalassa keskellä uudehkoa kerrostaloaluetta. Ilta-Sanomien kuvien perusteella yhdeksänkerroksisen talon kolmannesta kerroksesta on tullut ulos muun muassa lamppu, kuvaruutu ja korkea keittiöjakkara.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Vahingonteot
  • Vantaa

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    2. 2

      Varo näitä ruokia, jos syöt lääkkeitä – ruoka-aineilla on oudoilta kuulostavia vaikutuksia lääkkeiden kanssa

    3. 3

      Leipäjono kiemurteli Helsingissä yli kilometrin matkan Myllypurosta Kurkimäkeen

    4. 4

      Lahokaviosammal uhkaa panna Helsingin rakentamissuunnitelmat uusiksi yli 10 000 asukkaan uudessa kaupunginosassa

    5. 5

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    6. 6

      Tutkimus: Sperman laatu laskee hälyttävästi – länsimaissa miehillä on siittiöitä jo yli puolet vähemmän kuin 40 vuotta sitten

    7. 7

      Parantumattomasti sairaan Charlie-vauvan vanhemmat ajautuivat taas erimielisyyksiin sairaalan kanssa – vanhemmat haluavat vauvan kotiin kuolemaan, mutta sairaala ei suostu

    8. 8

      Suomen EU-politiikkaa pyörittävä mies on palvellut viittä pääministeriä, mutta hänestä ei ole edes Wikipedia-artikkelia – haastattelussa arvostettu, karu ja vähän pelättykin Kare Halonen

    9. 9

      Yhdysvaltain senaatti päätti täpärästi aloittaa poikkeusmenettelyn Obamacaren kumoamiseksi

    10. 10

      Kontulan koti­hälytykset työllistävät poliisia eniten: ”Päiväsaikaan on rauhallista, kun ne kovimmat jätkät nukkuu” – HS:n hakukone kertoo, mikä työllistää poliisia kotikulmillasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    2. 2

      Kontulan koti­hälytykset työllistävät poliisia eniten: ”Päiväsaikaan on rauhallista, kun ne kovimmat jätkät nukkuu” – HS:n hakukone kertoo, mikä työllistää poliisia kotikulmillasi

    3. 3

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    4. 4

      Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

    5. 5

      Vanhat hääperinteet tuntuvat yhä useammista vaivaannuttavilta – Suvi Sahakarin häissä morsiamen sijaan ryöstettiin kakkulapiot

    6. 6

      Leipäjono kiemurteli Helsingissä yli kilometrin matkan Myllypurosta Kurkimäkeen

    7. 7

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    8. 8

      Posti lopetti kirjeiden jakamisen tiistaisin – ”En näe, että tässä tulisi ongelmaa täyttää postilain asettamaa laatuvaatimusta”

    9. 9

      Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

    10. 10

      Alman hitti nostettiin jo Britannian suurimman radiokanavan A-listalle – merkitsee suurta näkyvyyttä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    3. 3

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    4. 4

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    6. 6

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    7. 7

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    8. 8

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    9. 9

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    10. 10

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    11. Näytä lisää