Valikko
Kaupunki

Tapon yritys Oulunkylän asemalla – poliisi julkaisi valvontakamera­kuvia pakenevista epäillyistä

22-vuotiasta miestä lyötiin poliisin mukaan veitsellä kasvoihin ja kylkeen Oulunkylän asemalla Helsingissä.

Poliisi julkaisi tiistaina valvontakamerakuvia neljästä miehestä, joiden epäillään liittyvän Oulunkylän rautatieasemalla Helsingissä tapahtuneeseen tapon yritykseen.

Helsingin poliisin mukaan 22-vuotiasta miestä puukotettiin kylkeen ja kasvoihin Oulunkylän asemalla maanantain 12. joulukuuta ja tiistain 13. joulukuuta välisenä yönä. Tilanne alkoi pahoinpitelyllä, johon osallistui poliisin mukaan neljä miestä.

Aseman alikulkutunnelin valvontakamerat tallensivat epäiltyjen paikalta poistumisen. Yhdessä kuvassa miehet juoksevat poispäin.

Poliisi arvioi epäiltyjen olevan parikymppisiä ja noin 175 senttimetriä pitkiä. Vaatetukseen liittyvänä tuntomerkkinä poliisi mainitsee sen, että yksi miehistä oli pukeutunut huppariin, jonka selässä on tummalla pohjalla numero 23 ja sen yläpuolella mahdollisesti ”Jordan”-teksti.

Helsingin poliisi pyytää rikoksesta jotain mahdollisesti tietäviä tai kuvissa olevia henkilöitä tunnistavia ottamaan yhteyttä väkivaltarikostutkintaan. Vinkkinumero on virka-aikaan arkisin 029 547 5382 ja muina aikoina 029 547 7935.

Havainnoista voi myös ilmoittaa sähköpostiosoitteeseen vakivaltarikosyksikko.helsinki@poliisi.fi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Väkivaltarikokset
  • Helsinki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    2. 2

      Presidentti Niinistö torjui virkanimityksen – ministeriön ehdotus oikeuskansleriksi poistettiin valtioneuvoston käsittelystä, vaikka siitä oli jo kerrottu hakijoille

    3. 3

      Rumatkin miehet koetaan viehättäväksi, jos jutut ovat hyviä – naisilla tilanne on monimutkaisempi, selvisi viehätysvoimatutkimuksessa

    4. 4

      Mitä varakas eläkeläinen tekee isolla osakesalkulla? Perilliset ottavat kuitenkin rahoista kaiken ilon irti

    5. 5

      Trump varoittaa ”vakavasta, vakavasta” konfliktista Pohjois-Korean kanssa

    6. 6

      Onko ratkaisu perustulo, robottivero vai kapina? Automaatio vie valkokaulustyöt, eikä koulutuskaan enää pelasta keskiluokkaa

    7. 7

      Ruskeat tytöt ovat tottuneet elokuviin, joissa heiltä näyttävät ihmiset ovat terroristeja – Koko Hubara kirjoitti siitä kirjan, johon espoolaisteinit samastuvat

    8. 8

      Kaksoiselämän luonut saksalaisupseeri esiintyi syyrialaisena pakolaisena ja sai paikan vastaanotto­keskuksesta – Epäillään suunnitelleen iskua

    9. 9

      Venäjän aktivisteja sotkee nyt vihreä litku – oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi joutui sen vuoksi torstaina sairaalaan

    10. 10

      ”Anna on taas lihonut” – Suomalainen suosikkibloggaaja laihdutti lukijoidensa edessä, lihoi entiselleen, päätti lopettaa jojoilun – ja saa nyt kuulla siitä jatkuvasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

    2. 2

      ”Anna on taas lihonut” – Suomalainen suosikkibloggaaja laihdutti lukijoidensa edessä, lihoi entiselleen, päätti lopettaa jojoilun – ja saa nyt kuulla siitä jatkuvasti

    3. 3

      Rumatkin miehet koetaan viehättäväksi, jos jutut ovat hyviä – naisilla tilanne on monimutkaisempi, selvisi viehätysvoimatutkimuksessa

    4. 4

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    5. 5

      Isän väkivaltaisuuteen ei kiinnitetty huomiota ennen kuin hän surmasi vaimonsa ja lapsensa – Suomesta on lähtenyt YK:lle kolme valitusta perhe­väkivallasta

    6. 6

      Uusi oikeusministeri Antti Häkkänen: ”Väkivalta- ja seksuaalirikoksista on annettu kohtuullisen lieviä tuomioita”

    7. 7

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    8. 8

      Kaksoiselämän luonut saksalaisupseeri esiintyi syyrialaisena pakolaisena ja sai paikan vastaanotto­keskuksesta – Epäillään suunnitelleen iskua

    9. 9

      Anemia voi tulla, vaikka söisi oikein – Nämä kuusi myyttiä raudasta on aika kumota

    10. 10

      Kyllä, Donald Trumpin työpöydällä on nappi, jota painamalla saa Cokista – internet tietysti rakastaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun pienten tyttöjen isä nukkui viiden tunnin päiväunia, se ei ollut merkki väsymyksestä vaan aivosyövästä – Kirsi Karhusen mies sai Suomen parasta saattohoitoa, mutta moni muu ei saa

    2. 2

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    3. 3

      Kolmentuhannen euron lasku kuoleman jälkeen yllätti omaiset

    4. 4

      Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

    5. 5

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    6. 6

      Selvitys: Lähes kolmannes pohjoiskorealaisista käyttää huumeita – metamfetamiini on monille jo arkipäiväistä

    7. 7

      Onko tässä Helsingin pienin ja kallein vuokrayksiö? 10 neliömetriä, 1 941 euroa kuukaudessa

    8. 8

      Nyt on hyvä aika päivittää televisio – alle kuukauden päästä kanavasi voivat pimentyä

    9. 9

      Stella Sironen, 19, loi vahingossa valtavan netti-ilmiön kulmakarvakuvallaan, isot ulkomaiset mediat ottavat jatkuvasti yhteyttä – ”Kyllähän tämä tuntuu ihan absurdilta”

    10. 10

      Erittäin tappava tunnistamaton tauti levinnyt Liberiassa – alustavien tietojen mukaan kyse ei ole ebolasta

    11. Näytä lisää