Kaupunki

Jo kolme vakavaa korruptiovyyhtiä – mikä Helsingin hallinnossa oikein mättää, Jussi Pajunen?

Tietotekniikkajaoston johtaja sanoo, että rikollista toimintaa voi joskus luulla tavanomaiseksi sähläykseksi.

Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen (kok) sanoo, että opetusviraston mittava korruptioepäily on erittäin vakava asia.

Mikä Helsingin hallinnossa on niin mätää, että tällainen epäilty miljoonien väärinkäytös on mahdollinen?

”On muistettava, että Helsinki on todella suuri organisaatio, työntekijöitä on yli 40 000. Kielteisiä asioita tulee esiin. Ei niitä tietenkään silti saa hyväksyä”, Pajunen sanoo.

Opetusvirastossa epäillyn petoksen lisäksi toinen esimerkki on viime vuonna oikeudessa käsitelty rakennusviraston lahjusjupakka, jossa huijattiin yhteensä ainakin puoli miljoonaa. Vuonna 2008 puolestaan tuomittiin Helsingin veden entinen toimitusjohtaja, jonka todettiin ottaneen lahjuksia ja syyllistyneen avunantoon veropetokseen ja kirjanpitorikokseen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Pajunen ei suostu kommentoimaan opetusvirastossa tapahtunutta yksityiskohtaisesti ennen kuin poliisi on tutkinut tarkasti, mitä on oikein tapahtunut.

”Tämä pitää selvittää ja sitten pitää katsoa, miten olemassa olevia toimintamalleja muutetaan”, kaupunginjohtaja sanoo.

Toisin sanoen kaupungin pitää ”panostaa riskienhallintaan” kuten aiemminkin on tehty, ”täydentää ohjeistusta” eri viranomaisille hankinnoista ja ”huolehtia, että niiden noudattamatta jättämiseen reagoi tarpeeksi hyvä valvontajärjestelmä”.

Kaupunginhallituksen tietotekniikkajaostoa vetävä Otso Kivekäs (vihr) näkee, että opetusviraston tapaus voi kertoa jotain laajemminkin julkisista hankinnoista.

”On ihan mahdollista, että muitakin vastaavia tapauksia paljastuu”, hän sanoo.

Tämä ei siis tarkoita, että hänellä olisi suoraan syytä epäillä väärinkäytöksiä missään. Tämä vain on teoriassa mahdollista, koska nykyisin kukin virasto on oma hankintayksikkönsä, ja virastojen toiminnassa tietotekniikka-asioissa voi olla paljonkin ”kulttuurieroja”.

Toki tarpeetkin ovat ihan erilaisia eri aloilla.

Kivekäs kertoo kuulleensa pitkään viestejä, että opetusviraston tapa toimia tietotekniikkahankinnoissa koetaan jotenkin epämääräiseksi. Hän sanoo kuitenkin, että kenelläkään ulkopuolisella tuskin on ollut käsitystä siitä, onko kyseessä ollut tavanomainen sähläys vai rikollinen toiminta.

”Ulkoa on vaikea tietää, onko toimittu lepsusti vai onko kyseessä korruptio. Molemmat ovat yhteiskunnan kannalta ongelma. Rahaa palaa kummassakin tapauksessa.”

Kivekäs ottaa esimerkiksi Espoossa ”kadonneet” tietokoneet. Siinähän rikosta ei lopulta todettu tapahtuneen, laitteiden tietoja oli vain kirjattu leväperäisesti.

Miten ihmeessä on mahdollista, että joku voisi silti onnistua vetämään välistä miljoonia kenenkään huomaamatta? Kivekkään mukaan tätä selittää pitkä aika ja Helsingin koulujen suuri määrä.

Kivekkään mielestä paras lääke sekä korruptioon että hölmöilyyn on avoimuus. Hän sanoo, että esimerkiksi olisi hyvä tehdä säännöllisesti sitä, minkä Helsinki kerran jo teki: julkaisi tiedot kaikista hankinnoista kenen tahansa nähtäviksi.

Kuinka ihmeessä? Siihen kysymykseen tiivistyy monen muunkin HS:n haastatteleman päällimmäiset tunteet aiheesta. Useat ovat ilmaisseet äimistyksensä korruptioepäilystä. Helsingin opetuslautakunnan puheenjohtaja Minerva Krohn (vihr) kuvaili epäilyä keskiviikkona tyrmistyttäväksi ja Helsingin tarkastuslautakuntaa johtava Wille Rydman (kok) järkyttäväksi.

Myös HS:n haastattelema nimettömänä kommentoinut opetusvirastoa tunteva virkamies oli kuin ällikällä lyöty.

”Ajattelin sen olevan mahdotonta.”

Virkamies kertoi pohtineensa yhtälöä hämmentyneenä. Ensinnäkin hän ihmetteli useiden miljoonien taloudellista hyötyä, jonka poliisi epäilee epäillyn saaneen.

”Sehän on moninkertaisesti virkamiehen vuosipalkka. Euromääräisesti valtava summa.”

Toiseksi häntä hämmensi pitkä aikaväli, jonka aikana rikosten epäillään tapahtuneen.

”Miten ihmeessä tällainen on pysynyt salassa. Täytyyhän silloin firmojenkin kirjanpidossa olla jotain vialla.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Korruptio
  • Koulu
  • Helsinki
  • Maija Aalto

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    2. 2

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    3. 3

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    4. 4

      Tamperelainen tanssinopettaja teki historiaa MM-tatamilla: ”Tiesin, miten pitkäksi aikaa saa mielihyvää, kun onnistuu tällaisessa paikassa”

    5. 5

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    6. 6

      Jopa miljardi kiloa viljaa uhkaa jäädä korjaamatta – Kallistuuko ruoka? Pitääkö viljaa tuoda ulkomailta? Mikä pelastaisi sadon?

    7. 7

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    8. 8

      Yhdysvallat näytti voimaa Pohjois-Korealle: Lensi pommikoneilla ja hävittäjillä rannikon tuntumassa

    9. 9

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    10. 10

      Panettelu on taitolaji, mutta sanasotaan ajautuneet Trump ja Kim ovat siinä korkeintaan keskinkertaisia – Nämä valtiomiehet ovat olleet paljon viiltävämpiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    3. 3

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    4. 4

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    5. 5

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    6. 6

      Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

    7. 7

      Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

    8. 8

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    9. 9

      Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

    10. 10

      Helsinki aikoo vaikeuttaa Tuusulanväylän ruuhkasumpussa autoilua entisestään – ”Kauhealta se kuulostaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää