Kaupunki

Talvinen sää suosii Lux Helsinkiä, kävijöitä yli puoli miljoonaa – maanantaina ehdit vielä kiertää valotaideteokset

Jonotusajat teoksille ovat pysyneet järjestäjän mukaan alle kymmenessä minuutissa.

Valofestivaali Lux Helsinki on onnistumassa toista vuotta peräkkäin erinomaisesti.

Aluksi kirpeä pakkassää sai ehkä osan yleisöstä jäämään kotiin lämmittelemään. Viimeistään viikonlopun luminen mutta lauha sää yllytti väkijoukot kunnolla liikkeelle.

”Sillä on varmasti ollut merkitystä, että pakkaset väistyivät. Lisäksi monilla on viimeinen vapaapäivä lomien jälkeen. Liikkeellä on ollut sunnuntaina paljon porukkaa”, kertoi festivaalin viestinnästä vastaava Johanna Immonen sunnuntai-iltana.

Viime vuonna Helsingin kaupungin järjestämä valofestivaali houkutteli teosten äärelle yli 600 000 kävijää. Festivaali on pääosin ilmainen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Immosen ennakkoarvion mukaan tänäkin vuonna katsojia on ainakin puolisen miljoonaa.

”Mitään faktuaalisia lukuja meillä ei kuitenkaan tässä vaiheessa vielä ole.”

Festivaalin suursuosion vuoksi joidenkin teosten äärelle on joutunut jonottamaan. Jonotusajat ovat kuitenkin järjestäjien mukaan pysyneet kohtuullisina.

”Kävin aiemmin illalla jonottamassa itse ja mittaamassa aikoja. Kaikille teoksille pääsi mittaushetkelle alle kymmenessä minuutissa”, kertoo festivaalin tuottaja Emma Lumme.

Lumpeen mukaan etenkin Flowers of Life -kollektiivin valoinstallaatio Unioninkadulla on ihastuttanut ihmisiä.

”Instagramin perusteella melkein kolmannes yleisön ottamista kuvista on Flowers of Lifesta. Senaatintorin interaktiivinen Light Pipes -teos on yllätyssuosikki.”

Instagram on valokuvien jakopalvelu ja nettiyhteisö.

Säällä on valolla leikkivälle ulkofestivaalille paljon merkitystä. Vuonna 2015 sateinen sää ja lumeton kaupunki saivat vain 200 000 ihmistä vierailemaan Lux Helsingissä.

Tämänvuotisen festivaalin viimeinen päivä on huomenna maanantaina.

Järjestäjät kertovat lopullisista kävijäluvuista tiistaina. Lumme huomauttaa, että Lux Helsinki ei enää edes yritä kasvattaa yleisöä.

”Tavoitteena on parantaa kävijäkokemusta. Tämän vuoden päivävalinnoilla olemme yrittäneet levittää kävijöitä tasaisemmin eri päiville, että ruuhkapäiviä ei tulisi.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Lux Helsinki
  • Festivaalit
  • Valotaide
  • Taide

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    2. 2

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    3. 3

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    4. 4

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    5. 5

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    6. 6

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    7. 7

      Tamperelainen tanssinopettaja teki historiaa MM-tatamilla: ”Tiesin, miten pitkäksi aikaa saa mielihyvää, kun onnistuu tällaisessa paikassa”

    8. 8

      Yritykset maksoivat HOK-Elannon ex-kiinteistöjohtajan perheen hevosharrastuksen kuluja lähes 800 000 euroa – Syytetty: ”Tavanomaista ja hyväksyttyä huippu-urheilun sponsorointia”

    9. 9

      Ashin Wirathu on yksi Aasian vaarallisimmista agitaattoreista: Kiihko­buddhalainen munkki lietsoo etnistä vainoa Myanmarissa

    10. 10

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    3. 3

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    4. 4

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    5. 5

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    6. 6

      Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

    7. 7

      Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

    8. 8

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    9. 9

      Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

    10. 10

      Helsinki aikoo vaikeuttaa Tuusulanväylän ruuhkasumpussa autoilua entisestään – ”Kauhealta se kuulostaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää