Kaupunki

Pääkaupunkiseutu haluaa keskittää työllistämisen ja maahanmuuttaja­palvelut omaan kuntayhtymään

Erillisratkaisua perustellaan seudun suurella maahanmuuttajamäärällä.

Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupunginjohtajat esittävät erillisen kuntayhtymän perustamista hoitamaan työllisyys-, yritys- ja maahanmuuttajapalveluiden järjestämistä.

Uudenmaan maakunnasta eroavaa ratkaisua perustellaan seudun suuren maahanmuuttajamäärällä sekä elinkeinoelämän erityisillä haasteilla. Esitys näistä kasvupalveluista lähti sote- ja maakuntauudistuksen valmistelijoille perjantaina.

Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen perustelee erillisratkaisua muusta maasta poikkeavilla olosuhteilla. Maahanmuuttajien osuus väestöstä on moninkertainen muuhun maahan verrattuna.

”Pääkaupunkiseudun asukasluku kasvoi viime vuonna 16 000–17 000 asukkaalla. Heistä 11 000 oli vieraskielisiä. Tällainen haaste vaatii, että heidän palveluidensa järjestäminen hoidetaan yhtenä kokonaisuutena”, Pajunen perustelee.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Pääkaupunkiseudulla on nyt noin viidennes koko maan asukasmäärästä, mutta Suomen vieraskielisestä väestöstä 48 prosenttia.

Työllistäminen, elinkeinopalvelut ja maahanmuuttajien kotouttaminen on nyt ripoteltu monien eri toimijoiden vastuulle. Omaa rooliaan hoitavat sekä kaupunkien eri palvelutoimistot, mutta myös eri ministeriön johtamat palvelut esimerkiksi Uudenmaan ely-keskuksessa.

Muualla Suomessa näitä palveluita sovitellaan sovitellaan perustettavien maakuntien vastuulle.

Kuntayhtymän perusrahoitus tulisi valtiolta samaan tapaan kuin uusille maakunnille. Pääkaupunkiseudun kaupungeilla on esityksen mukaan erityinen kannustin huolehtia seudun työllisyydestä ja elinvoiman edistämisestä, koska näiden puutteet näkyvät isoina summina verokertymässä.

”Maakunnat saavat rahoituksensa valtiolta, minkä vuoksi niillä ei ole yhtä vahvaa rahoituspohjaan liittyvää intressiä työllisyyden ja elinvoiman edistämisessä”, esityksen perusteluissa mainitaan.

Pääkaupunkiseudun erityispiirteisiin kuuluu, että työttömien joukossa on suhteellisesti paljon korkeakoulututkinnon suorittaneita, mutta myös työnhakijoita, joiden koulutusaste on tuntematon. Kaupungiessa on myös hyvin merkittäviä työllistämistoimia, jotka uudessa maakuntamallissa jäisivät edelleen kaupunkien vastuulle.

Näitä ovat muun muassa etsivä nuorisotyö, työllistämisen Ohjaamo-palvelut ja nuorten työpajat.

”Tällä erillisratkaisulla pystytään säilyttämään kaupunkien itsehallintoa näissä palveluissa, kun pääkaupunkiseudun sote-ratkaisulle kävi niin kuin kävi”, kommentoi Vantaan kaupunginjohtaja Kari Nenonen.

Pääkaupunkiseudun erillinen sote-ratkaisu meni nurin viime syksynä. Kaupunginjohtajien nyt antama esitys on vastaus valtioneuvostolle, joka ilmoitti lokakuussa valmiutensa neuvotella pääkaupunkiseudun kuntien kanssa mahdollisesta kasvupalveluiden järjestämistä koskevasta erillisratkaisusta.

Kaupunginjohtajat eivät ole muodostamassa täydellistä muuria Uudenmaan maakunnan muiden kuntien välille.

”Kasvupalveluiden kuntayhtymään voisivat liittyä muutkin Uudenmaan kunnat. Kuntayhtymän ulkopuolelle jääville kunnilla olisi oikeus osallistua heitä koskevien asioiden päätöksentekoon”, Pajunen sanoo.

Kaupunginjohtajien esitys tulee lähiviikkoina Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupunginhallitusten käsittelyyn.

Koko maata koskevat sote- ja maakuntauudistuksen järjestämislait ovat menossa eduskunnan käsittelyyn tammi-helmikuun taitteessa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    2. 2

      Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    3. 3

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    4. 4

      Yritykset maksoivat HOK-Elannon ex-kiinteistöjohtajan perheen hevosharrastuksen kuluja lähes 800 000 euroa – Syytetty: ”Tavanomaista ja hyväksyttyä huippu-urheilun sponsorointia”

    5. 5

      Lapset sopeutuvat nopeasti minne tahansa, sanotaan, mutta se ei mennyt ihan niin – kolmevuotias muutti Kiinaan, ja riipivä ikävä kesti kuukausia

    6. 6

      Tamperelainen tanssinopettaja teki historiaa MM-tatamilla: ”Tiesin, miten pitkäksi aikaa saa mielihyvää, kun onnistuu tällaisessa paikassa”

    7. 7

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    8. 8

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    9. 9

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    10. 10

      Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    3. 3

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    4. 4

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    5. 5

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    6. 6

      Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

    7. 7

      Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

    8. 8

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    9. 9

      Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

    10. 10

      Helsinki aikoo vaikeuttaa Tuusulanväylän ruuhkasumpussa autoilua entisestään – ”Kauhealta se kuulostaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää