Kaupunki

Helsingin kokoomus kaipaa Vapaavuoresta pelastajaa: vihreät ohittivat gallupissa, pormestarivaalit lähestyvät

Kokoomuksen Helsingin piirijohtaja: ”Vihreille emme anna tuumaakaan periksi. Missään tapauksessa emme luovuta Helsingin suurimman puolueen asemasta.”

Helsingin kokoomuksessa odotetaan kieli pitkällä Euroopan investointipankin (EIP) varapääjohtajan Jan Vapaavuoren (kok) ilmoitusta siitä, asettuuko hän ehdolle kuntavaaleissa Helsingissä. Vastauksen toivotaan olevan kyllä.

Sellaista vastausta kokoomus ei maanantaina vielä kuitenkaan saanut.

”Määrittelen ajan ja paikan ottaa kantaa kysymykseen. Helmikuun 28. jätetään ehdokaslistat. En aio kuitenkaan tässä nyt ryhtyä vastailemaan”, Vapaavuori muotoili maanantaina puhelimitse.

Helsingissä kuntavaalit ovat myös pormestarivaalit. Puolueista perussuomalaiset, vihreät ja vasemmistoliitto ovat esitelleet pormestarikandidaattejaan. Isoista demarien ja kokoomuksen nimiä vasta odotellaan.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Vapaavuori on Suomessa keskiviikkona, jolloin hän pitää tiedotustilaisuuden Helsingissä. Aiheena on kutsun mukaan EIP:n tuki suomalaisille investoinneille.

Vaikka Sdp yhä miettii yhä omaa pormestarikandidaattiaan, kokoomuksen ehdokas tunnutaan jo tiedettävän: ”Kyllä se Vapaavuori sieltä tulee. Ei pankkiireilla ole tapana kirjoitella Helsingin kävelykeskustasta blogeja, jos ei heillä olisi jotakin mielessään”, Stadin demarien toiminnajohtaja Hanna Isbom sanoi.

Isbom viittasi Jan Vapaavuoren viime viikolla julkaisemaan blogitekstiin, jossa hän pohtii muun muassa Helsingin mahdollista kävelykeskustaa. Helsingin kokoomuksen puheenjohtaja Pekka Majuri on puolueen virallinen yhteyshenkilö Jan Vapaavuoreen kysymyksessä vaaliehdokkuudesta.


Hän tunnustaa, että itse kukin on pohtinut blogitekstin syvintä olemusta: ”Kyllähän siitä voi semmoisen johtopäätöksen tehdä, jos niin haluaa. Toisaalta Jan kyllä seuraa tarkasti asioita. Kyllä hän silloin tällöin on kirjoittanut Helsingistä aiemminkin”, Majuri sanoi maanantaina.

Majuri kertoi ymmärtävänsä Vapaavuoren viivyttelyn asiassa. Työ eurooppalaisena pankkiirina alkoi syksyllä 2015 ja kausi on vasta puolivälissä.

”Varaudutaan vaihtoehtoihin. Hän [Vapaavuori] olisi mieluisin. Janilla on kuitenkin isoja asioita mietittävänä”, Majuri sanoi. Helsingin kokoomuksen puheenjohtaja Pekka Majuri vastasi kysymykseen Vapaavuoren mahdollisesta ehdokkuudesta maanantaina.

”Toivotaan, että parhaat voimat ovat käytettävissä uuteen, tärkeään tehtävään”, muotoilee kokoomuksen kaupunginhallitusryhmää johtava Laura Rissanen.

Onko Vapaavuori paras voima?

”Varmasti hän olisi yksi parhaista voimista.”

Pekka Majuri kertoo kokoomuksen Helsingin piirin olevan ”odottavassa tilassa, kun odotetaan Janin vastausta. Olemme varautuneet myös siihen, että hän ei lähdekään”.

Muitakin kandidaatteja on kokoomuksessa pyöritelty. Heidän tulisi olla mahdollisimman näkyviä: ”Sari Sarkomaa, helsinkiläiset kansanedustajat . . .” Majuri aloitti, mutta ei halunnut yksilöidä heistä useampia.

”Esimerkiksi Sari Sarkomaa olisi hyvä kandidaatti”, lisää Rissanen.

Helsingin puolueista vihreät päättävät pormestariehdokkaastaan kahden nykyisen apulaiskaupunginjohtajan Pekka Saurin ja Anni Sinnemäen välillä helmikuun alussa. Puolueella on Helsingin valtuustossa 19 paikkaa, kun niitä kokoomuksella on 21. Vihreissä on voimakas halu suurimmaksi. Ylen teettämän suuntaa-antavan mielipidekyselyn mukaan vihreät ovat jo ohittaneet kokoomuksen Helsingissä.

”Missään tapauksessa me ei suurimman puolueen asemasta luovuta. Mielipidemittausten mukaan tasoissa ollaan [vihreiden kanssa]. Tottakai otetaan haaste tosissaan vastaan. Ollaan kääritty hihat todella ylös”, Majuri sanoi.

”Me saadaan tosi vahva ehdokaslista, vielä selvästi vahvempi kuin aikaisemmin.”

Helsingin kokoomuksen piirihallitus kokoontuu ensi viikon maanantaina. Kokouksessa päätetään ylimääräisestä piirikokouksesta, joka pidetään Majurin mukaan helmikuun puolivälin tuolla puolen. Äänioikeutettuja piirikokouksessa on toista sataa.

”Kokouksen ainoana aiheena on meidän pormestariehdokas tai ehdokkaat . . . Mennäänkö yhdellä kärjellä vai useammalla? Siitäkin riippuu paljon, lähteeko Jan mukaan”, Majuri mietti.

Onko siis Vapaavuori asettanut ehdon, että jos hän lähtee mukaan, hän on sitten kokoomuksen ainoa ehdokas?

”Vapaavuori ei ole asettanut ehtoja”, Majuri sanoi.

Fakta

Mikä pormestari?


 Johtaa Helsingin kaupunkia ja kaupunginhallitusta.

 Kaupunginvaltuusto pormestari valitsee 7. kesäkuuta.

 Valittaneen huhtikuun kuntavaalit voittaneen puolueen ehdottamasta valtuutetusta tai varavaltuutetusta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuntavaalit 2017
  • Helsinki
  • Kokoomus
  • Pormestari

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    3. 3

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    4. 4

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja

    5. 5

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    6. 6

      Kaksi kolmesta suomalaisesta jää asumaan kotiseudulleen, mutta Helsingissä pysyy vain puolet – Kartta näyttää, mistä suomalaiset karkaavat ja minne he jäävät

    7. 7

      ”Enkelihoito voi johtaa ojasta allikkoon” – Yhä useampi haluaa hoitaa mieltään, mutta epämääräiset pikaterapiat harmittavat psykologeja

    8. 8

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    9. 9

      Facebookin isoin suomenkielinen feminismiryhmä kielsi islam- ja muslimiaiheiset keskustelut – Nyt ryhmän perustajat kertovat, miksi

    10. 10

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja

    2. 2

      Heti ensimmäinen yhteydenotto te-toimistosta oli uhkauskirje – Työttömiä kohdellaan kuin rikollisia

    3. 3

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    4. 4

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    5. 5

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    6. 6

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    7. 7

      Facebookin isoin suomenkielinen feminismiryhmä kielsi islam- ja muslimiaiheiset keskustelut – Nyt ryhmän perustajat kertovat, miksi

    8. 8

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    9. 9

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    10. 10

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Cristiano Ronaldo jälleen vahvoilla maailman parhaaksi jalkapalloilijaksi
    3. Hotelli Kämpin salissa järjestetään ensi viikolla Venäjän-mielisten tilaisuus ”hybridiuhkista ja Donbassin tulevaisuudesta” – Hotelli ei halua kommentoida
    4. Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?
    5. Miss Turkki joutui luopumaan kruunustaan – syynä tviitti, jossa voittaja kertoi juhlivansa vallankaappausyrityksen uhreja vuotamalla kuukautisverta
    6. Triathlonisti Kaisa Salilta yllättävä paljastus – pudottaa painoaan kauden tärkeimpiin kilpailuihin: ”En muulloinkaan syö mitä sattuu”
    7. Päästöskandaali ja kartelliepäilyt ravistelevat Saksan autoteollisuutta – HS haastatteli Daimlerin pääjohtajaa ja kysyi, miksi meidän pitäisi uskoa autonvalmistajien lupauksia
    8. Intia käyttää paprikasumutetta ja tainnutuskranaatteja estääkseen rohingya-muslimien pääsyn rajan yli
    9. Tunti sitten
    10. Migrin mukaan turvapaikanhakijoiden itsemurhayritykset ovat harvinaisia – ”Usein on kyse enemmänkin mielenosoittamisesta”
    11. Nord Stream 2 jätti lupahakemukset Suomen viranomaisille – Itämeren uuden kaasuputken on määrä olla valmis vuoden 2019 lopussa
    12. Brexit-todellisuus on pehmittänyt Theresa Mayta, mutta yksityiskohdat ovat yhä kadoksissa – Miten Britanniassa asuvien EU-kansalaisten oikeudet tulevaisuudessa taataan?
    13. Näytä lisää