Kaupunki

Matinkylän terveysaseman iso remontti lykkääntyy sote-uudistuksen takia

Peruskorjauksen aikataulu ja tarve arvioidaan uudelleen sote-uudistuksen tuomien muutosten vuoksi. Terveysaseman toiminta jatkuu toistaiseksi ennallaan.

Matinkylän terveysasemalle suunniteltu peruskorjaus lykkääntyy.

Matinkylän terveysasemalle on kaavailtu 4,6 miljoonan euron remonttia, mutta peruskorjauksen aikataulu ja tarve arvioidaan uudelleen sote-uudistuksen tuomien muutosten vuoksi. Terveysaseman toiminta Matinkylän terveysasemalla jatkuu toistaiseksi normaalisti.

”Joulun alla hallitus julkaisi valinnanvapauslakiluonnoksen, ja kaupungin tilat tulevat siirtymään maakunnalle vuoden 2019 alusta”, kertoo Espoon terveyspalvelujen johtaja Sanna Svahn.

Vuokrien määräytymisperusteet ovat vielä auki. Tämänkin vuoksi asiassa haluttiin ottaa aikalisä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

”Meidän pitää miettiä valinnanvapauden valossa, missä toimipisteiden olisi hyvä sijaita vai olisiko jokin muu vaihtoehto parempi”, Svahn kertoo.

Peruskorjauksessa oli tarkoitus keskittää Matinkylä-Olarin alueella toimivia hammashoitoloita Matinkylän terveysasemalle.

Osa hammashoidon työntekijöistä on ehtinyt jo valmistautua väistötiloihin lähtöön remontin tieltä. Svahnin mukaan tämä järjestely pysyy nyt voimassa, kunnes rakennuksen remontin kohtalo selviää.

Espoon sosiaali- ja terveyslautakunta käsittelee Matinkylän terveysaseman remontin siirtämistä kokouksessaan ensi keskiviikkona. Jos lautakunta tekee päätöksen perusturvajohtaja Juha Metson ehdotuksen mukaan, peruskorjaushankkeen aikataulu arvioidaan uudelleen myöhemmin tämän vuoden aikana.

HS kertoi vuonna 2014, että 1990-luvun alussa valmistuneen rakennuksen välipohjassa oli havaittu kosteusongelmia.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Espoo
  • Matinkylä

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      Liika istuminen pidentää selän lihaskalvoja, ja siksi asentomme painuu kasaan – Uusi treenimuoto voi auttaa selkävaivoihin

    4. 4

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    5. 5

      ”Kuvaaminen on hyvin vaarallista” – Narcos-sarjan työntekijä ammuttiin autoonsa, ja nyt ”maailman häikäilemättömimmän” huumeparonin veli uhkailee Netflixiä

    6. 6

      Teinitytön parkkihallissa Keravalla raiskanneelle ja lapsia hyväksikäyttäneelle miehelle jälleen tuomio – seksiä 12-vuotiaan tytön kanssa

    7. 7

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    8. 8

      Lude tekee kodista kauhean – asukas kertoo painajaisesta Töölössä

    9. 9

      Mitä uusi talouden tutkimusyksikkö oikein merkitsee – havahtuiko ”kaiken maailman dosenteista” sanaillut Sipilä tieteellisen tiedon tärkeyteen?

    10. 10

      Oletko miettinyt, mikä merkitys kiky-tunneillasi on viennin piristymiseen? Elinkeinoelämän tutkimuslaitos selvitti asiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    4. 4

      Ammattikouluissa ei tarvitse osata mitään saadakseen tutkinnon, arvioi tutkija – HS:n kyselyn mukaan opettajilla on paine päästää kaikki läpi kursseista

    5. 5

      Teinitytön parkkihallissa Keravalla raiskanneelle ja lapsia hyväksikäyttäneelle miehelle jälleen tuomio – seksiä 12-vuotiaan tytön kanssa

    6. 6

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    7. 7

      Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö, johon tulee 15 uutta virkaa – Sipilä: ”Olen huomannut, miten tärkeää tutkimukseen perustuva tieto on”

    8. 8

      Päivähoidon maksut alenevat – keskituloisen kahden lapsen perheen maksut laskevat yli 1 200 euroa vuodessa

    9. 9

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    10. 10

      Jari Sillanpään huumedraama etenee pikavauhtia alkusysäyksestä kliimaksiin – tarinan huippukohta nähdään jo puolentoista viikon päästä Oulussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    2. 2

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    3. 3

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    4. 4

      Kymmeniä Suomi iskee -mielenosoittajia saapui Kolmen sepän patsaalle vastustamaan turvapaikanhakijoita – sitten tapahtui jotain ennennäkemätöntä

    5. 5

      Mittaatko onnea väärillä mittareilla? Hyvään elämään on olemassa vain yksi lääke

    6. 6

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    7. 7

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    8. 8

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    9. 9

      ”Hirvittäviä kuvia” huippupoliitikoista ottanut kuvaaja sai viime vuonna valtioneuvoston kanslian kimppuunsa – Nyt hän kutsui näyttelyyn kaikki ministerit, mutta yksikään ei tullut

    10. 10

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    11. Näytä lisää