Kaupunki

Suomalainen showpaini on herkkien jättiläisten temmellyskenttä – Heimo Ukonselän, viikingeistä viimeisen, pakotti mukaan vaimo

Suomalainen showpaini kerää yhteen supersankaruudesta haaveilevia miehiä ja naisia. Lajin menestynein suomalainen koki ensin, ettei ole tarpeeksi hyvä painijaksi. Sitten hänen vaimonsa pakotti miehen mukaan.

Kaikki alkoi vitsistä. Elettiin Lordin Euroviisuvoiton jälkeistä huumaa toukokuussa 2006.

Parikymppinen Mikko Räsänen lauloi Kauppatorilla noin 80 000 muun ihmisen kanssa kauniissa kevätillassa Lordille viisuvoiton tuonutta Hard Rock Hallelujah -kappaletta.

Tempauksesta syntyi joukkokaraokelaulun maailmanennätys, mutta vasta sen jälkeiset tapahtumat ovat Räsäsen elämässä todella merkityksellisiä.

”Menimme Gloriaan, Iso Roballe. Siellä oli silloin Pro Wrestling Finlandin järjestämä tapahtuma”, Räsänen muistelee nyt yli kymmenen vuotta myöhemmin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

”Menimme tapahtumaan vähän läpällä tai sillä asenteella, että suomalaisen wrestlingin täytyy olla tsoukki. Mutta ei se ollut. Taso oli hemmetin kova, tai siltä se ainakin tuntui.”


Pitkälti tuon illan takia 185 senttimetriä pitkä ja 105 kiloa painava Räsänen istuu nyt Hotelli Presidentin kellaritilojen syövereissä kasvomaalipurkki kädessään. Vain paria tuntia myöhemmin hän astuu noin kahdensadan huutavan ihmisen eteen Heimo Ukonselkänä, viikingeistä viimeisenä.

”Heimooooo, Heimooo, Heimoooo”, huutaa yleisö, kun Räsänen lentää kehästä lattialle.

Wrestling Show Live -tapahtuma osoittaa, että showpainilla on Suomessa pieni, mutta sitäkin fanaattisempi kannattajakunta. Oluttuoppeja ja -pulloja kädessään kannatteleva yleisö huutaa ja nauraa kuin parhaimmassa farssissa.

Illan aikana käy ilmi, että yleisö rakastaa keravalaista viiksiniekkaa Make Smoothia. Suomessa ensimmäistä kertaa painiva skotti Lou King Sharp puolestaan ei ole Hotelli Presidenttiin keräytyneen yleisön mieleen. Tämä johtuu Lou King Sharpin provosoivasta käytöksestä.

”I will never return to Finland again! You’re all assholes!” hän karjuu mikrofoniin. Myöhemmin hän painaa Make Smoothin köysiä vasten ja hieroo takapuoltaan tämän naamaan.

”Tapa se”, kehottaa naurava yleisö Make Smoothia.

Hotelli Presidentissä show’ta seuraavien mielestä tämä kaikki on ennen muuta hyvää viihdettä.

”Jotkut tykkää käydä teatterissa katsomassa jotain Hamletia. Ehkä tätä voisi luonnehtia rahvaanomaiseksi teatteriksi”, sanoo Järvenpäältä tapahtumaan saapunut Ossi Kuusinen.


Räsänen, tai näissä piireissä Heimo Ukonselkä, on nähnyt vastaavia näytelmiä satoja kertoja. Hän on paininut vuoden 2006 jälkeen yli 250 kertaa, pian 13 eri maassa. Näillä meriiteillä hän on menestynein Suomesta lähtöisin oleva showpainija.

Räsänen elää unelmaansa, sillä hän on halunnut olla showpainija lapsesta saakka.

”En nuorena ollut yhtään urheilullinen, muut muksut kävivät jossain futiksessa, lätkässä tai missä ikinä, mutta se ei ollut ollenkaan mun juttu. Olin kiinnostunut lähinnä supersankarisarjakuvista ja rock ’n’ rollista”, Räsänen sanoo.

1980-luvun lopussa hän kiinostui toimintaelokuvien kautta kehonrakennuksesta ja vuosikymmenen taitteessa hän törmäsi kavereiden videoilta nykyiseen rakkauteensa showpainiin.

”Siinä oli kaikki ne jutut, jotka nuoreen mieleen iskivät.”


Vähitellen haave showpainijan urasta jäi opiskelun ja muun elämän takia taka-alalle. Sitten tuli Lordi, joukkokaraoke ja paini-ilta Iso Roobertinkadun Gloriassa.

”Siellä jaettiin silloin sattumalta jotain flyereita, joissa pyydettiin painijaksi haluavia ottamaan yhteyttä. Ajattelin vielä silloin, etten uskalla soittaa, että eivät ne minua halua”, Räsänen muistelee.

”Nykyinen vaimoni, silloinen tyttöystäväni pakotti minut ottamaan yhteyttä. Pistin sitten sinne paperit ja ne sanoivat, että tule siihen ja siihen aikaan Järvenpään juna-asemalle, niin katotaan. En tiennyt yhtään mihin lähdin.”

Järvenpäässä vastassa oli Stark Adder -nimellä tunnettu painija. Hän vei Räsäsen ja muutaman muun kokelaan halliin, jossa heitä odotti neljän tunnin fyysinen rääkki.

”Se oli elämäni kovin treeni. Meitä höykytettiin oikein kunnolla. Jokainen kävi heittämässä vähän pitkää sylkeä ulos, jonka jälkeen meille sanottiin, että tämä on normaalia näissä piireissä”, Räsänen sanoo.


Nyt showpaini on Räsäsen toinen työ. Hänen mielestään touhu on esittävää taidetta, joka yhdistää kamppailu-urheilun, teatterin, rock ’n’ rollin ja standup-komiikan.

Showpainin ottelut ovat näyteltyjä, mutta iskut aitoja. Kunnossa on siis oltava, muuten loukkaantumisriski kasvaa liian suureksi.

Välillä vammoja tulee myös iskuista riippumattomista syistä. Esimerkiksi perjantai-illan painitapahtumassa Make Smooth sai naamaansa verta vuotavan haavan, kun skotlantilainen Lou King Sharp ajoi häneltä ottelun jälkeen partahöylällä viikset.

”Pari ekaa viikonloppua uusien tryoutien kanssa on sitä, että me vaan piiputetaan sitä jengiä. Silloin otetaan luulot pois niiltä ketkä olettavat, että tämä on vain näytelmää. Ei me haluta sellaisia tyyppejä, jotka eivät ole urheilullisia, koska silloin tämä ei ole uskottavaa.”

Räsäsen mielestä koko touhussa tärkeintä on, että yleisö viihtyy ja kokee saaneensa rahoilleen vastinetta.

”Suomi on vähän sellainen kyynikkojen maa eli kaikkeen uuteen suhtaudutaan skeptisesti”, Räsänen sanoo.

”Jos saamme ne rokkipoliisit unohtamaan kyynisyyden sekä estot ja oikeasti välittämään mitä siinä matsissa tapahtuu, niin sitten on tehty duuni oikein.”

 

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Showpaini
  • Helsinki
  • Joonas Laitinen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    2. 2

      Nopeasti hyvää lautaselle – Tässä 7 ruokaa, joiden tekemiseen menee 15 minuuttia tai vähemmän

    3. 3

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    4. 4

      Lestadiolaisten joukossa elää niitäkin, jotka eivät suostu ehkäisy­kieltoon – ”Naisen ruumiin taakka kaatuu myös miehille”, sanoo tutkija

    5. 5

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    6. 6

      Espanjan poliisi saapui estämään Katalonian itsenäisyysäänestystä Suomessa rakennetulla Kelju K. Kojootti -laivalla

    7. 7

      Auton omistaminen on pian historiaa, sanoo liikennetutkija ja vertaa autoa tupakkaan: ”Ei enää ajatella, että olisi hyvä juttu, jos baareissa voisi polttaa”

    8. 8

      Surkeaa eroseksiä, suhteen pilannut Pate Mustajärvi: Näin suomalaiset haluavat erota ja tulla jätetyksi

    9. 9

      Jättäisitkö rankkarit ampumatta miljoonasta eurosta? Neymarin joukkuetoverille järjestely ei sovi

    10. 10

      Suomessa arvostetaan liikaa järkeä ja liian vähän tunnetta – Voisimme oppia ymmärtämään aivojamme paremmin, sanoo neuropsykologi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    2. 2

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    3. 3

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    4. 4

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    5. 5

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    6. 6

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    7. 7

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto 33 prosentin kannatuksella

    8. 8

      Ikäviä uutisia veronmaksajalle: Koululounaan jättää syömättä joka kolmas teini – Miksi inhokkiruokia tarjotaan niin sinnikkäästi?

    9. 9

      Pyöreälehtinen viherkasvi paljastaa nyt trendikodin – kasvin pikkuversoista maksetaan jo isoja summia

    10. 10

      Surkeaa eroseksiä, suhteen pilannut Pate Mustajärvi: Näin suomalaiset haluavat erota ja tulla jätetyksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    7. 7

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää